"Itä, mä kekkin mulle uuen hallattukken. Mä alan ettimään lahoja ja titten mä täättän niitä!"

Joka härjällä ajaa, se härjällä puhuu, vai miten se meni. Tässä tapauksessa minulla ei ole mitään hävettävää. Toivon myös, että jokainen voisi omalla tontillaan elämässä olla sitä mitä on ja ylpeästi puhua härjistään ja niistä asioista, jotka hallitsee tai joissa on hyvä. Tapasin kerran lukutaidottoman miehen, joka osasi tehdä sandaaleja. Hän oli niitä tehnyt koko ikänsä, varmasti yli neljäkymmentä vuotta. Hän oli hyvin ylpeä ammattitaidostaan, ja sanoi, ettei lukutaidottomuus haittaa, sillä hänellä on jotain muuta.

Keltinkangas-Järvisen mukaan miehen itsetunto on usein sidottu suorittamiseen. Naiset ovat tässäkin asiassa viisaampia, sillä heillä käy miehiä useammin niin, että itsetunto rakentuu monesta eri osasta, perheestä, parisuhteesta, kodista, työstä ja ystävyyssuhteista, jotka miehiä useammin ovat sellaisia, joissa jaetaan henkilökohtaisia asioita. Näin IT ei ole niin haavoittuvaista, kun ei ole kaikki munat samassa korissa.

Musiikkiin joko uppoaa tai sitten siitä nauttii. Viimeksi olen uponnut. Schutzin opuksesta 6 löytyvä "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." on latinaa, ja aivan kestämättömän kaunista musiikkia. Spotify ei jostain syystä anna minun kuunnella sitä enää, mutta ehkä kuukauden vaihduttua musiikki voi taas soida hetken aikaa. Maltan tuskin odottaa. Löysin teokseen nuotitkin, katsokaapas. Spotifyyn tottuneet pääsevät itse musiikkiin tätä kautta.

Tämä Schutz muuten muistuttaa sitä musiikkia, joka piti minua hereillä niinä kuulaina kevätaamuina, jolloin oli rytmi muutenkin sekaisin. Musiikissa sen sijaan oli jokainen nuotti paikallaan. Valitettavasti en tiedä musiikin nimeä, mutta raamit minulla on. Levy oli Virgin-levy-yhtiön (ehkä) kustantama, ja sisälsi ainakin Couperinin motetteja. Sitten siinä oli teos(rypäs?), joka alkoi nimellä Sept verses. Les talens lyriques (tai jotain sinne päin) -yhtyettä johti Christophe Rousset. Ja baritonina joku, jonka ääni oli jollain hassulla tavalla vähän rosoinen ja karu, voiko ääni olla rustiikki. Mutta sen päälle oli hyvä laulaa. Kun pidin viime syksynä kodissamme Näistä levyistä en luovu -tyyppisen musiikinkuunteluillan aikuisille, metsästin iltaan myös tuota musiikkia. Aasikin tajuaa, että illan aikana siis soi tai ainakin meinasi soida myös musiikki, jota minulla ei ole omilla äänilevyilläni, nimi olikin vain viitteellinen. Tämä Couperin oli yksi sellaisista, tosin joukkoon mahtumattomista. Turun kirjasto ei levyä tuntenut.

Ne kuulaat kevätaamut ovat pian kymmenen vuoden päässä, takana tietysti, kuten aasikin tajuaa. Moisen anniversaryn ansiosta menemme sitten, kun sen aika koittaa, rouvelin kanssa matkan päähän toistemme luokse. Toivottavasti törmätään. Kuopus tulee mukaan. Aion muuten sen matkan aikana laulaa sitten taas, vaikken ranskaa muuten puhukaan, että convérte nos, Deus salutáris noster. Et avérte iram tuam a nobis. Suomeksi sama löytyy psalmista 85: Käänny jälleen puoleemme, Jumala, pelastajamme, älä enää ole meille vihoissasi.

Ai ettäkö millainen on Jumala? Salattu tietysti.

S.