Vanhempi käpy kuin kaikki muut

Sainoin kerran, kun olin oikeasti nuori, että "Hannes on vanhempi kuin me kaikki muut yhteensä". Hannes oli sikäläisen poikajoukon vanhin, ja kun me muut olimme niukalti täysi-ikäisiä, hän oli ehkäpä sen neljä vuotta meitä vanhempi. Nämä olivat faktat. Faktoihin lukeutui myös se, että Hannes eli tuolloin syvää kriisiä, johon myös ikä liittyi erottamattomana seikkana. Minä sain kuulla tämän myöhemmin. Hannes muistanee sanomiseni vieläkin, kuten minäkin. Olen muuttanut Hanneksen nimen tässä yhteydessä keksityksi, tekaistuksi. Suomen kielen verbistöstä löytyy jos jonkinlaista vivahteikkuutta. Substantiivien stO -päätettä sen sijaan sanotaan kollektiivijohdoksiin kuuluvaksi, samoin kko -päätettä, esim. Oikeisto tai Niinistö tai kosteikko. Tänään jäin miettimään, miksi 'lammikko', joka on selvästi yksikköinen, rajattu olio, saa kollektiivijohdoksen ja kantasanan lampi, joka puolestaan on paljon isompi. Lampare taas on jotain muuta, no antaa olla.

Mikko Mallikas muuten ajautuu kirjassa Mikko Mallikas ihmettelee hauskoihin ajatuksiin. Siinä pohditaan, missä kaikkea Mikkoa on. Poikani oli joskus kirjan inspiroima. Hän mietti, että häntäkin on varmaan eri paikoissa, joissa hän on viime aikoina viipynyt. Pohtija ei ollut se poika, joka yleensä pohtii tällaisia, tai siis se poika, jonka yleensä ajatellaan pohtivan tällaisia, vaan se poika, joka mitä ilmeisimmin pohtii tällaisiakin mutta josta ympäristö eli minä helposti totean, että se vain touhottaa ja mennä viipottaa ja, no, kohnottaa. Mutta ajoittain aina huomaan jotain, ja lähinnä sitten lopulta aina oman typeryyteni. Äänille hän on erittäin herkkä, vaikka itse kyllä metelöi surutta. Mutta tekee sekä musiikista että hälyäänistä herkästi huomioita, ja arvottaa niitä. Itsekin tässä arvotin hälyäänet musiikin ulkopuolelle. Paras määritelmä muuten, jonka olen musiikista kuullut, on jotain sellaista, että musiikki on kaikkea, mitä kuulemme, ja kaikkea, mitä emme kuule. Puolustuksekseni totean vielä, että viimeksi tänään sanoin, että keskimmäisestä tullee musiikin rakastaja, lauleskelija, uskoakseni. Ja lisäsimme siihen sitten, ikään kuin rouvelin kanssa yksissä tuumin, että toivoaksemme, jos nyt uskallan omissa nimissäni tämän verran toisen ihmisen ajatuksia täällä jakaa. Lähtökohtaisesti vastaamme kaikki ihmiset täällä maailmassa omista tekosistamme. Illalla muuten juuri hypätessäni tänään viimeistä kertaa autoon kuulin, että modernin ihmisen suurin ongelma on, missä määrin hän kokee tai sallii itsensä kokea tulevansa kannetuksi ja miten paljon kokee vastuuta omista teoistaan. Olin jo niin pökkelössä siinä vaiheessa päivää, että minulle puhuttiin muutakin, mitä en ihan kokonaan ymmärtänyt. Suurimman osan kyllä, ja tärkeintähän on, että nyökyttelee. Siinä Nalle Puhissakin kerrotaan, miten Puh (vai oliko se pöllö?) selitti jotain hitaasti, ja Nasu vastasi vuorotellen "kyllä" ja vuorotellen "ei", kuuntelematta sen enempää puhujan asiaa. Kotimatkalla sanoin rouvelille, että nuorempana sitä painettiin iloisena menemään kuin peipponen, eikä tämmöistä nuutumuksen tunnetta ollut lähistölläkään. Siitä tulikin mieleeni sanoa se, mitä aloin sanomaan ennen kuin sitten huomasin sanovani jotain muuta: Olin tänään kahdenkymmenen miehen kuorossa, ja huomasin, että kuoronjohtajan ja "tuottajan" lisäksi joukossa ei ollut ketään minua vanhempaa. Tähän väliin voisi siteerata jotain kotimaista lyrisistiä, joka toteaa jotenkin pateettiseen sävyyn, että niin vierivi vuodet kuin kiitävi virta taikka jotain, mutta koska en ole enää nuori, olen kadottanut kotimaisen lyriikankin ihan tyystin tai ainakin melkein. Ainoastaan ne laulujen kautta aikoinaan opitut muutenkin puhkihinkatut ovat jääneet päähän, mutta ehkä parempi, että edes ne. Muuan oululainen, oliko se Hannu Tarvas, sanoi minulle opettelevansa yleensä esittämänsä tekstit kaikki ulkoa. Hän se oli hieno mies. Jos nimi meni pieleen, niin ei minua haittaa, vaikka väärääkin miestä kehutaan. Täällä maailmassa on ihan liian vähän kehua ja liian paljon toisen heikkouksien pohtimista. Olen itsekin tässä viheliäisten ihmisten joukossa, jossa pohditaan muiden heikkouksia. Joukko tosin on sangen heterogeeninen omassa homogeenisuudessaan ja joukon sisälläkin ajatellaan, että en minä tuohon joukkoon kuulu. En myöskään kuulunut siihen joukkoon, joka osasi määritellä sanan 'viheliäinen', kun sitä joskus 17 vuotta sitten meiltä tivattiin. Ei osannut kukaan muukaan. Luulen, että ajattelin jo silloin, että kurja on ihan hyvä käännös. Ei se muistaakseni kelvannut. Sittemmin minulle tuli tutuksi J.S. Bachin kantaatti, jossa kurja (elender) ihminen pohtii, kuka päästäisi hänet tästä turmeluksen ruumiista. Tämän voimalla muuten tein yhden gradun kerran. Ja kun sanottava loppuu, siihen kohtaan pannaan piste. Niin minä taisin gradunkin kanssa tehdä.

S.