Eilen nauroin niin kolmannella, että en voinut olla hiljaa, vaikka normit olisivat sitä vaatineet. Ei yksin saa nauraa. Sitä paitsi on typerää kertoa, että on nauranut, kun ei kuitenkaan voi kertoa, mille on nauranut. Mutta siinä nauraessani huomasin, että tämä minun yksinäinen hytkyntäni kuulostaa kyllä takana istuvan nuorison korviin vähintään yhtä paljon itkulta kuin naurultakin. He lukivat siinä selkäni takana ylioppilaskirjoituksiin, mutta saattoivat vaihtaa katseita ainakin, niin hiljaista siellä lukusalissa oli.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti