Olin ison osan päivästäni puskassa. Esiin oli tultava aina kun naapureita käveli tiellä ohi ja heitä tervehdittävä. Minulla oli risuja päässä ja heillä ylioppilaslakit. Pappa laittoi pensasaidan moottorisahalla matalaksi joka toinen vuosi, sanoi yksi naapuri. Alan tulla siihen tulokseen, että edustamme papan kanssa eri koulukuntia puutarhanhoidossa. Omenapuutkin se kuulemma aina ainakin aikoi leikata niin, että karvalakki lentää läpi. Minä taas kallistun sille kannalle, että omenapuu saa olla luonnontilainen ja sellainen on nätti. Ei muuten tule yhtään kukkaa eikä omenaa meidän vanhaan puuhun, sillä se on juuri sellainen, mistä karvalakki lentää läpi. Eli ruma ja kalju. Meillä on perheessäkin nämä koulukunnat edustettuna laidasta laitaan. Yksi raivaisi vauhdilla pois kasvimaan  tiellä olevat perennat, pensaat, mylläisi, möyhentäisi, kaataisi kuusen ja sembramännyt kauhistuttavalla vimmalla. Ja pottua ja tomaattia ja muuta hyötytavaraa tilalle. Ihan pelottaa kun on semmoinen talossa. Vaikka tietenkään se ei saa mitään kaataa kuulematta minua.

Minä ohjailisin vaivihkaa tätä plänttiä niin että saisi maahumala ja ahomansikka kasvaa, ja puitahan tarvitaan, sembramännyistäkin tulee niin kaunis varjo. Ja on ilo kun se keltainen perennakukka tulee siitä portaanvierestä aina vain, joka vuosi, saa yllättää minut joka kerta että hei täältä tullaan vaikket muistanutkaan ja vaikka et mitään kasvattanutkaan. Antaa kasvaa sen mikä jo kasvaa, mikä on kestäväksi huomattu ja ruokkii meitä kauneudellaan vaikkei ravitoa annakaan. Salaatinlehtiin menee vain etanat.

Olisikin niin, että keskittyisi vain ohjaamaan sitä maahumalaa mieluisalle paikalle. Oikeasti se on sitä, että niska kipeänä viettää päivänsä pensaassa. Puutarhanhoitoa suorittaessa jää hoitamatta lähimmäiset. On tämäkin. 

Jotenkin oli sen sorttinen päivä, että malja on puoleksi tyhjä. Olisin mielelläni nyt saavana osapuolena, joku voisi antaa vaikka lämpimiä sanoja. 

K.