Kerran teekkarituttavani kuvasivat elämäänsä laululla, joka oli survottu tuttuun melodiaan "Elämää juoksuhaudoissa". Laulun kolmannen, sen kaihoisasti nousevan, säkeen kohdalle pojat olivat kirjoittaneet kolhoosiopiskelijaelämää kuvaavasti: "Emme tienneet kun lähdimme silloin, kenen kello aamulla soi". Sitä olen laulanut monesti ja eläytynyt siihen opiskelijaboksitunnelmaan. Siihen siis, jota itse en oikeastaan koskaan elänyt, enkä muistaakseni ehtinyt kauheasti kaipaamaankaan. Toivottavasti en nyt muista väärin.
Tänä aamuna kello soi, vaikken ollut ihan varma, kumpi kello. Yritin, josko se sammuisi jos vain jatkaisi makaamista mutta ei sammunut. Matkalla töihin mahassa oli muroa mutta ei paljoa koska unohduin suihkuun liian pitkäksi aikaa ja olin sitoutunut toisten ihmisten aikatauluihin. Kuuntelin Alban Bergin musiikkia, ihan pioneerihengessä. Työkaveri hyppäsi kyytiin ja sanoi, että hienoa musiikkia. Sitä me sitten yhdessä siinä pohdimme. Myöhemmin ajattelin, että samalta levyltä löytyvä viulukonsertto olisi saattanut sykähdyttää häntä vielä enemmän. Minusta ainakin se on kaunis, utuisen kaunis. Erään enkelin muistolle sävelletty.
Tyhjennettyäni auton ohjaamoa minulla oli kolme pulloa kädessä. Loikkasin aidan yli samalla kun tyhjensin yhtä niistä, sitä jossa oli vettä. Hypätessäni korkealta aidalta maahan vettä roiskui jaloilleni, sillä veden osuessa asfalttiin se helposti roiskuu. Kävelin Siwaan, jonne oli ihan lyhyt matka ja unohdin märän jalan. Nälkä oli kova, mutta sain voitettua kiusauksen. En ostanut mitään niillä rahoilla, joita kolmesta pullosta sain. Lounas oli ihan seuraavaksi vuorossa. Sitä paitsi hyppäsin naapurin miehen kyytiin taas kerran karkkilakkoasiassa. Vuoden olen ilman. Viimeksi taisin olla puoli vuotta.
Myöhemmin illalla tyhjensin asuntoa. Se oli siisti mutta sieltä löytyi tölkkejä. Kymmenen tölkkiä. Ne minä palautin myös kauppaan. Sain niistä puolitoista euroa boonusta. Siinä vaiheessa päivän boonukseni oli 2,70 euroa. Ostin jälkimmäisellä boonuksella minttupuffetin, joka on hyvä mutta kallis jäätelö. Minulle jäi päivän boonuksesta lopulta käteen 1,30 euroa. Se on enemmän kuin ei mitään. Moni saa tulla toimeen alle dollarilla päivässä, joka on paljon vähemmän.
Töitten jälkeen menin palauttamaan sukkahousuja, joita en ollut ostanut. Kauppa oli ihan täynnä alaikäisiä. Seinällä luki: Osta nyt, päätä kotona. Köpa nu, bestäm sig hemma. Seinällä luki toisessa paikassa: Me haluamme auttaa sinua olemaan oma itsesi. Jos siis olet avoin ja ulospäin suuntautunut ja plaa plaa, työntekijöitä ne kuitenkin etsivät, ja oletuksena oli, että kaikki ovat omina itsinään ulospäinsuuntautuneita. Sanoin kassalle, joka oli ystävällinen ja kaunis mutta väsynyt ja nuori, että nämä on täältä ostettu ja kotona on päätetty että ne palautetaan. Ja hän, että valitettavasti näissä ei ole palautusoikeutta, se lukee siinä kuitissakin. Ja minä yritin olla vitsikäs ja kysyin, että onko tämä se "emme vaihda alusvaatteita" -juttu, mutta myyjä ei lähtenyt siihen vitsiin yhtään mukaan. Sitä ennen taisin kertoa, että oikeassa kädessä olevat sipuliniput ja porkkanapussi ovat muualta ostetut enkä tullut niitä tänne maksamaan. Vähän yksinpuheluksi se meni lopulta, mutta semmoista se elämä joskus on. Kotona olin työpäivän jälkeen ihan väsynyt ja kahvipöydässä painoin poskeni puolityhjän kahvikupin reunuksia vasten. Kuppi oli turkoosinen ja saman muotoinen kuin ne muumimukit, mutta yhtään muumia siinä ei ollut, vain turkoosia. En muista, lämmittikö kahvi poskea.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti