Pääni on kipeä

Pää oli kuin ampiaispesä: jos siihen olisi lyönyt pesäpallomailalla, kaikki sisällä oleva olisi lähtenyt karkuun. Ei, nyt ei vertaus oikein lähtenyt käyntiin. Eivät vertaukset muutenkaan lähde käyntiin, mutta erityisesti ei tämä lähtenyt.

Pääni on ollut jo pitkään kipeä. Päänahassa on omituinen jännitys, joka tuntuu jonkin sortin stressijännitykseltä, muttei lähde mihinkään vaikka tänään alkoi loma. Kesäloma niin, ja päänahan jännitys on saavuttanut lakipisteensä, toivottavasti. Ei tämä ainakaan pahempaa ole koskaan ollut.

Menin hoitamaan päätäni ulos. Autottoman päivän mainoksessa luki tänään, että "pallolle parasta" taikka jotain sellaista. Se oli hyvä mainos. Tänään Paraisilla tuuli kovasti ja satoi, siksikin halusin ulos. Viivyttelin kuitenkin, ja kun ulostulin, sade oli melko vähäistä ja puuskittainen tuulikin oli yhä vähemmän puuskittaista. Mutta illalla pimeys sen kun lisääntyy, vaikka kauneus on katoavaista. Ja minä painoin kipeän pääni vasten suuren tammen kylkeä.

Suuri tammi on ainakin 200 vuotta vanha. Olisi kiva kuulla jonkun tietelijän arvio puun iästä. Se on Paraisten kunnantuvan vieressä, eikä rungon ja seinän väliin mahdu kovin montaa kymmentä vuosirengasta. Jos olisin jännittäjätyyppiä, jännittäisin, kuolenko ennen kuin puu. Veikkaan, että puu tapetaan ennen minua. Jos veikata pitää, niin veikkaan ettei minua tapeta, mutta koska tällaisella asialla ei ole korrektia edes sanaleikitellä, lopetan tämän psekulaation tykkänään tähän. Pää tässä oli kipeänä. Sen minä painoin vasten suuren tammen kylkeä. Kyljessä oli syviä uurteita, ihan rehellistä paksua kaarnaa siis. Lehtipuissakin on kaarnaa, vaikka lapsena ajattelin, että sitä on männyssä vain. Ajatella, että lapsena Hailuodossa oli aina mäntyjä, joista sai kaarnaa, josta sitten sai veneitä veistää. Ei enää ole kaarnavenekaarnoja, sillä metsänkasvattajan kvartaali on neljännesvuosisata ja sadassa vuodessa ei puu ehdi kasvaa vielä yhtään minnekään. Siinä vaiheessa sitä ollaan viimeistään hakkaamassa, kuin ampiaispesää, ääh ei.

Kun on pää kipeä, päänahkaan koskeminen sattuu. Siksi nahkakipeän pään painaminen kaarnan uurteisiin sattuu myös. Mutta jotenkin ajattelen niin, että se kannattaa. Nojasin nimittäin, ja kannatti, sillä puu jotenkin kannatti minua ja siinä oli hyvä olla, eikä se kipukaan mitään sietämätöntä ollut. Oikea silmäkulma oli yhden uurteen vasenta reunaa vasten ja vasen silmäkulma toisen uurteen oikeaa reunaa vasten. Sieltä minä suuren puun juurelta pimeältä pihalta katsoin kadulla käveleviä poikia, jotka olivat aivan liian nuoria polttamaan tupakkaa ja kävelemään sillä tavalla, myöhään illalla sateisella tiellä, mutta niin vain kävelivät. Ajattelin, että hyvä olisi heidänkin tulla tänne tammen juurelle nojailemaan ja olemaan hiljaa, vaikken minä hiljaa ollut, vaikka hiljaa olemisella voi tarkoittaa myös sitä, että puhuu hiljaa eikä ole hiljaa, vai voiko. Mutta taisin minä siinä jotain puhua pukistakin. Mutta ihan hiljaa, enkä enää sen jälkeen, kun ne pojat kulkivat ohitse, vaikka en minä heidän takiaan lopettanut pukisemista vaan hiljaisuuden. Ei tee mieli puhua hiljaa jos jossain muualla puhutaan.

Puhetta ja ääntä. Vanhemmiten, niin sanoi Teppo Koivisto vai oliko se Timo Asikainen, alkaa kaivata pianonsoittoon myös hiljaisuuden aspekteja. Kesälomani kestää koko Maj Lind- kilpailun ajan, ja vähän vielä päällekin. Tästä minä pidän, muistan musiikkikilpailuja lämmöllä aina Pekka Kuusiston ajoista asti. Jospa tuo päänahkakin taipuisi viimein. Huomaan, että tämänpäiväisistä soittajista on hirveä sanomisen tarve, mutta ei tästä tule mitään jos kaikesta yrittää kaiken sanoa. Silloin ei sano mitään, kuten tänne asti päässeet voivat tällä kertaa todeta.

S.