Suhteessa isompi

On ollut vähän kirpeyttä. Kai se on hyvä, vaikka ei sitä ruukata elämän kirpeyksistä kertoa julkisesti. Maistuupahan sitten makia makialta kun sen aika koittaa.

Ja koittikin. Kirpeän elämän keskellä rouveli toi pullat pöytään. Minä olin yrittänyt samaa, mutta pieleen meni. Ensinnäkin, ostin vain kaksi munkkipossua. Perheen yhteinen pullansyönti jäi toteutumatta, kun lapsille piti antaa piparit ja aikuiset söivät muhkeammin.

Siksi toiseksi munkkipossut olivat vanhoja. Ostin ne uusien munkkipossujen tiskiltä, mutta ne olivat vanhoja, ei voi mitään. Vanhan pullan kestää ihan hyvin, jos tietää ostavansa vanhan ja varsinkin, jos tietää maksavansa siitä vähemmän kuin uudesta pullasta. Mutta kehveli vieköön, kun asiasta tehden menin hakemaan munkkipossua Paraisten keskustasta AXOsta, joka muuten on äärimmäisen omaleimaisella tunnelmalla vuorattu kahvila. Siinä on lattia niin vinossa, että mäkiauto olisi siellä kova sana. Ja ruotsia kuulee tietysti niin paljon kuin jaksaa kuunnella. Ja piparit ovat kalliita mutta kolmella eurolla saa ison säkin piparia. Säkkipipari vain on epäkuranttia muotonsa puolesta, mutta suussahan ne sekoittuu kaikki iloisesti. Kun ensi kerralla menen sinne kallistelemaan, sanon suomeksi pari valittua sanaa munkkipossuista ja niiden päivämääristä ja reilun pelin hengestä.

Mutta ne pullat, munkit, jotka tulivat keskelle kirpeää arkeamme, olivat siis rouvani tuomia. Niitä oli neljä samanlaista, kaikissa vaaleanpunainen kuorrute ja "krottelia" päällä, kuten keskimmäinen asian ilmaisi. Söimme niitä päiväkahvin kanssa, lapsille oli kahvin sijasta mehua. Tunnelma oli silloin jotenkin hyvin demokraattinen ja mukava kaikin tavoin. Lapsilla oli asioita, ja heitä kuunneltiin ja siinä muistaakseni vitsailtiin hyväntahtoisesti jotain ja sanaleikittiin. Ja jokainen söi vaaleanpunaista munkkiaan, ja kuopus kerjäsi osaansa ja sai kerjuunsa kyllä erinomaiseen päätökseen. Ja kun siinä keskimmäinen, joka on sellainen sokerihiiri, alkoi osoittaa väsymisen merkkejä munkkinsa kanssa (!) niin haistoin hetkeni tulleen. Vetosin alhaisesti hänen säälin tunteeseen, ja kysyin, "liikenisikö vanhalle isäukolle tuo munkinjämä, jota sinä et näytä jaksavan syödä?". Hän sysi munkkia kuitenkin isoveljensä suuntaan, halusi osoittaa huomiotaan hänelle. Tämä työnsi munkin onnekseni minulle. "Mä annan tän isälle." Tämä ei aluksi käynyt keskimmäiselle, vaan hän uudestaan tarttui munkinrepaleeseen (vaaleanpunainen hyvä kuorrute oli syöty siitä hyvissä ajoin pois häiritsemästä) ja töni sitä taas pöydän toiselle puolelle, missä minä en istunut. Lopulta sain munkin, koska olin "suhteessa isompi".

S.