Varovainen mies

Olen tullut varovaiseksi. Viisas vaimoni on ollut varovaisempi jo kauan aikaa. Kas kun lasten kanssa joka päivä tapahtuu jotain jännää, ja päivän mittaan tulee hörähdeltyä monta kertaa. Meillä on erityisen hauskaa kun meillä on miehiä koolla, minä siis ja kaksi poikaani. Ei siinä ole mitään sovinismia tai naisen syrjintää, pojat vain tarvitsevat sellaista. Niin kuin tarvitsevat äitiäänkin.

Kirjoitin joskus lasteni kommentteja tänne, mutta vanhempi pojista ei tykännyt, kun hänen lohkaisunsa kävelivät häntä vastaan 300 km päässä kodistamme. Hän kysyi minulta kerran kulmat kurtussa, olinko kertonut jollekin siitä, mitä hän sanoi silloin ja silloin. Minä että miten niin? Ja hän, että kun siellä ja siellä se ja se sanoi, että mä olin sanonu sillain. Tunsin syyllisyyttä, sen jälkeen en ole kirjoitellut lasten lohkaisuja kuin hyvin maltillisesti.

Nyt on kirjallisia syitä, kun löysin leikkauspintaa lasteni lohkaisuille maailmankirjallisuudesta, jollaiseksi Seitsemän veljestä on ilman muuta luettavissa. Yritän olla mahdollisimman hienotunteinen rakkaita poikiani kohtaan.

He nimittäin saivat kiistan aikaiseksi. Toinen ärsytti toista ja toinen otti toisen huoneen ovesta vanhan ison avaimen ja piilotti sen. Toinen oli tietysti pahalla tuulella ja vaati avaimen pikaista palauttamista. Sitä ei heti löytynyt, ja tilanne oli kauhea toisen mielestä. Tässä vaiheessa toinen oli jo ihan hyvällä tuulella. Ja kun avain vihdoin löytyi sieltä, minne hän sen kätki, nimittäin pussilakanan sisältä, löytäjä oli riemuissaan (avaimen omistajan ollessa yhä käärmeissään). "Mä löysin sen tunteella".

Ihailin ilmaisua. Löytää jotain tunteella, sitähän se juuri on! Lapsi ei ollut vielä kuunnellut Seitsemää veljestä, jossa toisen sivun puolivälin jälkeen kerrotaan "kelpo miehestä, veljesten oivasta enosta, joka nuoruudessaan uljaana merimiehenä oli purjehtinut kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa ja kaupunkia. Mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi, ja vietti ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein, veistellen tunteensa viittauksen mukaan kauhoja, lusikoita, kirvesvarsia, kurikkoja ja muita huoneessa tarpeellisia kaluja, kertoili sisarensa pojille tarinoita ja merkillisiä asioita sekä omasta maasta että vieraista valtakunnista, kertoili myös ihmeitä ja tapauksia raamatusta. Näitä hänen jutelmiansa kuultelivat pojat kaikella hartaudella ja painoivat lujasti muistoonsa. Mutta yhtä mieluisasti eivät he kuullelleetkaan äitinsä käskyjä ja nuhteita, vaan olivatpa kovakorvaisia vallan, huolimatta monestakaan pieksiäis-löylystä. Useinpa kyllä, huomatessaan selkäsaunan lähestyvän, vilkaisi veliparvi karkutielle, saattaen tämän kautta sekä äitillensä että muille murhetta ja kiusaa, ja sillä omaa asiaansa pahentaen."

Aika velikultia, voisi tähänkin todeta, ellen olisi jo aikonut aikaisemmin todeta, että tunteella sitä on touhuttu ennenkin.

S.