Diudiudiudiudiu

Tiedättekö miten auto sanoo kun se etsii pienellä tiellä pientä kirjastoa? Se sanoo diudiudiudiudiudiu. Minä tiedän, sillä etsin tänään autollani ajaen pientä kirjastoa, jossa oli hyllyssä Juha Itkosen Anna minun hämärtää enemmän vai mikä se hänen uusin romaani nyt olikaan (Kuukausiliitteessä tai jossain haukuttiin joskus Itkosen kirjan nimiä, muuten). Kirjasto löytyi ja kirjakin, mutta sitä ennen löytyi tupakoiva nainen kadunkulmasta. Hän oli siinä kadunkulmassa kuin kotonaan, saattoi johtua tupakastakin se tunne, että hän oli kotonaan. Voin hyvin kuvitella, että joku on tupakoidessaan kotonaan. Kysyin naiselta, missä täällä on kirjasto. "Ai Vasaramäen kirjasto?" No sepä se, kun Vasaramäessä tässä harhaillaan, ei kai täällä muitakaan ole lähettyvillä. Nainen selittämään. "No ajat tuosta noin, ja noin, ja siitä sen mäen päälle, ainiin mutta et sä pääse siitä kun siinä on se remontti kesken. No, ajat sitten tuota toista kautta, tuosta risteyksestä vasemmalle ja ajat tuolta diudiudiudiudiudiu ja sitten sä pääset - ai niin mut et sä pääse sieltäkään. Kyllä sun täytyy vaan kävellä se ylämäki ite."

En tiedä, mistä hän arveli minun karsastavan kävelyä. Joku voi tietää, mutta itse on omalle ulkomuodolleen monasti sokea. Puntarilukema toisaalta on lahjomaton, ja mahanympärysmitta, ja molemmat ovat lähihistoriallisessa katsannossa hyvällä tolalla, joten niihin vetoan jos en muuta voi. En karsastanut, kävelin kirjastoon ja sain kirjan. Se kirja oli jokeri, joka tarkoittaa ettei sitä voi varata eikä uusia ja laina-aikaa oli vain kaksi viikkoa.

Kirjastosta lähtiessä voitin kiusauksen ostaa poistokirjoja, siellä oli Jari Sinkkosen ja Tommy Hellstenin ajattele positiivisesti -kirjoja, vai milläköhän yläotsikolla niitä voisi vielä huonommin kuvata yhdessä. En voittanut sen sijaan kiusausta silittää Oksasen Sohvin toimittamaa Gulag - vankileirien saaristo -nimistä järkälettä. Se oli painava ja ohutsivuinen paksu kirja, josta kyllä löytyy netistä tietoa, en minä tähän viisastele tämän enempää. Ja siinä silitellessäni syttyi ajatus, joka, kuten ajatuksille usein käy, oli silmin nähtävässä liekissä vasta, kun istuin autossa ja ajelin kotiapäin. Että järjestän Gulagin ympärille lukupiirin, ja kutsun feisbuuk-kaverini paikalle. Lukupiirin ajankohta on syytä työntää puolen vuoden päähän, jotta kaikki halukkaat sen ehtivät lukea. Lonkalta heittäen viisikin sivua päivässä riittää, mutta kurinalainen pitää olla. Ja ennakkoluuloton, sillä lupasin syöttää vierailleni purjopiirakkaa. Jos ei ole sianliha-allergikkoja joukossa, niin panemme pekoniakin vähän sekaan.

Kotona tulin hyvin iloiseksi, kun Harri sieltä pohjoisesta oli ilmoittanut tulevansa. Muitakin innostuneita mylväisyjä tuli, joissa tosin oli kuultavissa varautuneisuuden jälkikaikuja, ja joita kaikuja kuunnellessani ajattelin, että kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen ovat tekosyitä. Myös lähempää olen saanut asiaan liittyviä sitoumuksia, ja Helsingistä sitoutui yksi piiriläinen. Aivan mahtava homma! Olethan minuun yhteydessä, jos projekti kiinnostaa sinuakin. Tusina tänne mahtuu ihan mukavasti, ja ajattelin, että jos kaksikin vierasta tulee, niin pidän kutsun voimassa hamaan kokoontumiseen asti.

Kirjastosta menin kauppaan ja ostin kärryn täyteen, kun halvalla sai. Kassoilla oli väkeä, paitsi yhden kassan luona olleesta väestä en oikein saanut selvää. Ooksä jonossa, mä kysyin. "Mää tuata vaimoketta odottelen" mies sanoi, ja hymysi hieman. Minä sanoin, että se on tärkeä tehtävä. Tämän sanottuani totesin itsekseni, että olipas se tyhmästi sanottu, että en ole maailman aikoihin sanonut mitään noin tyhmää ja tilanteeseen sopimatonta.

Mutta ei minua hävettänyt, jostain syystä. Käännyin vain ympäri ja lähdin hakemaan kalapuikkopaketteja, jotka minulta oli unohtunut. Eurolla sai paketin.

S.