Piikkiön linnavuori

Me mentiin Piikkiön Linnavuorelle. Sieltä näki sekä Paraisten kalkkitehtaan että Paimion hyppyrimäen. Viereisellä laavulla oli niin paljon lentäviä pikkumuurahaisia, että kauhistutti. Paistoimme lättyä, jossa ei olisi saanut olla taikinansisäistä rasvaa, sillä se on liian houkutteleva tekosyy olla laittamatta voita pannulle paistamista varten. Se taas ehkäisee pitsireunaiset lätyt tehokkaasti, jos ei ole pannurasvaa erikseen. Jos sitä pani, tuli niin rasvaisia lättyjä että vähärasvaista kammoksutti, tai olisi kammoksuttanut. Kaverin kaveri joutu muuten juomaan kermaa pikkutyttönä kun harrasti urheilua eikä meinannut tulla kinkkua, jota olisi hänen lajissaan tarttenu. Tai oliko siinä kyse vain painon nostamisesta, en tiedä.

Poikamme jäi lopulta kylään, vaikka aluksi piti toisen tulla tänne. Nähtiin kanoja, vaikka kävi kyllä sääliksi, miten pieni heltta sillä yhdellä emokanalla on. Onneksi meidän lekhorneilla on kunnon heltta. Ne munii ankarasti ja niillä on kukon heltta. Muuta ne ei tee. Paitsi osaavat tätä nykyä kaivaa maata ja nokkia ruohoa. Ei se kuulkaa sekään mikään itsestäänselvyys ole. Ovat siihen opettautuneet pikku hiljaa kesän edetessä.

Minua kamoittaa tämä kuivuus. Piikkiön Linnanvuoren kupeessa kasvoi horsmaa, itse asiassa melko lailla maan tasalla, josta mäki alkaa nousta. Horsmat olivat kuolleet janoon. Vadelmat olivat ihan onnettoman näköisiä. Sammaleet kallion päällä olivat nousseet patjoineen päivineen viidestä kymmeneen senttiä ylöspäin. Karrella. Koivu tuleentuu, vaikka on heinäkuu. Pajut ovat myös keltaisena. Männytkin ovat ihmeissään, vaikka niiden fenologiaa en tunnekaan. Ilmeisesti männyn kasvuun vaikuttaa edellisen kesän lämpösumma? Dendrologit tietäisivät.

Piti kirjoittamani Osmo Pekosen toimittamasta kirjasta Elämän puu. Ihana kirja. Lukekaa ihmeessä. Kirjaa saa kirjoittajalta, jos ei kirjastoistanne löydy. Siinä kerrotaan 26 esseen kautta, mitä puita Suomessa kasvaa ja mistä tässä koko hommassa on kyse. Kirjoittajina on mielenkiintoinen joukko suomalaisia ajattelijoita. En minä kaikkia tuntenut, mutta ymmärtääkseni hyvin harva heistä oli puualan ammattilaisia. Pentti Alanko kirjoitti muistaakseni Hevoskastanjasta. Hyvin informatiivinen ja mielenkiintoinen kirjoitus. Hän kertoi, että "aikuinen" hevoskastanja puhdistaa ilmaa sen kokoiselta alueelta, joka on kymmenen metriä leveä, 20 korkea ja 10 kilometriä pitkä. Laskeskelin, että kyse on kuutiosta, jonka kantti on n. 125 netriä. Ei ole pienestä ilmanalasta kyse kun on kyse hevoskastanjan puhdistuksen alaisesta ilmanalasta. Alahan on tunnetusti kaksiulotteinen mitta.

Minua kiehtoo aina tekstien erilaisuus. Heikki Turunen kirjoitti omaan huikeaan tyyliinsä kuusesta. Lassi Nummi kirjoitti omaan huikeaan tyyliinsä koivusta. Tekisi mieleni siteeratakin, kun Nummi puhuu koivun lehden puhkeamisen ajasta. "Antti Halonen kutsui kerran toukokuussa Halosenniemeen; "Tulkaa nyt pian, kun koivut ovat kuin samppanjaa! Muutamassa viikossa kaikki muuttuu yhdeksi ja samaksi porvarilliseksi pinaatiksi."" Ja toisaalla vielä: "Kasviopillisesti koivu kyllä on sekä mies että nainen. Kukat ovat yksineuvoiset - koivu siis vie, riistää itse itseltään neitsyyden tullakseen äidiksi. Mutta tämä on vain kasvioppia, ja sellaiseksikin vallatonta. Ihmisen tajunnalla on omat oppinsa. Oma tajuntani opettaa minulle, että koivu on neito, äiti, nainen. Eikä se hyväksy vastaväitteitä, ei avaa keskustelua. Tämä on ilmoitusasia."

Turunen puolestaan visioi loppuaan:

" Se oli kerran erään runopojan ensimmäinen yleisö, soisin sen olevan myös viimeinen. Sitten haluan tulla yhdeksi tähtien ikuisuuden kanssa saman unenomaisen maailmantunnelman kautta, josta kaikki alkoi. Paitsi että en nousisi sinne muurahaisena koivunrunkoa pitkin, vaan työntyisin Herranniemen metsän kuningaskuusen alaoksien muodostamaan ikihämärään viileään satukammioon. Lähtöehtoolliseksi nautin hopeisen pihkapisaran ja ketunleipää ja sen vihreällä nukalla värähteleviä kastekelloja, ihmiskunnan kohtuuttoman mukavuudenhalun takia raadellun Kristus-kuusen ruumista ja verta. Jään sikiöasentoon sen tutun kuusentyven, taivastikkaitteni ympärille. Toivon sen saavan siihen maatuvasta törkykasasta fotosynteesin ihmeen kautta hivenen voimaa jota se ei muutoin saisi. Ja kun tulee huhtikuu ja punakulmainen teeriukko alkaa järvenjäällä kuuman laulunsa, päin tuhatvuotista viimaa lyövä kuusenoksan voittoisa kotkansiipi nostaa suurella tuskalla ja vaivalla syntyneen, mutta sitä synkemmällä loistolla palavan purppuraliekkinsä, taigan mystisen kevätkynttilän, koko maailman nähdä."

S.