Houkutus

Houkutus kirjoittaa monta peräkkäistä blogitekstiä nousi liian suureksi. Töissä minun pitää tätä nykyä pysyä ruodussa, mitä kirjoitusteni muotoon ja sisältöön tulee, ja aion totta vie opetella sen taidon. Täällä vapaa-ajalla, varsinkin kun on näin kipeänä, ei muodolla tai muodottomuudella ole niin väliksi. 

Joskus meinasin kirjoittaa runon, se tapahtui kesäiltana. Olin lomalla kai, ja kävelin tuossa raitilla, naapurin kohdalla. Siinä mäessä tuli tyttöjä vastaan. Muistaakseni heitä oli kolme, mutta saattoi olla, että neljä. Oleellista oli, että yksi heistä oli viimeinen. Siihen viimeiseen olisin runoni halunnut päättää. Se oli jotensakin niin surullinen tapaus, että ajattelin, että runossa voisi olla ilmaus "voi sitä, jolla". Kai kirjoitin sen aika valmiiksi päässäni, tanka-muotoisen haiku-runon, mutta sitten kun tulin koneelle, laiskuus voitti, enkä kirjoittanut runoa. Hymyssä suin totesin vain vaimolleni, että en kirjoita. Hän yritti, että kirjoita, mutta teki aivan oikein, kun ei sitten sen enempää yllyttänyt. Yllytti aidosti sen, minkä yllytti, muttei enempää. Se on hyvä linja. Jos kehuu, kehuu sen mikä on sen arvoista, ja siihen stoppi. Menee maku jos koko ajan hehkuttaa. Mistä sekin termi lienee ylistysretoriikkaan tullut. Kaasarista kai.

Uppiksellekin kävi (luin lapsena Uppiksia jonkin verran, kunnes sitten lakkasin jostain syystä lukemasta. Äiti niitä kyllä osti ihan tappiin saakka, siis siihen saakka kun niitä tuli. Kerran oli Retretissä, joka on konkurssissa, taidenäyttely aiheena nallet. Siellä oli esillä vesiväritauluja, Hannu Tainan tekeleitä, yksityisomistuksessa, joista oli otettu kuvitus ihan oikeisiin Uppiskirjoihin. Ajattelin, että tuo se sentään olisi käyttötaidetta, kun olisi Hannu Tainan vesivärityö Uppiksesta seinällä. Siihen aikaan ajattelin taidetta. Nyt ei kuvataide enää mahdu elämääni samalla tavalla kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. No, nyt on muut asiat, kuten influenssakolotus ja hammaskiskot. Ja ehkäpä tämä runoilukin tästä lähtee. Elämäni ensimmäinen?

Mutka

Kun kävelin ja oli lämmin 

eikä sormia palellut, 

kuten joskus palelee.

tuli mutkasta kolme tyttöä.

Ja heillä oli pyörät allaan, ja heitä ei kai palellut,

sillä Paraisilla oli kesä,

eikä kesällä palele.

Paitsi jos on kylmä kesä.

Ja kaksi tyttöä tulivat uusilla pyörillä.

Punaisella ja vihreällä.

Ja ne kaksi hymyilivät.

Mutta voi sitä, jolla oli vanha pyörä.

S.

Kokoelmasta "Kolme lyhyttä säkeistöä", 2014, Ntaja

Ps. Pyydän muistin aikana perikuntaani ohjaamaan runon julkaisemisesta aikanaan koituvat tulot Luonnonperintösäätiölle.