Elämä vaarassa

Kehveli miten käykään kirjamessujen viikonloppuna! Tarvitsen apua, ja mikä pahinta, ei mitä tahansa apua. Melkomoista olisi sekin apu, jota olen pyytänyt ihan spesifisti: että yksi lapsista saisi olla yön ja sitä seuraavan sunnuntain kylässä. Mutta kun poika ei halua. Miten minun elämän nyt käy?

Menisin siis kirjamessuille sunnuntaina. Olen kerjännyt sinne ilmaisliput tuttavaltani. Rouva on viikonlopun muualla, joten ratkon ongelmani jälkikasvun kanssa, päinemme, kuten se yksi isä tuumasi jäätyään ilman vaimoaan joksikin aikaa. Vanhin tulee mielellään mukaan. Nuorimman otan, seikkailu se hänellekin olisi. Ei siellä varmaan kauaa jaksa sillä setillä, mutta jotenkin jos kävisi ja kääntyisi. Ja se Hesarin esikoishaastattelupaneeli on kyllä nähtävä. Se on sunnuntaina joskus puolen päivän pakeilla.

Kehveli sentään kun meni poika saamaan synttärikutsun sunnuntaille. Melkein vaatii sen, että itse vien hänet synttäreille ja täällä odotan synttäreiden päättymistä ja haen sitten hänet pois. En tunne synttärisankaria enkä hänen vanhempiaan lainkaan, ja vaikka tuntisin, ylimääräisen kyläkutsun kerjuu on minunkin mielestä halloweensynttärien alla vähän kehno idea. Minä en jotekin sitä paitsi tykkää yhtään halloweenista. On niitä halloweensynttäreitä meilläkin kerjätty, ja taidettu pitääkin. En ehtinyt tottua.

Nyt yritän miettiä erilaisia ratkaisuja, joilla voisin päästä pälkähästä. Poikaa en haluaisi pakottaa yökylään, mutta tiedän, että hän muussa tapauksessa menisi sinne mielellään. Nyt vaakakupin vastakupissa painaa synttärit, vieläpä halloween-sellaiset. Saatan sortua ehdottamaan jotain hyvitystä. Onko teillä halpoja, mäkillä pelattavia tietokonepelejä ehdottaa? Jonkun sellaisen voisin ostaa. Ja antaa peliaikaa. Ei kehveli, itsekunnioitus on kyllä aika vähissä tällaisen kaupankäynnin jäljiltä. En tiedä, onko reilua sekään, että pakotan hänet kirjamessuille ja sitä kautta jää sitten synttärit väliin. Vaimoni ei kyllä hyväksy sellaista. En tosissani moista mietikään.

Tätä miettiessä ulkona on puuskittainen tuuli. Syön näkkileipää ja kuuntelen musiikkia. Leukani on niin huonossa kunnossa, että tällainen poikkeuksellisen kova näkkileipä on murrettava niin, että yrittää pitää leivän paikallaan ja taivuttaa kädellä näkkäriä. Toistaiseksi olen taivuttanut ylöspäin sillä seurauksella, että voinen pinta on pyyhkäissyt nenääni entistä rasvaisemmaksi. Alaspäin vääntäminen sattuu liikaa. Yritän olla  varovaisempi.

Musiikkini on yleensä soivaa. Tuohon yllä olevaan, niin ikään tonaalisesti tulputtavaan tarantellaan törmäsin työmatkallani tällä viikolla. Panin nimen mieleen ja tubetin sen heti kotiin päästyäni. Tässä on jotain rahvaanomaista ja ennakoitavaa, mutta tämä on "kaunis kuin kansanlaulu", kuten Pauliina Rauhalan esikoisromaanissa Taivaslaulu sanotaan. Sitaatti jäi päähäni, kun kuuntelin hetki sitten ihastuttavan Nadja Nowakin ohjelman Viikon kirja, entinen Nadjan Huone. Rauhalan kirja on vielä lukematta, mutta en muista toista romaania, josta olisi yhtä paljon keskusteltu Ylellä ja muuallakin. Valtakunnan mediakoneisto on tuottanut uutisia kirjan ympäriltä, mm. tiedon siitä, että Oulun maakuntakirjastossa kirjaan on enemmän varauksia kuin mihinkään kirjaan koskaan, yli tuhat kappaletta. Pottereitakaan ei varattu yhtä hanakasti. Syitä varaushanakkuuteen voi olla moniakin. Kirjakauppoihin kannetaan neljättä painosta, joten innokkaiden lainaajien lisäksi kirjaa on myös ostettu. 

Yllä olevan kansanlaulusitaatin lisäksi Pauliina Rauhalan kirjassa oli lukuisia kauniita lauseita. Saan tänään päätökseen todennäköisesti pitkän kirjan, Lars Saabye Christensenin romaanin velipuoli. En tiedä, miksi kirjan nimi kirjoitetaan pienellä. Se on ajatuksia herättävä, ja lopulta luulen, että erinomainen lukupiirikirja. Mutta ei siinä kovin montaa herkän kaunista lausetta ole. Ehkä minä kaipaan hyviä lauseita kuitenkin aina. Petri Tammisen Rikosromaania luen, ja siellähän sellaisia on, syvämietteisiä ja hiljaisia. Mutta en tiedä, ei oikein Petrikään tätä nykyä. Olen päätynyt ajattelemaan, että kirjailijan uudistumiskyky on kovaa valuuttaa. Että kyllä sitä nyt jokainen osaa äänellään laulaa, mutta että jalostapa sitä sitten vielä, niin se se on jo sitten jotakin. Sanoin jo silloin kauan sitten, että Sofi Oksasen Puhdistus on kirjallisesti niin hyvä, ettei hän pysty edes samaan enää elämänsä aikana. Muutenhan se on paha, kyllä minä sen tiedän.

S.