Erään prosessin kuvaus

Tänään pääsimme ulos. Ihmetellessämme taas Paraisten kauneutta, vaikka lehdet ovat jo tippuneet, törmäsimme iloiseen mieheen. Hänen äänensä sointi oli merkillinen, vaikka en olisi siihen kiinnittänyt huomiota ellen olisi ollut laulajan seurassa. Hän siunaili asiaa heti, kun kymmenminuuttinen keskustelutuokiomme päättyi. Minä taisin olla se, joka teki "meidän pitää jatkaa matkaa" -tyyppisen aloitteen. Vannon kuitenkin, että olin sitä ennen tehnyt voitavani, jotta kuulisin sen hauskan koirantaluttajan puhetta riittävästi. Vieraamme olivat kaukaa, ja näin, miten hekin iloitsivat oikein periparaislaisesta suomen kielen murteesta.

Mies talutti pientä koiraa. "Muijan sisko noit kutoo, se tonki on tehny". Miehellä oli koko ajan hymy huulilla, muttei typerä hymy. Jos hymyilee liikaa, voi hymy saada typerän maineen. Hän ei ollut typerä, mutta kun kieli on tarpeeksi kaukana omasta, niin asia hymyilyttää. Pohdimme autiomaassa eläviä koiria ja niiden kykyä selviytyä hengissä. Eihän siellä ole mitä syödä. Matoja ja kärpäsiä, mies arveli sieltä löytyvän. Nämä arvelunsa hän esitti omalla kielellään ja murteellaan. Me nauroimme yhdessä miehen sekä vieraittemme kanssa. Oli luontevaa nauraa. Emme olleet epäkohteliaita, vaikka mies tuskin arvasi, että nauroimme yhtä lailla hänen puheenparrelleen kuin hänen juttujensa asiasisällölle. Erotessamme rouvelini huikkasi hänelle jotenkin, että "nähdään taas!" Se oli hyvin sanottu, kuulin, kun mies vastasi että joo.

Nyt kun palautan keskustelumme mieleeni, huomaan, että hän tunsi paikalliset asiat erinomaisesti. Olisi pitänyt ottaa puhelinnumero ylös. Mies lähestyi hissukseen eläkeikää ja on asunut ikänsä paraisilla. Työpaikkakin on täällä. Ja koira. Sanoin, että sinunhan ei tarvitse Turussa käydä kuin kerran, joulurauhan julistus kuuntelemassa. Mies nauroi, muttei kertonut sitä, mikä minua oikeasti kiinnosti: kuinka usein täältä oikeasti täytyy lähteä naapurikuntiin, jos työpaikka ja muu elämä on Paraisilla.

Mies kertoi kalastusmahdollisuuksista, ja kalastuslupien valvojista. Molempia on kuulemma paljon. Parhaana viikonloppuna läheisellä lahdella on kuhaa uistelemassa jopa 80 venettä kuulemma. Ja tiesi hän kertoa, että joku oli reissullaan nostanut 140 kuhaa. Hän ei kuitenkaan itse ollut sen enempää kalamies kuin yhden asian mieskään. Kalajutut nyt vain sattuivat nousemaan puheeksi, oli hänellä muitakin juttuja. Hauska mies.

Menimme samalla kävelyreissulla louhokselle. Heitimme kiviä louhoksen pohjalle siinä toivossa, että kuulisimme äänen, joka syntyy, kun kivi putoaa louhoksen pohjalle. Turha toivo, emme kuulleet mitään. Mikä siinä on, että ihminen aina haluaa kuulla sen äänen, kun kivi putoaa louhoksen pohjalle?

S.