Tyhjä ruutu jaksaa kuunnella

Siipikarjani puolesta olen nyt onnellinen. Heillä on suunnilleen yhtä hyvät oltavat kuin minullakin: Öljytäytteinen kiinteä patteri kanalan seinässä höhkäämässä pientä kopperoa vähän lämpimämmäksi. Meillä on sisällä samanlaiset patterit, niitä vain on muutama enemmän. Edellisvuonna kanat tuottivat itse oman lämpönsä, mutta koppi oli pienempi ja paremmin tiivistetty. Nyt eläinten pelastuksena on maatiaisuus, jonka myötä kylmänsietokyky on parempi, sekä lauha talvi, tai viides vuodenaika, miksikä tätä nyt haluaa kutsua. Ei siis tätä, vaan sitä, joka oli ennen kuin tuli tämä.

Itse patterin hankkiminen sujuu helposti kun asuu Paraisilla. Kävelee vain naapuriin ja sanoo, että nyt minä sen patterin tarvitsisin. Naapurissani asuu mies, joka kuulkaa osaa nämä patterihommat ja muutkin hommat. Hän jätti askareensa sisällä lasten kanssa hetkeksi tauolle ja tuli autotalliin kanssani. Sieltä löytyi öljytäytteisiä pattereita, jotka poistettiin heiltä vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän tieltä. Sain yhden. Siihen piti vaihtaa normitöpseli ja todeta mittalaitteiden kanssa, ettei sähkö kuljekaan ihan perus sini-ruskeiden johtojen kautta, vaan kahden mustan. Ne saattoivat liittyä renkipatteriuteen, josta lisätietoa voi kysyä suoraan naapuriltani. Numeroa voitte kysellä tiedustelusta tai tasavallan presidentiltä. Presidenttipari muuten sai jouluna joulukortin eräältä toiselta kaveriltani ja lähettivät heille erikseen kiitoskortin siitä, että olivat saaneet kauniin kortin. Osoitteen ongintaan liittyi joltisenkinverran vaivannäköä presidentin kanslian suunnasta, ja se on keskipitkä tarina, joten en mene siihen.

Pysyttelen lyhyissä erikoisissa erikokoisissa.

Kaikki tarinat voi tiivistää lyhyiksi. Paitsi päättymättömät. Lapseni haluaisivat aina kaikkein eniten tarinoita, jotka keksin itse. Kerronta on selvästi parasta, vaikka loppuratkaisuakin odotetaan. En ole kovin hyvä siinä, vaikka ennen muuta kyse on henkisestä laiskuudesta: en jaksa alkaa keksimään mitään juttua. Joskus yritän miettiä tositapahtumia ja puhua niistä. Ne uppoavat hyvin, ja niitä on kiva kertoa, kun ei tartte keksiä. Tänään kerroin kuusivuotiaalle, miten iloitsin tämänaamuisesta auton käynnistämisestä. Tiesin eilisen perusteella, että pikkuauton akku on ihan lopussa. Jätin auton naapurin talon kohdalle tien varteen mäen päälle, jotta voin aamulla startatessani liu´uttaa autoa tietä pitkin ja pitää vaihdetta päällä samalla. Valmistelin juttua pitkään kertomalla starttimoottorista ja auton polttomoottorista ja niiden toiminnasta ja funktioista. Huipensin tarinan kertomalla, miten hyödynsin auton liikettä moottorin pyörittämiseen. "Joo mää arvasin että sää teet sillain!" sanoi poika silmät tihrullaan kun olin pitkässä sepustuksessani päätynyt tähän mäkiluikuun asti.

S.