Tartuin kirjaan. Sen rytmi ei muutu, vaikka sota alkaa ja kai joskus loppuukin. Nainen kertoo itsestään ja kokemuksistaan. Hänellä on tytär. Nämä ovat ne kaksi naista, joista kirja kertoo. Italialaiset roomalaiset pakenevat sotaa maaseudulle. Jännällä tavalla on kirjoitettu sotakuvaus. Merkkailin hyviä kohtia muistiin kirjanmerkkiin, mutta tämän kirjoitan suoraan tänne, ex tempore. Se on latinaa ja tarkottaa eks tempporee.
"Paride sanoi kuunnelleensa radiota, mutta se ei ollut paljonkaan puhunut maihinnoususta. Oli vain sanottu, että tilanne oli ennallaan ja että saksalaiset ja englantilaiset jököttivät kumpikin paikoillaan. Mutta hän oli keskustellut myös kunnanlääkärin ja monien muidenkin kanssa, jotka olivat aiemmin istuneet radion ääressä, ja sillä tavoin oli saanut tietää, minkä tähden maihinnousu oli epäonnistunut. Silloin Filippo kysyi, miksi se sitten oli epäonnistunut, ja Paride vastasi yksinkertaisesti, että siihen oli ollut syynä nainen. Jäimme kaikki suut auki kuullessamme moisen uutisen. Paride jatkoi kertoen, että maihinnousua johtanut amiraali oli amerikkalainen, mutta että hän itse asiassa olikin saksalainen, vaikka kukaan ei sitä tietänyt. Tällä amiraalilla oli kuvankaunis tytär, ja tytär oli kihloissa sen kenraalin pojan kanssa, joka komensi kaikkia Euroopassa olevia amerikkalaisia joukkoja. Mutta kenraalin poika oli lurjus, joka oli uhannut purkaa kihlauksensa, palauttaa lahjat ja sormuksen ja kihlata toisen. Silloin morsiamen isä, amiraali, joka oli saksalainen, oli halunnut kostaa; ja hän oli salaa antanut saksalaisille tiedon maihinnoususta, niin että kun englantilaiset olivat ilmestyneet Anzion edustalle, he olivatkin tavanneet saksalaiset tykkeinensä heitä odottamassa. Myöhemmin petos oli kuitenkin paljastettu ja todettu, että amiraali oli todella saksalainen, vaikka hän olikin tekeytynyt amerikkalaiseksi, ja hänet oli vangittu, ja nyt hänet pian tuomittaisiin ja varmasti teloitettaisiin. Nämä Pariden uutiset jakoivat kuulijat kahteen leiriin. Tyhmemmät ja yksinkertaisemmat pyörittelivät päätään hokien: "Siitä sen taas näkee, että kaiken takana on aina nainen... kun tarpeeksi pöyhii, niin lopulta aina löytyy hame." Mutta monet panivat vastaan sanoen olevan mahdotonta, että radiossa olisi kerrottu moisia hassutuksia."
(Moravia: Kaksi naista, s. 186)
S.
Luin kirjan loppuun. Matkalla ehdin ajatella kaikenlaista. Ensin ajattelin, että onpa omalaatuista kerrontaa ja erikoinen kertojapäähenkilö. Sitten ajattelin, että voi kai sotaa näinkin kuvata, että kaikki on arkista. Ja sitten ajattelin, että ei kehveli. Ja sitten kauhistuin. Ja sitten en tiennyt mitä ajatella, paitsi ajattelin, että en ehkä lue tältä Moravialta muuta. Ja kun suljin kannet, ajattelin, että tässä on kuitenkin paljon lohtua, vaikka sota on ruma.
VastaaPoistaS.
Siis rumuuden takiako et halua lukea? Sodan rumuuden?
VastaaPoista-Em
Oikeastaan ei sodan rumuudella niin väliä ollut. Siinä vain oli sellainen vähän itselle vieras tulokulma ihmisen seksuaalisuuteen, että koin vierautta ja vähän rumuuttakin. Naisista nuorempi oli kuin pyhimys, mutta tulee lopulta miesjoukon raiskaamaksi. Sitä ei varsinaisesti kuvata, vaikka, kuten tiedetään, kuvaamatta jättäminenkin voi olla mitä voimakkainta kuvaamista sekin! Mutta sen jälkeen hän muuttuu eikä palaa ennalleen, vaikka tavallaan viimeisellä sivulla voi ajatella, että ehkäpä jollain tapaa palaakin. Mutta hän löytää uinuneen seksuaalisuutensa ja äitiä syvästi järkyttävällä tavalla hylkää kaiken oppimansa ja entisen siveellisen elämän. Tämä koko muutos nuoressa naisessa tulee romaanin rakenteessa niin tiiviinä rysäyksenä, että se aivan hengästyttää. Kun pitkään on edetty rauhallista kerrontaa, ja yhtäkkiä alkaa rytistä ja tulee merkityksiä niin paljon ettei kaikkea ehdi sulattaa. Mutta taidokasta mielestäni, ja onhan se arvo sekin, että osaa hyvin sanoa sen mitä haluaa sanoa. Sinähän sen tiedät ;)
VastaaPoista