Sagan om grannar VII

Pyysi syömään lammaskaalta. Hänen vaimonsa tekee sellaista, ja ruoka on hänen suurta herkkuaan. Siitä voi päätellä, että jos hän kuitenkin haluaa sellaista herkkua tarjota muillekin, niin laupias mies on kyseessä.

Lammaskaali oli hyvää. Paikallisesta lampaasta, ja tuskin oli kaalikaan kovin kaukaa tänne tuotu. En hoksannut kysyä. Olimme kolmestamme, me miehet. Yksi miehistä oli edellisyönä ollut synnyttämässä lasta vaimonsa kanssa. Koira nukkui pöydän alla. Se on rauhoittumaan päin. Aiemmin, enemmän pentuna, oli jatkuvasti niillä naskaleillaan ranteessa kiinni. Miten olikin ruoka hyvää! Pehmeästi levittyvää voimariinia ja ruispuikulaa.

Aluksi ei ollut juotavaa. Huomautin asiasta, sillä tiesin syyn; tottumus on toinen luonto. Naapuri ei juo ollenkaan ruokailun yhteydessä. Hän jauhaa ruoan niin hyvin, ettei nestettä tarvitse. Juoman aika on toisaalla. Tälle on vankat hyvinvoinnilliset perusteet. Näin on suotavaa tehdä. Ehkä kirjoitin tänne joskus kauan sitten vanhan tarinan, jossa nuori päähenkilö tuli vieraaseen pöytään ja joi pahaa aavistamattomana maitonsa ennen kuin oli syönyt ruokaansa loppuun. "Isä, toi joi maidon!" huusi joku pienistä. Isä oli kuin mitään ei olisi huudettukaan. Saman asian äärellä ollaan.

Join vettä, kanssalounastajani joi samaa vettä mutta kuplilla. Tilasin omani kuplatta. Naapuri on hyväsydäminen. Hän auttaa monin eri tavoin, kuten niin moni muukin naapuri. Nyt alkavat tosin naapurit olla lopussa. Mutta onneksi samoja naapureita voi kierrättää. Aion, jos mahdollisuus vielä tulee, tarjota heille lihasoppaa jonain päivänä. Ja sovimme, että ensi kerralla kyseisessä talossa lounastaessamme grillaamme makkaraa. Kevät on jo täällä.

Olen miettinyt, mikä olisi sellainen oikein intohimoisa työ. Saattaa alkaa hahmottua. Niihin vain on niin vaikia päästä.

S.