Unelmista totta

Kerronpa juhannuksestamme.

Ei siihen ihmeitä ollut ladattu. Arvoimme, lähdemmekö perjantaiksi mökille vai emme, ja lähdemmekö lauantaina rippijuhliin mummulan seudulle osajoukolla vai koko joukolla. Tähän päätökseen vaikuttivat lasten sairastelut ja kanat. Päädyimme jäämään Paraisille juhannusaatoksi.

Rouveli keksi että mennään Sattmarkiin katsomaan, miten juhannussalko nousee. Valokuvadokumentit osoittavat kiistattomasti jälkipolvillemme, että minäkin olin siellä salonnaruista nykimässä. Kun saimme salon pystyyn, porukka taputti. Siellä oli väkeä kuin suvijuhlilla, ehkä kaksisataa tai enemmänkin. Oli enemmän. Kahvilayrittäjä kävi kierroksilla. Oli kuulemma ollut töissä aamuseitsemästä asti. Me joimme kahvikupposet siinä iltakahdeksan aikoihin.

Kello kuusi, kun koivunlehvin koristeltu salko nousi pystyyn, meno Sattmarkin kahvila-alueella oli tavanomaista. Jotenkin sellainen tavanomainen suomalaismeno ei kuitenkaan ole minun mieleeni. Satunnainen muusikkoduo viihdytti sadeteltastansa väkeä soittamalla ja laulamalla, siis syntikka ja mikki olivat heidän työvälineitään. Alkuun soi Merikannon kesäillan valssi. Pianisti soitti jossain kohtaa väärän sävelen, ymmärtämättä teoksen melodian puolisävelaskelisuutta. Ärsytti. Muutenkaan ne humpat eivät olleet ihan minun juttuja. Yhden vedon vetivät niin korkealta, että en voinut keskittyä edes pihan reunustalla kasvavan tammen kuivuneiden alaoksien karsimiseen. Koko ajan pelotti, että tuonne se ei kyllä enää pääse. Mutta pääsi se. Aplodien jälkeen mies sanoi mikkiin ja kovaääniseen, että enemmän aplodeja, se oli kuitenkin alkuperäissävellaji. Arvo se on alkuperäissävellajillakin.

Ystäväperheemme tuli paikalle salonnostoon nähden myöhässä. Iloitsin kuitenkin heidän saapumisestaan. Heidänkin lapsilla oli talvivaatetusta, pipoa ja sensellaista, haalaria. Aikamme seisoskeltuamme valuimme alas rantaan. Lapset heittivät veteen kiviä ja puupalasia veneilijöiden harmiksi. Joku kävi pitkän kivillä keikkumisen päätteeksi kontallaan rantavedessä ja valitti sen jälkeen, että jalat ovat märät. Hän oli siinä ihan oikeassa.

Tuttavaperheen pää otti puheeksi oman unelmansa. Hän varmisteli, aiheuttaako hänen intohimonsa, savukalan syöminen, närää vertaisryhmässä. Hän sai luvan. Siinä siikaostoksia suunniteltaessa tulimme jokainen miettineeksi oman toiveemme, yhden unelman, jonka toivoisi juhannuksena täyttyvän. Ystäväni sai siian, ja tarjosi sitä auliisti meille muillekin. Vaimoni toivoi saavansa juoda kahvikupposen yläpihalla suhtkoht rauhallisessa mielenmaisemassa. Minä esitin unelmanani lautapelin pelaamista. Sain kesäkuun alussa Splendor -nimisen pelin, ja ajattelin, että se sopisi näin neljän aikuisen peliksi ihan mukavasti. Ehdotukseeni suhtauduttiin ilokseni myönteisesti. Ystävättäreni jäi vielä miettimään omaa juhannustoivettaan - häkeltyi hieman kun häneltä sellaista kysyttiin. Lopulta hän päätyi toivomaan yhteislaulantaa. Mikä jottei!

Raahustimme lasten kanssa kahville. He saivat pilliä ja patukkaa. Me söimme mainittua kalaa, sekä ryystimme kahvia. Rouvelini oli tyytyväinen kahvihetkeen, ystäväni oli tyytyväinen kalaan. Päädyimme autoihimme ja ajoimme meille. Olimme varautuneet juhannukseen kuten usein aiemminkin, mansikkakakulla. Brita-pohjainen ratkaisu oli lopulta nopeasti kliimaksivaiheessaan, kun mansikat ja kermat olivat jääkaapissa valmiina odottamassa. Ystävättäreni toi jos jonkun sortin salaattia ja oliivifetaleipää. Minä keitin uudet kahvit ja inkiväärit. Lapset söivät, aikuiset söivät. Sitten putsattiin pöytä ja alettiin pelaamaan. Tässä vaiheessa oltiin siis täyttämässä seurueen unelmista kolmatta. Peli oli viihdyttävä vaikka voitin sen. Kaikki osapuolet pitivät Splendoria hyvänä pelinä ja vaimoni olisi ollut ymmärtääkseni valmis vaikka toiseenkin peliin. Tulin osoittaneeksi ystävälleni, jonka kanssa kertaalleen olin samaa Splendoria pelannut aiemminkin, miten hänen visioima strategia pelin voittamiseksi oli lyötävissä. Nyt kun olen loppujuhannuksen aikana pelannut reilun puolentusinaa lisäpeliä, minulla on lisäymmärrystä siitä, miten tuossa pelissä menestyy. Palataksemme Paraisille paikalliseen pito- ja pelipöytään, totean vielä seurueen olleen erittäin tyytyväinen tähänastiseen iltaan, joka näin unelmien täyttämisen ja täyttymisen myötä oli saanut iloisen ja yllättävän pohjavireen.

Siirryimme laulamaan. Lapset lopettivat YLE Areenan tuijottamisen, johon olimme heidät suostutelleet pelimme ajaksi. Lauloimme ensin muutaman kansallisviihteellisen laulun, mm. Eino Leinon Nocturnen. Sitten menimme lastenlaulukirjan luokse ja lauloimme sitä kahlaten lävitse. Esitimme itsellemme mm. kauniin Tuuli hiljaa henkäilee (Mitäköhän Hiljat tästä laulusta noin niinkuin yleisesti ajattelevat?) -laulun sekä puolitoista tusinaa muuta laulua. Olimme laulamiseen hyvin tyytyväisiä. Lapset olivat väsyneitä mutta toivottavasti myös iloisia. Meidän rytmiimme puolen yön aikaan tapahtuva nukahtaminen sopi ihan hyvin, ja jospa ne vieraammekin tilapäisesti moisen siesivät (tuo -ti/-si -vaihtelu tiettyjen verbien imperfektin päätteenä on häilyvää, mutta on olemassa sanalistoja, joissa kukin sana on janalla jossain kohtaa, ja jos se kohta on toisessa päässä, niin toisen näistä kahdesta päätteestä esiintyminen on näin muodoin yleisempää kuin toisen esiintyminen. Ihan siellä päässä olevat sanat siis ovat sellaisia, joista ei hyväksytä muita kuin yksi muoto; tästä ti/si -ilmiöstä ehkä eniten kansaa kuohuttanut esimerkki löytynee Harry Potterin suomennoksista, kun Harry kiisi luudallaan. Joku muu kuin Kapari olisi valinnut ehkä kiiti -muodon. Mitä Jaanaan tulee, niin lienee ainoa ihminen kääntäjien jalosta ammattiryhmästä, joka on tullut ihan käännöstyöllään valtakunnanjulkimoksi. Yleensähän julkimoksi päädytään jollain poikkitaiteellisella tai ulkoprofessionaalilla rytkäytyksellä.).

Sit me pakattiin kamat seuraavan päivän rippijuhlaa varten ja vaimo meni nukkumaan ja minä katsoin vähän jalkapalloa. Sit me herättiin. Hyvä juhannusaatto!

S.