Murhetta

Elämä on murhetta ja surua. Mutta on se myös työtä, siis palkkatyötä. Otin sellaisen vastaan, kun tarjottiin. Kahden kuukauden koeaika, jonka jälkeen sekä minä että muut varmasti tiedämme, jatkammeko. Iloisin mielin siltä osin.

Muitakin ilonaiheita on. Lähimmäiseni olivat nähneet minun ajavan polkupyörällä pimeässä ilman valoa. Niinpä sain syntymäpäivälahjaksi pyörävalon. Sen toimitus viivästyi, sillä olen päässyt viime aikoina kotoani huonosti irtaantumaan. Nyt pääsin, nyt sain.

Surua koen vääryyksistä, jotka tulevat niin lähelle, että itseänikin sattuu. Ainoa keino on olla rehellinen itselleen ja muille. Rakkaus on metka asia: jokainen, jota rakastetaan, tuntee sen oikeasti. Jos joku haluaa minulle hyvää, minä kyllä uskon tunnistavani tarkoitusperät. Samoin tunnistavat muutkin ihmiset, joihin "rakkauden teot" kohdistuvat. Jos toiminnan motiivi ei kestä päivänvaloa, senkin voi aistia. Ystävääni on moitittu, mutkan kautta, mutta kukaan ei koskaan ole puhunut hänelle moitituista asioista suoraan. Hän on lauhkea kuin lammas, eikä vahingoita ketään, koskaan. Ei varmasti. Silti.

Minä en ymmärrä, ja todennäköisesti et ymmärrä sinäkään. Kirjoittaminen helpottaa, mutta kaikkea ei voi. Yritän kirjoittaa oloani asioiden sijaan.

Valo on myös symbolinen lahja. Mitä pimeämpää, sen tarpeellisempaa. "Et ehkä enää tarvitse tätä" arveli lahjan antaja, mutta erehtyi. En ollut hankkinut valoa, vaikka pimeyttä kohti kuljemme.

Joulukaan ei ole kuten ennen. Pääsisinpä kohdun veteen kellumaan, eikä tarvitsisi vuodenvaihteessa aavistella, miten hyvin olen täyttänyt lähimmäisteni toiveet ihmisenä ja lahjanantajana.

Koiranpentu on onneksi kiva. Ja perheeni, kävin viikonloppuna lasteni kanssa heidän mummulassaan. Lapset oikeastaan kaipasivat omaan kotiinsa reissun ajan, mutta sisaruksiani ja sukuani oli ilo tavata. Ja iloisin mielin palasin puolisoni vuoksi. Minulla on viisas puoliso, eikä ole salaisuus, että tämäkin asia on avautunut minulle vasta vuosien mittaan. Oma häpeäni.

S.