En muista, miksi edellisen jutun otsikko jäi tuollaiseksi.

Kai minä jotain runoa ajattelin. Mutta kun aina siteerataan vain runoja, voi sitä proosaakin kirjoittaa. En vielä ole löytänyt blogia, jossa olisi vain romaanisitaatteja. Ehkä kukaan ei usko, että sellaiselle olisi kysyntää. Itse kirjoittelen kausiluontoisesti proosaa tänne, kopioin siis asiasta tehden. Se on vähän työlästä, paljon helpompi on itse kirjoittaa kun ei tarvitse ajatella. Mutta palkitsevampaa ilman muuta on, kun saa lukea jonkun ajattelijan ajatusta.

Luemme lukupiiriä varten John Williamsin Stoneria. Kas siinä kirja, jonka kerronnan rytmissä ei ole muutosta. Tosin olen vasta alkupuolella, että ehkä se siitä vielä rytmiään hakee, ja tempoa ja tehokeinoja. Mutta näkökulma sekin. Kirjallisuus on erilaisia asioita, myös oikeaan aikaan sanomisen taidetta.

Tapasin tuttavani pääsiäisenä. Kuulin, että hän haluaa hakea kotimaista kirjallisuutta opiskelemaan Helsinkiin. Yritin kysellä, mikä se juttu on, että kotimainen kirjallisuus kiinnostaa. Annoin nuorelle naiselle mielestäni aikaakin, mutta ei hän ihan valmista vastausta saanut aikaiseksi. En tiedä, olisinko itsekään saanut. Ehkä onkin helppoa kirjoittaa vain sitaattia, ja ongitkoot sitten kysyjä siitä, siis kuviteltu kysyjä minun tapauksessani, mitä haluaa.

Tässä Paavo Haavikon novellissa on mies, jolla on maatila. Miehen nimi on Hämäläinen, ja mies saa sotavangin. Hämärissä olosuhteissa sotavanki kai sitten yrittää karata. Kun kaikki on ohi, mies kulkee pitkin peltojaan. Novelli päättyy.

"Suopellolta hän oikaisi metsän kautta rantaan. Viileni.

 Rannasta hän tuli koivikon lävitse pellon reunaan. Hirvien jälkiä ei näkynyt. Päärakennus nousi pellon takana, korkeana nyt kun ruis oli saatu seipäille; rakennus oli keltainen ja huopakatto musta. Hän jännitti piikkilankaa ylöspäin ja pujottautui sen alitse.

 Pihalla hän pysähtyi. Kun aurinko putosi metsän taakse, tiheni metsä yhdeksi silhuetiksi itäistä taivasta vasten, joka oli kirkas. Kaste nousi. Sähköjohdot riippuivat pylväitten välillä. Lännessä oli hataria pilviä, jotka värjäytyivät tummanpunaisiksi kuin maksoittunut veri. Isäntä lähti tallille, hän ei aina nukkunut hyvin.

S.