Lapseni osaavat ärrän ja ässän. Se on surullista. Toivon, että vielä olisi niitä, jotka eivät osaa ärrää ja ässää. Kukapa tietää, ei kukaan täällä, niin minä ajattelen.
Helpotusta tuo, että kuopuksen ärrä on sävyisä, liudentuva ja lempeästi soiva. Ja keskimmäisen ässä haipuu pois aina sitä mukaa kun innostustaso nousee. Eli tuon tuostakin.
Tänään oli kevätpäivä. Minun piti käydä Turussa ja rouvan piti päästä mukaan, ja lasten kanssa mietimme, miten toimia, kun ulkona ollut ilma muistutti kesästä niin paljon, ettei siitä malttanut luopua minkäänlaisen automatkan tähden. Niinpä Einon isä pelasti ja otti lapseni hoitoonsa. Kolme luokkakaverusta olivat käyneet skuuttailemassa, ja tapasivat matkallaan eskariope Minnan. On varmaan ollut ihan iloinen tapaaminen. Minna on lahjakkuus lasten kohtaamisessa. Pojat ovat kaikki aika kovia puhumaan. Yksi pojista rääkkyi tänään seitsemän maissa jokseenkin huonoäänisenä, ja näin kuulemma on aina: päivä mesotaan niin, että illalla kurkusta kuuluu raakuntaa.
Kuopus ei ehkä tajunnut, mitä aurinkoisessa päivässä menetti, tai sitten oli vain niin kiintynyt vanhempiinsa, että piti yhteistä automatkaa suurena seikkailuna. Mutta kun tulimme kotiin, hain pojan kotiin Einolta ja vaimoni kävi viereisessä kaupassa ostamassa jäätelöä. Kun sain poikani ulos pihasta, oli rouva autoineen portilla odottamassa. Halukkaat pääsivät kilometrin matkan ajaksi kyytiin. Minä, Ruusa ja tytär kävelimme. Tyttö uhosi kipittävänsä koko matkan. Ei kipittänyt, mutta höpötti koko ajan. Koira tempoi, olen saanut hänet kertaalleen opetettua hihnatavoille, mutta nyt olen löysännyt otetta ja heti kostautuu. Täytyy taas ankaroitua.
Löysin matkalta punaisen trikoopipon, jota epäilin poikani omaisuudeksi. Hän hukkasi sen eilen mennessään toiseen naapuriin omin päin. Onneksi otin pipon. Katsoin, onko ketään näkemässä ja vedin sen päähäni.
Talomme kulmilla tapasimme perheen, jonka isä talutti kaksivuotiasta ja puhui vieraita kieliä, jos kuulin oikein. Rouva vaikutti valoisalta ja luonnolliselta ihmiseltä ja kantoi aivan vastasyntyneen oloista vauvaa takkinsa sisällä. Ja talutti koiraa, ja kuten koiraihmiset ainakin, jäimme siihen koirista keskustelemaan. Mies meni kauempana ja oli jotenkin hurjan näköinen kun hänet tapasin ja häntäkin tervehdin. Ehdimme siinä lyhyessä ajassa puhua sen minkä lyhyessä ajassa kaksi suulasta ihmistä ehtii. Lopulta kävi ilmi, että he asuvat vuokralla rajanaapurimme piharakennuksessa. Sanoin, että törmäillään tai jotain, ja hän sanoi jotain samanlaista takaisin. Mutta luulen, että se mies ei jotenkin tykännyt, että puhuin hänen vaimonsa kanssa.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti