Heh, hauskaa että joku oli kommentoinut tuollaista edelliseen. Ensimmäiseen kommenttiin voisin todeta, että en ollut kanttorinsijaisena eikä olisi käynyt mielessäkään lähteä pois. Yritin vastata tuonne kommenttikenttään, mutten onnistunut.
Olen ollut vähemmällä somella ja aikaa on jäänyt sitten muuhunkin. Olen jopa lukenut kirjaa pitkästä aikaa. Lisäksi olen kuunnellut radio-ohjelmia. Aivan meinasi naurattaa kun kuuntelin Petri Tammisen haastattelun. Se ei ole loputtomiin netissä, mutta tällä hetkellä näyttäisi olevan: http://areena.yle.fi/radio/2638153
Myös pääsiäislauantain Faunin Iltapäivä ja Klassista kahteen -konsertit kannattaa kuunnella. Siellä kuuluttamossa parhaaseen suoritukseen pyrkii Häklin Simo ;) onnea vain ja menestystä hänelle, hieno ja sivistykselle monipuolisesti ja maanisesti omistautunut nuori mies. Tästä kannattaa kuunnella siis kaikki mutta erityisesti Lumen Valon laulama Tsaikovskin Legenda. Jos jollekulle on epäselvää, mitä tarkoittaa romanttisuus musiikin tyylilajina, niin tämän selvemmin sitä ei voi sanoa mitä muusikot tuossa levytyksessä tekevät ja sanovat.
Tästä kannattaa kuunnella niin ikään kaikki, mutta erityisesti tuo loppupuolen Mozart, joka on niin kaunista musiikkia, että siitä on ihan turhaa puhua millään alustalla tai missään tilanteessa. Olen kertonut ehkä monestikin, että kaksi vanhinta lastamme syntyi tämän musiikin säestyksellä.
Pääsiäisenä olimme yhteydessä ihmisiin. Kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan, ja happamoitin mieleni menettäessäni kaksi minulle tärkeää pääsiäistilaisuutta. Ihmisiä tapasimme kuitenkin, joka päivä perjantaita lukuunottamatta, läheltä ja kaukaa. Siitä olen tietysti iloinen.
Vanhin lähti yöjunalla lappiin. Keskimmäinen jäi ikävoimään ja itki lohduttomasti, paitsi sana on väärä, sillä vanhimman (hänen tavanomaisin kiistelykumppani arjessa) halatessa ja lohduttaessa häntä lähdön hetkellä tuntui, että lohdutus todella tekee tehtävänsä. Se oli hieno hetki isän sivusta katsella. Saatoimme lopulta pojan makuuvaunuun saakka. Nyt hän laskee mäkeä kaukana pohjoisessa.
Kirjoittaminen on mukavaa, mutta jos tapahtumia ei säilö, ne menevät. Valuvat kuin kesän kuuma hiekka sormien välistä. Kun kirjoittaa, muistaa. Repaleita muististani kävelee joskus vastaanikin, kun ihmiset jatkavat keskustelua, jonka täällä olen aloittanut. Sellainen on mukavaa, parasta, etten sanoisi.
S.
Kiitos tästä taas. Tuohon viimeisimmän kappaleen alkuun ilmoitan eriävän mielipiteeni. Vaikka tapahtumia ei säilö, ni silti ne voi jäädä muistiin. Siitä jatkopohdintona tuli mieleen, että kirjoitettu muisto luettuna tuo mieleen asian eri tavalla kuin jos vain sattuisi muistamaan muuten vaan saman asian. Varsinkin jos muiston on kirjoittanut joku muu kuin itse.
VastaaPoistaO.
Muistettava asia unohtuu, jos siihen ei ole konnotaatioita tai mitä ne on, kytköksiä. Tätä on tutkittukin. Koehenkilölle annettiin merkityksettömiä tavuja tai kirjainyhdistelmiä, joita piti opetella ulkoa. Kun aikaa opetteluhetkestä kului, hän muisti vähemmän ja vähemmän. Sen sijaan kun näitä merkityksettömiä sanoja koodataan ja koplataan jo olemassaolevaan tietoon, tieto säilyykin muuttumattomana. Olisi hienoa olla muistikouluttaja! Brändäisin itseni hajamieliseksi muistikouluttajaksi. Mihin minä nyt paninkaan sen tietokoneeni...?
VastaaPoistaS.