Paikat

Tuntuu, että olen kirjoittanut pojastani jo aiemminkin, mutta kun on, tai ovat niin ihmeellisiä, niin jatkan vielä. Ihmetteleväisiä enemmänkin.

Kävelin eilen naapuriin hakemaan porttia. Isäntä ei ollut kotona, mutta nuori isäntä, 4v, huuteli ikkunasta iloisia tervetulotoivotuksia. Juttelin paikalla olevan perheen kanssa ikkunan läpi, kuten aina kesäisin. Tyttäreni kiipesi syliini ja istahti ikkunalaudalle. Annoin heille pakuria palan. Lupasin myös anjovismunasaaristolaislimppuvoileipiä myöhemmin illalla toimitettavaksi.

Poikani kuunteli keskusteluamme ja hiipi kohta portista sisään, ovesta sisään ja ilmestyi keittiöön paikalla olleen perheen luo. Hän ei puhunut mitään, mutta näin katseesta, että hän oli otettu. Hän katseli paikkoja ja liikkui hiljaa. Naapurillani on upea vanha talo, jossa on tosi vanha liesi, puuhella, keittiön sydämenä.

Kotiin tultuamme poika pähkäili taas irronnutta pyöränketjua. Pähkäilyn lomassa hän puhkesi puhumaan: "Ne elää sellasta elämää, josta mä unelmoin. Niillä on sellainen maalaistalo, ja kukaan ei oo koneilla." Tämä oli mielestäni hyvä tiivistelmä, ja vasta tätä kirjoittaessani tajuan, että sama poika protestoi puolitoista vuotta sitten, että hänkin haluaa sellaisen kodin, jossa on "sileät lattiat ja pleikkoja ja pädejä". Nyt kaikki on toisin. Hän on vakuutellut monta kertaa, että pelaaminen ei oo kivaa, ja että ulkona touhuaminen on mukavampaa. Pyysin poikaa vielä jatkamaan analyysiään. Hän mietti, että siellä talossa sai tavarat vähän olla, ja sitten ne siivoaa sillain aika hyvin aina välillä, mutta ei ressaa siitä siivouksesta kuitenkaan. Taas hyvä huomio talon tunnelmasta. On syytä huomauttaa, että usein tässä talossa on tavarat paikoillaan, enkä mitään kaaosta ole koskaan nähnyt siellä, vaikka tuolloin tällöin siellä piipahtelenkin.

Kotona kävi sitten klassinen. Tyttäreni lausui jo tutuksi tulleet vuorosanat: Isä, tuu tekemään mulle jotain ruokaa. Menin ja panin potut kiehumaan. Tiesin lapsen kuitenkin olevan nälässä. Hän oli jo käyttäytynyt siihen viittaavasti. Muistin, että minulla on avattu Pringles-purkki saunalla. Hain sen ja sanoin, että syö. Lapsi ilahtui tavattomasti. Olimme kahden, isoveli teki toffeeta keittiössä (en tiennyt, että äiti oli kieltänyt moisen touhun vedoten sotkuun, joka siitä syntyy). "Vähän leirua, totesi kolmevuotias nähdessään sipsiläjän, jonka kippasin hänelle kaivonkannen päälle. Hän nauroi ja söi sipsiä ja sanoi vielä uudestaan muutaman kerran: "Reilu mies". Se tuntui kyllä hyvältä. Samalla tajusin, etten ehkä ole noin lähtökohtaisesti tällaisten yllätysten järjestäjän maineessa. Ehkä niihin pitäisi panostaa enemmän. Toisaalta kun pitää frekvenssin maltillisena, vaikutuskin on taattu.

Tekisi mieli vielä kirjoittaa pojasta, joka kerää mammonaa loppukesän reissua ja laivamatkaa varten. Erikoisluvalla hän saa ostaa karkkia viikon päästä laivalta. Samalla hän kamppailee sokerin kanssa; toisaalta se kiehtoo, mutta toisaalta hän uskoo minua, että sokeri ei ole hyväksi, ja on tuon tuostakin ilmoittamassa, ettei halua syödä sitä paljoa. Mainittakoon, ettei hän suomalaisesta keskivertolapsesta poikkea ainakaan sinne huonompaan suuntaan, mitä sokerinhimoon tulee. Niinpä hän sitten ilmoitti, että kun kotitöillä on nyt kerätty x euroa karkkiin, niin jatkossa hän tekee kotitöitä ihan vain ilahduttaakseen muita, eikä aio ottaa niistä rahaa vastaan. Ja tässä onnellisuudenpuuskassaan (Hän kävi välillä minulle luennoimassa, miten toisen hyväksi oma-aloitteisesti tehty työ tuo myös tekijälleen hyvän mielen, kun kukaan ei ehdi pyytää hommiin) hän sitten hiljaa liihotti ympäri huushollia illalla, välillä kysellen miten voisi auttaa mutta pääosin omin päin vain mennen, tehden ja auttaen. Keittiö jäi jäljiltäni mm. sotkuiseksi, ja vaikka koneen sainkin käyntiin, iltasatua lukiessani tiesin, että siellä se vaimo niitä sotkuja siivoaa (,marttyyrinä ehkä). Kiitinkin häntä sitten palatessani alas. Mutta ei hän ollut keittiötä siivonnut, liettä putsannut ja pöytiä pyyhkinyt, vaan joku muu. Samoin oli yläkerran huoneet järkätty ja juuri ennen nukkumaanmenon hetkeä mm. sänky pedattu... Tämän kerron siksi, että se oli hieno hetki ja toivon, että saisin toistekin elää samanlaisia hetkiä. Uskon myös, että näin on, että saan. Elämä tuo lopulta kaikkea hyvääkin, vaikka siitä harhasta meidän olisi jo syytä päästää irti, että tämä kokonaisuus olisi jotenkin hallittavissa. Tämä tällaisena yleisohjeena ihmiskunnalle, koskemaan siis muitakin kuin itseäni.

S.