Minulla on sellainen olo, että olen tuon otsikossa olevan virkkeen kirjoittanut ja sanonut aiemminkin. Ihmisellä on lopulta aika vähän ajatuksia, ja niitä sitä sitten pyöritellään tässä kun ihmisten kanssa ollaan, ja vaikkei niin oltaisikaan. Tänään olin kirjamessuilla, kun hain rouvaani juna-asemalta ja ystävättäreni oma-aloitteisesti tarjosi ilmaislippuja ja joutoaikaa oli siinä. Olisin voinut varautua paremminkin, mutta mentiin nyt näin. Päästiin sisään ja poistuessa saatiin Alastalon Salissat kouraan. Naapurin mies, jonka tapasin siinä ja jolle tarjosin kyydin messukeskuksesta keskustaan, otti myös oman kappaleensa ja tarjosi sen sitten minulle. Otin sen vastaan. Se, joka haluaa tuosta kirjasta pehmeäkantisen version itselleen, voi hyvin perustellulla anomuksella sellaisen saada.
Naapurin mies, josta olen joskus kirjoittanutkin ehkä, ei osaa vielä täydellisesti suomea. Hän on aika lahjakas kielissä, ja melko ahkera. Hyvin älykäs. Voin kuvitella, miten älykäs ihminen turhautuu kun tulee maahan jossa ei osaa mitään, ei kieltä eikä kulttuuria. Ja paikalliset pelkäävät. Kävellessämme messukeskuksesta poispäin viereisen ratsastustallin parkkipaikalla odottavan autoni luokse ohitsemme pujotteli upealla punaisella kaupunkipyörällään kansanedustaja Andersson. Sanoin, että tuossa menee parlamentaarikko, joka oli vaalipiirimme ääniharava viime vaaleissa. Naapuri katsoi minua ja sanoi, että hänen kotimaassaan ei moinen tulisi kuuloonkaan. Poliisisaattueista hän taisi jotain puhua, tai turvamiehistä. Siinä se Andersson kuitenkin veti, hyvin arkisissa vaatteissa, mustissa farkuissa ja tuulitakissa. Pyörä oli hieno, myönnän. Mutta muuten teki kyllä vaikutuksen.
Alastalon Salissa on hyvä kirja, niin uskon. Jos saan haasteen taas marraskuulle, aion ottaa sen vastaan. Toivon, että se olisi sama 30 sivua päivässä, johon myös viime marraskuussa suostuin ja sitouduin. Silloin ehtisin lukea kuukaudessa 1000 sivua. Sillä pitäisi Alastalokin saada murusiksi.
Kirjassaan Lentävä Traktori (Karisto, suom. Veera Minkin 2013) Vladimir Lortsenkov kuvaa laittoman siirtolaisuuden prosessia omalla tavallaan. Kirjan alussa on kuvaus siitä, miten kyläläisiä infotaan Italiaan siirtymisen mahdollisuuksista matkatoimiston tiloissa. Aihe on tietysti ajankohtainen, mutta niin hyvillä kirjoilla on aina taipumus olla. Ja hyvissä kirjoissa lukija otetaan kyytiin ja häntä kuljetetaan. Eikä lukijan älykkyyttä aliarvioida.
"Matkatoimiston edustajat - - aloittivat kokouksen kylän seuraintalolla. "Kuka haluaa Italiaan töihin?"
Largassa oli viisisataakaksikymmentäkolme asukasta. Käsiä nousi tuhat neljäkymmentäviisi. Jokainen paikalla oleva aikuinen oli nostanut varmuuden vuoksi molemmat kätensä, jotta varmasti pääsisi mukaan. Pariton luku johtui siitä, että mukana oli myös yksikätinen sotaveteraani, varija Sergiu Mocanu.
"Me emme enää jaksa! Raadamme kuin kirotut. Aamusta iltaan ryömimme pelloilla kuin madot. Ja mitään ei jää työstä käteen, ei mitään! Mitään rahoja emme ikinä näe. Tai ei, valehtelen. Eilen näin telkkarissa viisisataa leuta. Bingolotto-ohjelmassa. Mutta oikeassa elämässä en ikinä. Me olemme kyllästyneet täällä kaikkeen! Kuinka pääsemme pois? Mitä pitää tehdä? Kertokaa meille, miten meidän tulee toimia!"
Matkatoimiston miekkoset hymyilivät hyväksyvästi, hieroivat käsiään yhteen ja ryhtyivät kertomaan, miten tuli toimia. Ensinnäkin, matka Italiaan, kuten he selittivät, ei ollut halpaa huvia. Hinta oli neljätuhatta euroa. Kylän lääkärintapainen antoi seitsemälle rohtovirmajuuriuutetta, kun nämä olivat hinnan kuultuaan tulleet huonovointisiksi, sitten työntarjoajat jatkoivat. Heidän mukaansa kaikki tuskin pystyivät lähtemään samalla kertaa. Viisisataakaksikymmentäkolme henkeä oli liian iso joukko. He ehdottivat, että kyläläiset kuljetettaisiin Italiaan pienissä erissä, sitä mukaa kuin ihmiset saisivat rahat kerättyä. Mistä he löytäisivat rahat, se oli jokaisen oma ongelma. Voi ottaa velkaa, myydä maata, kuka mitenkin parhaaksi näki.
"Teidän sijassanne", pukumies selitti, "minä en pelkäisi mitään enkä kitsastelisi. Mitä te täällä Moldovassa tarvitsette, kun olette käytännössä melkein jo Italiassa?!"
"Entä jos meidän päästyämme sinne asiat Moldovassa muuttuvat parempaan suuntaan?" kysyttiin salista.
"Siinä tapauksessa", pukumies vastasi tiukkaan sävyyn, "Jääkää Moldovaan ja ryhtykää odottamaan, että suunnitelmat Moldovan EU-jäsenyydestä toteutuvat ja elintaso nousee kymmenkertaiseksi, mistä teidän presidenttinne puhuu jo kuudetta vuotta."
Kun nauru salissa oli vaiennut ja puhujalle oli osoitettu suosiota, tämä päätti puheensa. Aivan noin vain moldovalaisia ei länteen päästetty. Heidän täytyi matkustaa urheilujoukkueeksi tekeytyneenä. Ensimmäisistä neljästäkymmenestäviidestä lähtijästä piti muodostaman neljä joukkuetta. Kaksi curling- ja kaksi vesipallojoukkuetta. Ei tietenkään tarvinnut osata uida tai pysyä pystyssä jäällä. Tärkeintä olivat asiakirjat!"
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti