Kiipeän kalliolle

Jumalan armosta sain eilisenkin päivän elää. Kävin juomassa naisen tarjoamat kahvit. Kiitos. Englannissa, josta mm. puhuimme, on käyttökelpoisemmat sanat 'intangible' ja 'tangible' kuin vastaavat suomessa. Tai ainakin niitä käytetään enemmän. Kahvi kuului tangible-osastoon, mutta kohtaamisessa on aina kyse myös intangiblesta. Triviaalia.

Kiitän myös illasta. Tyttäreni päätyi sänkyymme, kun kello oli puoli yksitoista ja hän keikkuroi vielä pystyssä. Olin unohtanut, miten mukavaa on, kun hän kiehnää vieressä. Alkuun hän oli välissämme, mutta sänkyn toiselta laidalta kuuluneen lähtöukaasin jälkeen ehdotin, josko tuota nostaisin hänet itseni ja seinän väliin. Sänkymme on seinää vasten, toden totta. Tyttö suostui. Kieräyttäessäni hänet itseni ylitse hän halasi minua tiukasti ja näin hämärässä, miten lapsi hymyili leveästi.

Makasin kyljelläni polvet koukussa. Tytär potkea polkotteli polviani vasten, siinä kasvojen edessä, haki asentoa ja pyöri. Kohta hän kampesi itseään, nilkkojaan sääriään lonkkani yli. Hitaasti ja harkitusti kuulin hänen puhuvan: ”Kiipeän kalliolle.” En kommentoinut mitenkään, vaikka mieli teki. Tein hyvin, kun en kommentoinut. Neljävuotias jatkoi, taas hitaasti puhuen. ”Olet kova kuin kallio.” Ajattelin mahaani, jota tyttö ei koskenut.

Sen jälkeen keskustelimme jotain, ja silitin häntä ja sanoin, että olet pehmeä kuin pulla. Ja hän jatkoi että olet kova kuin kirja. Ja niin jatkoimme. Hän keksi erilaisia kovia asioita, ja minä pehmeitä. Välillä nauroimme vähän. Taisimme kuiskailla, koska vieressäni lepäämään pyrkinyt vaimoni ei muistaakseni keskeyttänyt meitä. Tytär ei pitänyt paussia, vaan vastasi heti oman ehdotukseni perään, ja täydensi sanojani jos en keksinyt heti pehmeää. Hän myös korjasi, jos ei ehdottamani asia ollut riittävän pehmeää. Pehmeä kuin limsapullo ei kelvannut, esimerkiksi.

Sitten sanoin, että olet pehmeä kuin mädäntynyt banaani. Tytär vaikeni. Kuuden sekunnin hiljaisuus tuntui pitkältä. Sitten hän sanoi hiljaa, kuin itsekseen: ”No se on kyllä pehmeä.”

S.