Mulla on muutama kaveri. Sellainen joukkio, joiden seurassa on yleensä hauskaa. Tutustuimme kun olimme kuudentoista, vaikka siihen aikaan emme päässeetkään seurakuntavaaliehdokkaiksi. Kuusitoista on oiva ikä perustaa kopla, joka ei mene koskaan rikki. Toki näitä hyväveliverkostoja ovat muunkinikäiset rakennelleet, mutta tiedä sitten niitten kestävyydestä tosipaikan tullen.
Eräs lappalainen on nimennyt kaverijoukkiomme 'kuoropojiksi'. Ihan sympaattinen nimi. Kuoropoikien kanssa olimme viikonloppua viettämässä mökillä, kuten kuvista näkyy. Seuraava tapaaminen sovittiin Tukholmaan, vaikka kaikki eivät sinne pääsekään. Minä pääsen. Siellä juostaan maratooni, ja mun tavoiteaika on kuus tuntia. Tähän asti yhtämittaisen juoksemisen pohja on minulla jossain 60 minuutin tietämissä. Sanovat, että ei se matka vaan se vauhti. Nyt tuntuu, että se sana seisoo vahvana.
Paraisilla oli pakkasta. Se toissailtainen pakkasyö oli kauniimpi kuin kaikki Yli-Maarian pakkasyöt yhteensä. Paraisilla oli lähes täysikuu, ja pilviä oli juuri sen verran, että kuu valaisi ne läpikotaisin. Naapurin savupiippu tuhnuroitsi niin sirosti, että edes kenenkään Ruudolf Koivun tai Minna Immosen tauluissa ei savu nouse yhtä suoraan kuin nousi naapurin piipusta. Vaikka olen kylmänarka, uhmasin ilmaa ja kävelin ilman takkia villapaitoineni jäiseksi kovettuneella hiekkatiellä. Kuutamo olisi riittänyt valaisemaan matkani, kuten riitti kuuta myös taannoiselle runoilijalle. Tuossa Schubertin laulussa vain toinen säkeistö alkaa, että "en voi valita lähtöni hetkeä", kun taas minä koin jotain ihan päinvastaista. Että "hetkinen, minähän voin vaikka tehdä pienen kävelypromenaadin" torttapotortta-päällekkäisilmausta käyttääkseni.
Se savu minut houkutteli, vaikka olisin sitä voinut siinä katsella omalta pihaltakin käsin. Tuli mieleeni toinen runo, jossa runoilija istuu kukkulan päällä ja janoavin silmin katselee päivän pitkän kaikkea kauneutta. "Illan tullen vasta kuvan tehden. Koivunlehden". Napitvastakkainssa tuli tänään hauska keskustelu siitä, onko nykyrunous vaikeaa ja entä sitten. Ainakaan tavallisten tallukoiden runous ei ole, ja se riittää.
Ehkä en saanut savusta tarpeekseni, tai sitten olin vain utelias. Illalla nimittäin on tosi kätevää kurkkia ihmisten ikkunoista sisään. Kun pimeästä katsoo valoon, ei itse tule nähdyksi. Paitsi kuutamolla tietysti. Mutta jos joku on kuutamolla, niin missä hän lopulta on? Ei kartalla? Pihalla? Siitä se ehkä tulee alunperin.
Lapsi sairasti viime yönä, "aina tuskansa tulessa, vatsan vaivoissa kovissa". Lapsi oli juuri kuin matoa olisi laitettu koukkuun. Kiemurteli eikä asettunut mihinkään. Surkeatahan sellaista on katsoa sivusta, tumput suorana. Kyse on kuitenkin kaverista, jonka suusta on päässyt mm. lausahdus "Tun poika valatti tun tuklaat" ja naurunkiherrystä sitten kolmannella. Kolmannen kohtauksen jälkeen olin kypsä lähtemään päivystykseen. He puolestaan olivat riittävän kypsiä käännyttääkseen minut kotiin. "Aamulla sitten omaan terveyskeskukseen". Ihan hyvä neuvo, ajattelin. Kello 13 lääkärisetä otti lapsen vastaan ja kysyi alkuun, "miksi te tänne tulitte". Luontaishoitaja toisaalla esitti, että suolistossa voisi olla hiiva. Tämä ehdotus sai lääkäriltä räkäisen naurun. "Ei sellaista suolistohiivaa ole ollut kenelläkään ihmisellä". Ehkä sitten ei. Silti, minä tarvitsen voimaannuttavia kokemuksia koululääketieteen parista. Ihan jo siksikin, että olen sille niin paljon velkaa.
Loppuun lainatavaraa.
"Keskustellessaan näiden vallassaolijain kanssa hän osasi oikein taitavasti imarrella kutakin. Kuvernöörille hän vihjasi ikään kuin sivumennen, että niinhän tähän lääniin tulee kuin mihin paratiisiin, että tiet ovat kaikkialla kuin samettia ja että ne hallitukset, jotka nimittävät viisaita virkamiehiä, ovat tehneet suuren palveluksen. Poliisimestarille hän virkkoi jotain varsin mairittelevaa kaupungin poliisipalvelijoista. Puhellessaan varakuvernöörin ja oikeuden puheenjohtajan kanssa, jotka olivat valtioneuvoksia, hän sanoi heille vahingossa "teidän ylhäisyytenne", mikä heitä suuresti miellytti. Tästä kaikesta oli seurauksena, että kuvernööri kutsui hänet samana päivänä luokseen yksinkertaiseen illanviettoon, samoin muutkin virkamiehet, kuka päivälliselle, kuka pikku korttiseuraan, kuka teetä juomaan."
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti