Algeretto

Siinä, että joku sanoo jonkun sanan vähän eri tavalla kuin on totuttu, ei aina ole mitään erityisen hauskaa. Esimerkiksi kerron Esplandin, joksi nimitimme Monopoly-pelin ensimmäisen suoran päässä olevaa sinisävyistä tonttia. En muista, millä nimellä lainhuudatustodistus kulki, mutta tuskin sitäkään ihan kohdilleen lausuttiin, kun peliä opeteltiin. Monopoly muuten on nykyisin parjattu peli, jos kuuntelee lautapeliharrastajia. Syitä on, mutta toisaalta voimallinen pelin puolestapuhuja on myös intohimo, jolla minä ja moni muu sitä peliä hinkkasimme, silloin aikanaan. Lienee ollut 80-lukua, kun aloittelin. Vasta aikuisena tajusin, että sairaalloinen kiinnostukseni hyviä lautapelejä kohtaan on ollut olemassa jo neljällä vuosikymmenellä.

Esplandi on muuten huono esimerkki tuosta epähauskuudesta, isäni nauraa aika ajoin vieläkin sille, kun kuuli meidän lasten pelaavan peliä, jossa kaupattiin Esplandia. Tokihan se tottunutta korvaa kutittaa tuollainen.

Schubert sävelsi Wanderer-fantasiansa, ja muistan hänen tiuskaisseen, että "paholainen soittakoon tuon kappaleen" tai jotain sellaista. Tällä kiukkuinen ja rähmäkäpäläinen säveltäjä halusi sanoa, että on säveltänyt niin vaikean kappaleen, ettei itsekään osaa sitä soittaa. Tiettävästi kyse ei ole ihan kauhean vaikeasta kappaleesta. Nykypianistit tietävätkin, ettei Schubert ollut niitä virtuoosisimpia säveltäjäpianisteja, vaikka pianoa sävellyksissään aika paljon käyttääkin. Sibelius muuten latasi pian Helsingissä moneen kertaan soitettavaan viulukonserttonsa omia inhohimojaan vähän samalla tavalla. Ikään kuin kostona viulun jumalattarille hän sävelsi kappaleesta oikeasti vaikean. Saa nähdä, sortuuko joku sen äärellä ensi keskiviikkona tai torstaina.

Wanderer-fantasia on kuitenkin sen tason kappale, että ihan ensimmäiseksi sitä ei pianisti soita. Jonkin aikaa on hinkattava Aaronin pianokoulua ensin. Ja siinä yhteydessä yleensä ne musiikkitermit tulevat tutuksi, ainakin joiltain osin. (Sitä piuta minä en muuten tiedä, mitä se tarkoittaa) Siksi olikin kummallista, kun eräs Pauli (ei, kukaan ei voi tietää, kenestä on kyse) soitti sitä ja kutsui sen tempomerkintää nimellä algeretto. Se muistuttaa läheisesti allegrettoa, joka tarkoittaa 'ketterästi' tai jotain sinne päin. Algereton täytyy tarkoittaa siis suomeksi "kerettästi" tai "kerettäisiin" tai "kerettilästi". Se antaakin paljon enemmän vapauksia muusikolle.

S.