torstai 4. marraskuuta 2010

Ilta on tullut

Tunnetko sen verenpaineistuksen otsalohkossasi, jos kuvittelet itsesi Ukin huojuville alumiinitikkaille maalipurkin kanssa, ja ne sitten yllättäen nytkähtävät. Siinä hetkessä elämä tiivistyy, ja vaikka jo murto-osasekunnin (hetken mietin onko se sittenkin sekuntin) kuluttua saat selville että nytkähdys on tilapäistä eikä johda lattiallerojahtamiseen naamallesi eikä nenästäsi ala siksi vuotaa verta eikä maalisi lennä naamasi päälle peittämään sitä verta, jota ei siis vuoda, vaikka niin jo ehditkin luulla, eikä tässä vaiheessa muutenkaan enää muista, millä tavalla oli aikeissa päätellä lauseen, joten mainittakoon vain se, jota aloin jo jokin aika sitten mainitsemaan, että minä ainakin tunnen vieläkin sen paineen otsalohkossani, kun vain ajattelenkin sitä säikähdystä, jonka partaalle tänään jouduin.

Katon maalaamisen ihanuudelle vetää vertoja vain ehkä räystäsaluslautojen maalaaminen. Muistan kun joskus nuorena miehenä jouduin siihen hommaan. Sitä maalia meni vähän väliä silmiin, eikä se ollut edes kovin kauniin väristä, jotain ruskeaa. Ja kun kerran oli sen verran tympeää hommaa, niin jätin kesken. Isä tais maalata loppuun. Nyt kun maalaa omaa taloa, niin vaikka kuinka jättäisi maalauksen kesken, niin isä ei tulekaan maalaamaan sitä loppuun. Että sillä tavalla elämä on erilaista kun ennen. Kun joskus kysytään, että oliko ennen kaikki paremmin, niin voisin näissä tunnelmissa vastata, että ei ehkä kaikki, mutta ehkä räystäsaluslaudoituksen tai sisäkaton maalaukseen liittyvät asiat saattoivat olla vähän paremmalla tolalla. En tiedä, kyllä sitä voisi isältäkin kysyä, mitä mieltä on.

Jos katon maalaajaa jokin asia lohduttaa, niin Yle radio ykkönen. Se soitti taas tänään aivan loistavan setin, Järven Paavo johti kovin energeettisesti mitä lie Doitshe kammerfilharmoonia. Ohjelmisto oli niin katonmaalaamispainotteista kuin vain voi olla: Beethoovenin kolme ensimmäistä sinfoniaa! Mikä riemuvoitto herahti vasempaan silmääni, kun avasin radion ja tajusin siinä ensimmäisen sinfonian loputtua, että tämä ei jäänytkään tähän. Siinä krampannut olkapää ja vihlova niska ei tuntunut enää miltään. Velatkin tuntuivat saatavilta, ja saatavaa oli paljon. (Beethovenin ensimmäinen sinfonia alkaa muuten vitsillä, jonka Iso Bee apinoi Haydnilta) Beethovenin toisen sinfonian säveltämisen aikaan säveltäjä aavisti oman kuuroutumisensa. Kolmannessa hänen katsotaan löytäneen oman äänensä ja ilmaisuvoimansa, joka, kaiketikin, kantoi sitten ihan hamaan tappiin saakka.

Joskus ihmiset hymyilevät, kun kuulevat väärän sanan. Minä ostin Mimosaa tässä jokin aika sitten kaupasta. Sen olisi pitänyt olla Mimulusta tai jotain muuta, ja myyjä korjasi sen naurahtaen samalla tahattomasti. Minua ei olisi ehkä moinen naurattanut, ainakaan tahattomasti. Sen sijaan ymmärrän erittäin hyvin sen yleensä hyvin asiallisen kouvolalaisen kirjastovirkailijan tahattoman ja sitkeän laantumattoman hymyn, joka syttyi hänen huulilleen sammuakseen vasta pitkän pitkän ajan kuluttua. Minun oli määrä kysyä häneltä säveltapailun oppikirjaa, jonka nimi oli "Lectio sonorum". Lectio on oppitunti, sonorum viittaa ääneen. Latinasta on kyse. Tiedustelin kuitenkin Lactio sonorumia, joka lactio viitannee maitosokeriin tai muuhun sellaiseen. Tai ainakin sitä hymyä ja sen laantumista odotellessani ajattelin, että jostain pierusta tässä nyt on kyse.

S.

2 kommenttia:

  1. ...tulee mieleen niin ne ajat, kun S. oli vielä kirjoituspuuhissa siellä Oulussa. Silloin isä tai joku muu saattoi tulostaa niitä sun kolumneja/novelleja (...mitälieolikaan) ja niitä sitten tuli kotona sviitissä ruokapöydän ääressä luettua samalla kun söi leipää.

    Oliko ennen kaikki paremmin? No, nykyään saa vähintään saman lukunautinnon kuin silloin, ja vieläpä monta kertaa viikossa. Kaiken kukkuraksi on hauskaa kun täällä blogissa te kirjoitatte tutuillenne, mikä antaa mulle erityisaseman lukijana, tiedänhän kuuluvani sisäpiiriin. Esmes toi räystäänmaalaus toi muistoja toiselta vuosituhannelta.

    niin, mikähän on ajatuksenne blogin suhteen, onko toivomuksenanne pitää tämä tuttujen parissa vai ei? Oon törmänny tilanteeseen, että yks tuttu ois halunnu lukea tätä, ni jaa'anko osoitetta vapaasti vai harkiten?

    O.

    VastaaPoista
  2. Jaa'a. Saat vapaasti harkita, mutta ihan totaalisen julkinen tämä on ja kirjoitamme ja kuvaamme niin, että vaikka se Sarkozy voi halutessaan tulla tänne utsimaan.

    VastaaPoista