Du aber, Daniel, gehe hin, bis das Ende komme und ruhe, auf dass du aufstehest zu deinem Teil am Ende der Tage.
Mit Freuden folgt die Seele so einem lieblichen Befehle, zumal, da auf der ganzen Welt nichts ist, das ein rechtschaffner Christ für seine Ruh und Glücke hält. Mit Freuden greift sie zu, wenn ihr der Tod die kalten Hände beut, sie weiß, er bringt den müden Leib zur Ruh; drum ist sie schon bereit, der Welt aus diesem Leben den Abschied ganz vergnügt zu geben.
Du Aufenthalt der blassen Sorgen, verhasste Welt zu guter Nacht. Du bist ein ungestümes Meer, das an keinem Hafen stellt, ein Kerker, der uns hart gefangen hält, ein Labyrinth, wo man in seiner Not kein Ende findt, ein Lazareth, wo man nur siech und krank, ein wüster Ort, wo stets ein kläglicher Gesang in die erschocknen Ohren fällt.
Komm, sanfter Tod, du Schlafes Bruder, komm, löse meines Schiffleins Ruder und führe meines Lebens Kahn ans Land der guten Hoffnung an, wo stete Ruh und Freude lacht.
Im Himmel ist der Sitz vollkommner Freuden, wo Jesus selber will auf Rosen weiden, und darauf geht mein Sinn, drum fahre Welt und alles hin.
Mit sehnendem Verlangen erwartet man also den letzten Blick der Zeit, dass Jesus in der Seligkeit uns möge bald, so wie wir ihn, umfangen.
Brecht, ihr müden Augenlieder, sinket, ihr erstarrten Glieder, denn so kommt mein Geist zur Ruh. Kommt, ihr Engel, tragt die Seele aus des Leibes Jammerhöhle nach der Burg des Himmels zu.
Dir ist, hochsel'ger Mann, dies Glück geschehen: du gottgeliebter Daniel, bist nun der Sterblichkeit entrissen, dich lacht itzt stetge Ruhe an. Dein Geist kann seinen Heiland sehen, der dich anjetzt wird in die Arme schließen. Zwar schauen wir mit Seufzen und mit Sehnen die schwarze Totenbahre an, dieweil mit dir die Krone, so uns hat bedeckt, geziert, beglückt, ist in des Todes Staubgefallen. Doch hemmet dieses unsre Tränen, dass dich die Lebenskrone vor Gottes hohem Throne mit aller Pracht des Himmels schmückt, drum rufen wir dir noch bei deiner Ruh, die halb gebrochnen Worte zu:
Schlaft wohl, ihr seligen Gebeine, schlaft wohl, bis euch der Heiland wieder weckt. Müßt ihr gleich die Verwesung sehen, bleibt dennoch euer Ruhm bestehen, den weder Staub noch Moder deckt.
Mutta sinä, Daniel, mene siksi kunnes loppu tulee, ja lepää ja nouse osaasi päivien lopussa (Dan. 12:13).
Resitatiivi, basso
Iloiten sielu seuraa tuonen kutsua, koska koko maailmassa ei ole oikealle kristitylle lepoa ja onnea. Iloiten sielu myöntyy, kun kuolema tarjoaa kylmät kätensä. Sielu tietää: ruumis pääsee lepoon. Siksi sielu on valmiina jättämään maailmalle iloiten hyvästit.
Hyvää yötä, huolten täyttämä inhottava maailma! Sinä olet rauhaton meri ilman satamaa, meitä sitova vankila, sinä olet sokkelo, josta ei löydy hädän loppua, olet riutula sairautta täynnä, olet aavikko täynnä surkeaa luritusta.
Arioso
Saavu, vieno tuoni, unen veli! Saavu ja päästä veneeni peräsin ja ohjaa eloni haaksi toivon ja levon rantaan, jossa ikirauha ja ilo odottavat.
Resitatiivi, basso
Taivas on ilon tyyssija, jossa Jeesus kaitsee minua. Sinne tahdon. Hyvästi, maailma!
Resitatiivi, sopraano
Odotan hartaasti, ajallisuuden loppumista, että pääsen autuudessa Jeesuksen syliin.
Aaria, sopraano
Sulkeutukaa, väsyneet silmät, vaipukaa jäykät jäsenet, näin henkeni pääsee lepoon. Tulkaa, enkelit, viemään sieluni ruumiin surkeudesta taivaalliseen turvaan.
Resitatiivi, basso
Daniel, sinä, otollinen mies (Dan.10:11), olet päässyt onnekkaasti kuolevaisuudesta lepoon. Sielusi saa nähdä Vapahtajan. Ikävöiden näemme maallisen kruunusi lankeavan kuolon mustaan, mutta emme vaivu kyyneliin, sillä taivaassa saat elämän kruunun Jumalan armoistuimen edessä. Siksi mongerramme sinulle levolle käydessäsi:
Kuoro
Lepää rauhassa, autuas tomumaja, kunnes Vapahtaja sinut herättää. Vaikka ruumis maatuu, pysyy kuolematon kunnia.
Tämä surukantaatin aaria tuo mieleeni aina sen yhden iloisimman tapahtuman elämässäni, kun Inkeri syntyi. Kun olimme juuri sinä päivänä, jona lähdimme sairaalaan, hakeneet postista tuon levyn, Telemannin Trauer-Actuksen. Ja kun se tuore ihminen nostettiin siihen mahani päälle ihmeteltäväksemme, minä pyysin että Tuukka kävis laittamassa tämän levyn päälle, ja nimenomaan tuo raita 6. Voi että se nostaa aina ne ihanat tunteet pintaan kun sitä kuuntelen. Ja pyhäinpäivänä tulimme kotiin, joten sillä tavalla tämä liittyy erityisesti myös tähän pyhäinpäivään minun muistoissani.
Eilen meillä oli täällä Kouvolassa sisarpiiri, jossa oli "Runo ja sävel vapaa". Minä toivoin juurikin tätä samaa aariaa. Muistot palautuivat kuudenvuoden takaisiin aikoihin.
Suom. Hans-Christian Daniel
VastaaPoistaDu aber, Daniel, gehe hin,
bis das Ende komme und ruhe,
auf dass du aufstehest
zu deinem Teil am Ende der Tage.
Mit Freuden folgt die Seele
so einem lieblichen Befehle,
zumal, da auf der ganzen Welt nichts ist,
das ein rechtschaffner Christ
für seine Ruh und Glücke hält.
Mit Freuden greift sie zu,
wenn ihr der Tod die kalten Hände beut,
sie weiß, er bringt den müden Leib zur Ruh;
drum ist sie schon bereit,
der Welt aus diesem Leben
den Abschied ganz vergnügt zu geben.
Du Aufenthalt der blassen Sorgen,
verhasste Welt zu guter Nacht.
Du bist ein ungestümes Meer,
das an keinem Hafen stellt,
ein Kerker, der uns hart gefangen hält,
ein Labyrinth,
wo man in seiner Not kein Ende findt,
ein Lazareth, wo man nur siech und krank,
ein wüster Ort, wo stets ein kläglicher Gesang
in die erschocknen Ohren fällt.
Komm, sanfter Tod, du Schlafes Bruder,
komm, löse meines Schiffleins Ruder
und führe meines Lebens Kahn
ans Land der guten Hoffnung an,
wo stete Ruh und Freude lacht.
Im Himmel ist der Sitz vollkommner Freuden,
wo Jesus selber will auf Rosen weiden,
und darauf geht mein Sinn,
drum fahre Welt und alles hin.
Mit sehnendem Verlangen
erwartet man also den letzten Blick der Zeit,
dass Jesus in der Seligkeit
uns möge bald, so wie wir ihn, umfangen.
Brecht, ihr müden Augenlieder,
sinket, ihr erstarrten Glieder,
denn so kommt mein Geist zur Ruh.
Kommt, ihr Engel, tragt die Seele
aus des Leibes Jammerhöhle
nach der Burg des Himmels zu.
Dir ist, hochsel'ger Mann,
dies Glück geschehen:
du gottgeliebter Daniel,
bist nun der Sterblichkeit entrissen,
dich lacht itzt stetge Ruhe an.
Dein Geist kann seinen Heiland sehen,
der dich anjetzt wird in die Arme schließen.
Zwar schauen wir mit Seufzen und mit Sehnen
die schwarze Totenbahre an,
dieweil mit dir die Krone,
so uns hat bedeckt, geziert, beglückt,
ist in des Todes Staubgefallen.
Doch hemmet dieses unsre Tränen,
dass dich die Lebenskrone
vor Gottes hohem Throne
mit aller Pracht des Himmels schmückt,
drum rufen wir dir noch bei deiner Ruh,
die halb gebrochnen Worte zu:
Schlaft wohl, ihr seligen Gebeine,
schlaft wohl, bis euch der Heiland wieder weckt.
Müßt ihr gleich die Verwesung sehen,
bleibt dennoch euer Ruhm bestehen,
den weder Staub noch Moder deckt.
Mutta sinä, Daniel, mene
siksi kunnes loppu tulee,
ja lepää ja nouse osaasi
päivien lopussa (Dan. 12:13).
Resitatiivi, basso
Iloiten sielu seuraa
tuonen kutsua,
koska koko maailmassa
ei ole oikealle kristitylle
lepoa ja onnea.
Iloiten sielu myöntyy,
kun kuolema tarjoaa kylmät kätensä.
Sielu tietää: ruumis pääsee lepoon.
Siksi sielu on valmiina
jättämään maailmalle
iloiten hyvästit.
Hyvää yötä, huolten täyttämä
inhottava maailma!
Sinä olet rauhaton meri
ilman satamaa,
meitä sitova vankila,
sinä olet sokkelo,
josta ei löydy hädän loppua,
olet riutula sairautta täynnä,
olet aavikko
täynnä surkeaa luritusta.
Arioso
Saavu, vieno tuoni, unen veli!
Saavu ja päästä veneeni peräsin
ja ohjaa eloni haaksi
toivon ja levon rantaan,
jossa ikirauha ja ilo odottavat.
Resitatiivi, basso
Taivas on ilon tyyssija,
jossa Jeesus kaitsee minua.
Sinne tahdon.
Hyvästi, maailma!
Resitatiivi, sopraano
Odotan hartaasti,
ajallisuuden loppumista,
että pääsen autuudessa
Jeesuksen syliin.
Aaria, sopraano
Sulkeutukaa, väsyneet silmät,
vaipukaa jäykät jäsenet,
näin henkeni pääsee lepoon.
Tulkaa, enkelit, viemään sieluni
ruumiin surkeudesta
taivaalliseen turvaan.
Resitatiivi, basso
Daniel, sinä,
otollinen mies (Dan.10:11),
olet päässyt onnekkaasti
kuolevaisuudesta lepoon.
Sielusi saa nähdä Vapahtajan.
Ikävöiden näemme
maallisen kruunusi
lankeavan kuolon mustaan,
mutta emme vaivu kyyneliin,
sillä taivaassa
saat elämän kruunun
Jumalan armoistuimen edessä.
Siksi mongerramme sinulle
levolle käydessäsi:
Kuoro
Lepää rauhassa, autuas tomumaja,
kunnes Vapahtaja sinut herättää.
Vaikka ruumis maatuu,
pysyy kuolematon kunnia.
Hienoa musiikkia!
VastaaPoistaTämä surukantaatin aaria tuo mieleeni aina sen yhden iloisimman tapahtuman elämässäni, kun Inkeri syntyi. Kun olimme juuri sinä päivänä, jona lähdimme sairaalaan, hakeneet postista tuon levyn, Telemannin Trauer-Actuksen. Ja kun se tuore ihminen nostettiin siihen mahani päälle ihmeteltäväksemme, minä pyysin että Tuukka kävis laittamassa tämän levyn päälle, ja nimenomaan tuo raita 6. Voi että se nostaa aina ne ihanat tunteet pintaan kun sitä kuuntelen. Ja pyhäinpäivänä tulimme kotiin, joten sillä tavalla tämä liittyy erityisesti myös tähän pyhäinpäivään minun muistoissani.
Eilen meillä oli täällä Kouvolassa sisarpiiri, jossa oli "Runo ja sävel vapaa". Minä toivoin juurikin tätä samaa aariaa. Muistot palautuivat kuudenvuoden takaisiin aikoihin.
Et sillai.
Tämä on kyllä kaunoista kaunoin. Eikä se Bachin 106. kantaattikaan ihan pöljä ole.
VastaaPoistaMitä ne sisaret tästä tuumasivat? Mitä muut toivoivat?
S.