Pollarit

Tänään tapahtui asioita, joita ei tapahdu joka päivä. Yks erikoisimmista oli se, kun vatkasin kananmunaa. Olin päätymässä hyvää vauhtia syömään työpaikkaruokaa alakerran keittiössä ja nälissäni kaivoin jotain syötävää kuivan ruisleivän särpimeksi. Kananmunapaketti löytyi, puolillainen.

Kaksi munista hölskyi. Niissä oli jostain syystä ilmaa. Innoissani vatkasin molempia aika kovasti, kunnes upotin ne veteen. Kun olin voidellut leivät, Aapo soitti ja pyysi syömään. Lähdin ja jätin munat induktioliedelle keittymään.

Työkaveri löysi ne sitten siitä. Olin säätänyt keittymisajan seitsemään minuuttiin, mutta munat olivat kivikovia. Kaksi niistä oli poksahtanut rikki keittyessään, ja muna-aines oli osittain sitten keitinveden seassa. Kokemuksesta voin sanoa, että tämä surullinen laatupoikkeama munankeittoprosessissa on täysin riippumaton keittäjän omista ponnisteluista. 

Ne olivat ihan julman hauskan näköisiä. Keltuaisia ei ollut ollenkaan! Sisällä oli huokoista onkalomateriaalia, ja koko hommeli oli kauttaaltaan likaisenharmaata. Vatkaukseni oli siis toiminut ja tehnyt tehtävänsä. Työkaverini (nainen) yritti huolettomasti vakuutella (lähinnä varmaan omaa järkytystään torjuakseen) että ne on varmaan silti ihan hyvän makusia.

Kotimatkalla olin muissa mietteissä. Kello oli liikaa ja väsytti vähän, enkä huomannut, että diisselivalo palaa. Tai huomasinhan minä, silloin kun auto alkoi nykiä. Ja siihen se pysäkille sitten jäi. Joku pöljä minussa sai itseni ylipuhuttua että yritän vielä käynnistää auton ja ajella sillä, jos se kotiin asti jaksaisi. Ei jaksanut. Keskelle seuraavaa risteystä jaksoi, muttei pidemmälle. 

Autot mahtuivat vaivoin ohi, linja-auto tuskaisesti. Kaikki hiljensivät vauhtia, noin viisi ihmistä pysähtyi, joista kolme avasi ikkunan, ja heistä kaksi kysyi, onko minulla jokin hätänä. Kerroin, että on, mutta että apu on tulossa. Sitä sanoessa en tosiaankaan tiennyt, kuinka pian. Seuraava auto oli ambulanssi. Kiirehdin vakuuttelemaan, että ei minua varten olisi tarvinut tulla. Kävi ilmi, että eivät olisi tulleetkaan, elleivät olisi sattuneet ohi ajamaan. (Siinä vaiheessa tuli sellainen hauska kelkankäännytysolo, että teki mieleni sanoa, että no entä jos olisinkin tarvinut apua ettekä olisi kuitenkaan tullut, niin miten se teidän suu sitten vääntyisi).

Lanssi jatkoi matkaa. Seuraavaksi tuli poliisi. Jaahas, onko auto rikki. Puhalletaanpas ensin, ja katsotaan se ajokortti. Onhan tämä vähän huonolla paikalla, tuumasivat, mutta auliisti sitten työnsivät minut sivummas. Vaimo seurasi poliisien lykästystä siinä vaiheessa sivummalta, saapui heidän vanavedessään paikalle. Olin erittäin tyytyväinen poliisien toimintaan, enkä vähiten siksi, etteivät sakottaneet minua kesärenkaistani.

S.