Onko teillä vapaita päiviä? Minulla oli tänään sellainen. Joitain menoja olin sopinut niin, että olin luvannut muille ihmisille aikatauluja. Kaikki ne olivat kuitenkin mielusia. Pääsin haistamaan pääkirjaston hajua, joka haisee aina siinä, kun kävelee uudelta puolelta vanhalle. Se on hyvä haju.
Kun mutkittelee sinne perälle, ruotsinkielistä kirjallisuutta pelkäämättä, pääsee runohyllyjen luokse. Siellä on valtava seinämällinen runokirjoja. Yhdessä niistä lukee "Tarkkaan valikoidut runot" tai "Tarkkaan valikoituja runoja". Kun luin sen kirjan nimen siitä kirjan seljästä ja katsoin sitten sitä mieletöntä runokirjojen saaristoa niin minua alkoi hymyilyttää. No, mikäs siinä jos on tarkkaan valikoituja runoja saatu yksiin kansiin. Hyvä niin. Aika paljon on tarkkaan valikoimatta jääneitä runoja niissä muissa kirjoissa kumminkin.
Yksi tästä kokoelmasta todennäköisesti rannalle jäänyt on Pekka Lounelan seuraavanlainen, Opetusruno:
"Laki kieltää.
Virkavalta edellyttää.
Kansalaisuus velvoittaa.
Valtiontalous vaatii.
Luokkataistelu pakottaa.
Radio-ohjelma opettaa.
Vastoinkäymiset kasvattavat.
Yhteinen etu kysyy.
Lama puree.
Elämä maistuu?"
Kävin päivän päätteeksi palloilemassa viheriöllä. Sain henkisiä mustelmia ja ajelin käärmeissäni kotiin. Olin kentän toiseksi huonoin pelaaja. Ei siinä mitään, mutta jos tunnen nahoissani ja korvissani, että se suututtaa jotakuta, niin otan itseeni. Siksi Lounelan Vastarannan mietekirja tarjoaa muitakin tähän hetkeen sopivia juttuja, alla otsikon Elämä maistuu? edelleen. Uskon, ettei Lounelan perikunta hirtä minua eikä ketään muutakaan tämän alla olevan sitaation tähden. Sitä ennen ainakin olen valmis neuvottelemaan.
"Joka mies tahtoo olla ensimmäinen.
Miksi?
Vaikka viimeistä aina odotetaan?"
Ja vielä.
"Arvoisa liitto,
anon täten eroa
jäsenyydestänne.
Arvosteleminen on minusta yhtä vastenmielistä
kuin muukin väkivalta.
Ja harjoittaa sitä ammatikseen..."
Ja nyt vielä, kun on keskiyö pian,
"Tuli keskiyö,
radion kello löi nolla nolla
(ja vain radion kello voi lyödä
nolla nolla).
Kuuluttaja löi gongia ja osui tyhjään.
Niinkin voi ajan tappaa."
Kuten huomaatte, päätän tähän ja lähden nukkumaan. Kyllä sappeni pian sammuu. Nyt näitä pystyy sitä paitsi paremmin naureskelematta lukemaan, kirjastossa se oli jotenkin vaikeaa.
"On otsalla Hellaan laakeri
ja jalassa lakeeri,
ja sijasta vanhan samettitakin
puini ylleni isän frakin.
Nyt vihdoin muita viisaampi olen,
mä taidolla vanhat tanssit polen,
jaan sukupolvien perinteen,
sen protokollien mukaan teen.
Vaan yksi on huoli ja ahdistus yhä:
on kyllä kädessä todistus pyhä,
soi korvissa helinä rehtorin sanan,
vien kohta vihille oman kanan,
mutta missä on virkakuntaan portti,
mikä on oikea jäsenkortti
kuka opettaa askelet arjen franseesin
mihin isken työttömän maisterin teesin?
S.
Olipa hyvä aamunavaus. Kiitos. Hyvin valitut runot.
VastaaPoistaHT
Kiitos!
VastaaPoistaMinäkin otin eilen itseeni. Lohduttavaa.
Sivistä meitä lisää!
-Em
Kiitos kiitos, ylipäänsä olen sitä mieltä, että kun ihmisillä on, enkä tarkoita itseäni, usein kaikenlaista sivistävää päässä, niin niitä olisi hyvä jakaa siellä, missä virtuaalisesti ollaan. Kasvotusten jakaminen on tietysti kaikkein hienointa, mutta fyysisessä kohtaamisessa ihmisyys tulee jaettua niin monin eri muodoin, että kotimaisen lyriikan tai muun vastaavan pohtimiselle ei sillä tavalla enää ole tarvetta. Nämä runot tulivat tietysti suoraan kirjasta näpytellen.
VastaaPoistaS.
Sain vapaapäivän kotihommista, mutta oliko se vapaa päivä? Päivän aikana kertyneet mustat ajatukset pyörivät päässäni, en päässyt niistä vapaaksi. Mutta kun olin 7(!) tuntia tallannut kovaa maaperää sekä sisällä että ulkona, mieli aukeni sen verran, että kotiin palasi vapautuneempi äiti ja vaimo.
VastaaPoistaEikö vapautta ja tyhjyyttä karsasteta juuri noiden mustien asioiden kohtaamisen pelon vuoksi? Ihmiset eivät uskalla kohdata itseään, vaan järjestävät kaikkea mahdollista elämäänsä, jotta ei vain olisi tyhjää. Tommy Hellsten kertoi kerran hauskasti, miten hän aloittaa säännöllisen lomansa jossain saaristomökissä keinuttelemalla keikkustuolissa eräitäkin tunteja, tuijottaen aavalle, ja kun sitten on tunteja tuijotellut, vaihtaa kiikkustuolin asentoa 90 astetta vasempaan, ja tuijottelee seuraavat tunnit sitten toisesta ikkunasta. Ja hänen mukaansa sitten iltapäivästä alkaa helpottaa. Uskon syvästi tuohon L:n kirjoittamaan.
VastaaPoistaS.
VastaaPoista