Tarinankertoja on sellainen, joka avaa suun, ja muut kuuntelee. Kerran istuin autossa, ja matka oli pitkä, ja nelivuotias ei meinannut pysyä kuosissaan. Eläkeläinen istui hänen vieressään ja päätti kokeilla, laittaa ittensä likoon. Hän alkoi vääntää tarinaa. Juonta siinä ei ollut nimeksikään, mutta yritystä aika lailla. Mahdotonta muistaa, mitä tarina koski. Kauaa se ei kuitenkaan saanut jatkua, kun nelivuotias, hetkeksi rauhoittunut, käännähti äkisti eläkeläisen puoleen, ja huudahti: "Kerro lisää!" Tämä oli ironiaa, mutta eläkeläinen ei sitä hoksannut, tai ainakaan ei paljastanut hoksaustaan.
John Steinbeck on tarinankertoja vailla vertaa. Tuomaan yllytyksestä lainasin Hiiriä ja Ihmisiä, Esko Salminen on lukenut sen Tammelle äänikirjaksi. Aivan mieletöntä kerrontaa. Kertojalla on puheenvuoro, ja muut kuuntelevat. Näin se menee. En tiedä, onko siihen reseptiä, jolla sen voi toteuttaa. Toiset vain osaavat, ja monet eivät. Tarina etenee aivan tavallisesti, repliikkivetoisesti ehkä kuitenkin, sanoisin. Ja kun jotain tarinan mittakaavassa suurempaa tapahtuu, kertojanääni saa tilapäisesti enemmän tilaa. Mitään mieletöntä filosofointia ei tartteta, kun osaa kertoa. Lukekaa. Minulla on muutama minuutti kirjaa vielä jäljellä.
Kymenlaaksossa sanotaan "keskest keskeen". Sanontaa voi käyttää, kun mittaa esim. runkotolppien etäisyyttä toisistaan ja suullisesti välittää tiedon sitten esmes työkaverilleen. Itselleni toistin tänään erään kerran tuota kymenlaaksolaista sanomista. Leikkasin tapettia, ja usein yllätin itseni silpomasta rullaa kuvion keskest keskeen.
Komposti oli elämäni suuri ostos. Päädyin kompostiin lauantaina. Nyt se on siinä pöhisemässä, nyt vain odotellaan multaa. Kuinka kauan kestää, että ruoka alkaa lämmetä? Mittari on nyt noin 16 asteessa. Kyllä se sinne neljäänkymmeneen saa nousta.
"No niin, siemenet, alkakaa kasvaa" (Arnold Lobel: Kurnu ja loikka, parhaat kaverit)
Sain illalla kaksi siviilipuhelua. Sisko soitti ja sanoi, että oli lukenut Herra Hakkaraisen kommentteja lehdestä ja olin tullut mieleen. Olin tästä niin otettu, että siitä hyvästä lausuin hänelle runon, Olisiko tuo ollut V.A. Koskenniemen, ei ehkä:
"Oi onnellinen on sydän
joka rauhaa juoda saa
joka tuntee kesäyön onnen
kun tuomet tuoksuaa.
Kun niityt hämyssä nukkuu
kun vaiti on metsä ja maa
ja jossain lahden takaa
ruisrääkkä kaikertaa.
Se ei voi enää mitään saada
ei mitään kadottaa
joka tuntee kesäyön onnen
kun tuomet tuoksuaa."
Muistinvarainen tulkinta jättää aina varaa tulkinnalle. Runon on sekakuorolle säveltänyt Heino Kaski, ja se on kaunis, se Kaski, ja laulu varsinkin. Päädyin laulamaan laulun puhelimeen sen jälkeen kun olin päätynyt lausumaan sen. Ei siinä mitään logiikkaa ollut, mutta kun niin harvoin pyydetään laulamaan puhelimeen, niin päätin nykäistä. Ihan tyytyväinen olin suoritukseen, ja niin oli siskokin. Ei siinä mittään. Hän ei ilmeisesti tuntenut laulua, koska siinä tunnelmoidessani vaihdoin välillä bassostemmaan sopraanon sijaan, eikä hypystä tullut palautetta. Se on niin ihanan linjakas laulettava, että vaihto tapahtui kuin itsestään. Lopussa vetelin taas diskanttia. Ei siinä mittään. Molemmat sopi harmoniaan hienosti. Kaksoiskontrapunktia?
Hakkarainen oli puhunut sen sijaan lehdessä homoseksuaaleista. Että "ensimmäinen homo kun poikii tuohon pihamaalle, niin minä rupean kätilöksi. Loppuu sahurin ja kansanedustajan hommat." Ei ole uudet työkaverit vielä saaneet Hakkaraisen kieltä keskelle suuta. Niin paljon on iloa suurelle yleisölle tästä Hakkaraisesta, että äänestäjät kyllä pitävät neljänkin vuoden päästä huolen siitä, etteivät lopu kansanedustajan hommat häneltä.
S.
ps. Runo oli Lauri Pohjanpään Kesäyö
Kirjallisuusasioita jo tuossa käsittelimmekin, joten enää ainoastaan onnittelut kompostorista! Nopeasti se alkaa lämmetä. Olennaista on, että se saa ruokaa usein, vaikka pieniäkin määriä. Munankuoria, kananluita eikä niitä "kompostoituvia" vauvanvaippoja kannata laittaa kompostiin. Ihan varalta tuo viimeinen, jos vaikka juolahtais mieleenne hakea niitä kaupasta kompostin täytteeksi tuossa alkuinnostuksessa.
VastaaPoistaEikö siis biohajoavia kompostipussejakaan?
VastaaPoistaKysyy K.
Voi kait niitä laittaa, mutta sellainen biohajoava vaippapussi ei maadu vuodessakaan.
VastaaPoistaKaninpapanat ja muu tämäntyyppinen sontainen jäte saa kompostin kuumenemaan. (Kun meillä oli sellainen ekovessa jonka kuivajätteet laitettiin kompostiin, oli lämpötila helposti seitsemässäkympissä. Muutoin viiskymppiäkin saa jo hymyä naamaan.)
Ja kettiökomposti on helposti liian märkä. Joten kananmunakennot silputtuna, leivinpaperit ja talouspaperinyysseröt yms. sinne vain sekaan, ja toki karikkeet ja semmoiset jos niitä on. Jostain havumetsästä voisi käydä säkkiin sitä haravoimassa, paitsi nyt ei ole paras kuivikevuodenaika. Lainatkaa silti se Harald Kratschmerin kotikomposti -kirja, siinä on paljon kaikenlaista tietoa kotipuutarhurille. Uskokaa pois, siinä on paljon muutakin kuin lämpökompostorin teko-ohje!
Pöyhikää päivittäin. Siitä tulee kiva harrastus, pöyhimisestä ja lämpötilan seuraamisesta. Ilmavuus on A ja O. Kompostointi on onnellista puuhaa, onnea!
-em
Steinbeck on vailla vertaa. Lukioikäisenä ahmin kaiken ja huvittavaa kun luin Hyvien ihmisten juhlan ja Torstai on toivoa täynnä ja ihailin kirjoittajaa aj päähenkilöitä yli kaiken enkä nähnyt niissä mitään kyseenalaiseen viittaavaakaan. Niin nautin niistä kirjoista! Hiiriä ja ihmisiä on kyllä minustakin niistä kaikista paras. Helmi myös.
VastaaPoistaed.
Mää en laita niitä biohajoavia kompostipussejakaan, ne ei kompostoidu samaa tahtia talousjätteen kans ja sit ne pussinriekaleet kaunistaa sitä muuten jo tyhjennysvalmista massaa, yök. Ja on ne mun mielestä vähän turhakkeitakin, kun voihan sen jätteen laittaa astiaan ilman pussiakin. Mulla ei oo tapana pöyhiä, mutta komposti- ja huussikuiviketta reilusti joukkoon aina välillä. Jos haluaa nopeasti käyntiin, niin yöastiansakin sinne voi tyhjentää. Tai sit voi saada aloituksen avuksi meiltä tai miksei joltain muultakin ämpärillisen puolivalmista kompostia, jossa on valmiina sitä eliöstöä. Joo-o, yksi lempiaiheistani tämä.
VastaaPoista