Yksi Pikku Akan laulu menee jotenkin tähän tapaan:

Kummallista unta näin,

ketut oli väärinpäin.

Vihreä ja valkoinen

keltainen ja punainen.

Pilvissä tassut,

auringossa massut.

Pilvissä tassut,

auringossa massut.

Jos väri-inspiraatiota kaipaa, voi tutustua kaiman vinkkaamaan blogiin. Aika iloista. Minä sen sijaan haluaisin maalata kaiken valkoiseksi. Lattiat, seinät, katot, kaapit, tuolit, pöydät, lamput, purnukat. Ja sitten kun olisi tarpeeksi valkoista, alkaisin värjätä niitä toisesta päästä keltaiseksi, punaiseksi, siniseksi, turkoosiksi.

Tänäänkin istuimme päiväkahvilla portailla ja mietimme, että onpa luksusta. Vuosi sitten unelmoitiin, että ollapa oma puutalo jonka portailla juoda kahvit. No nyt se on. Ei kai tämmöisen rähjän keskelle muuttamista voi ymmärtää semmoinen, joka ei ole joskus puutalosta unelmoinut.

Kipinän puutalohaaveilulle sain muuten varmaan eräällä sattumanvaraisella reissulla Hauhon vanhalle raitille viisi-kuusi vuotta sitten. Paikka on aivan ihastuttava rantapolkuineen ja kärrykujineen. Jos käytte katsomassa, niin käykää kävellen. Ja kun kierroksen päätteeksi tarjottiin iltateetä lasikannusta puutarhassa, olin myyty. Se ihastus jäi jonnekin pikkuaivojen käpytumakkeen lisukkeen nurkkaan pesimään. Sen jälkeen jollakin lomareissulla kävelimme Paraisten Wanhalla Malmillakin ja pohjoispohjanmaalaisena ihmettelin kaikkea pientä ja idyllistä. Merkillinen juttu se, että pohjoisille lakeuksille mentäessä rakennukset ja mittasuhteen muuttuvat karummiksi siinä missä luontokin. Aika paljon ympäristö ihmiseen  vaikuttaa. Jos on kaunista, tulee lisää kaunista. Vaikka en kyllä halua sen enempää arvottaa, karuushan on siihen tottuneen mielestä usein se runsasta omenapuustoa, kumpua ja mutkaa kauniinpi vaihtoehto. 

Katselimme tänään täkäläisiä puutaloja värisilmällä. Jonakin tulevana kesänä tähänkin taloon täytyy laittaa uusi maali.

K.