Lainasin kirjastosta kirjan, joka oli niin houkuttelevan niminen, etten enää muistakaan, mikä sen nimi nyt taas olikaan. Saattoi olla jotain The neurocognitive science of music tai ehkä ei. Luulin, että siinä minulle tiivistetysi kerrotaan 400 sivussa, miten musiikki vaikuttaa aivoihin. Saattoi olla, että kerrottiinkin, mutta en saanut selvää. Kirja oli artikkelikokoelma, ja selasin jokaisen artikkelin abstractin läpi. Useimmista jutuista en tajunnut edes otsikkoa. Kaksi suomalaiselta kuulostavaa kirjoittajaa bongasin, ja jos asia olisi jäänyt heidän osaltaan minua tarpeeksi vaivaamaan, olisin tietysti voinut soittaa heille perään tai jonnekin muualle.
Yhdessä artikkelissa oli pätkä tekstiä, josta ymmärsin jotain. Siinä vertailtiin kieltä ja musiikkia. Tiedemiehet riitelevät siitä, onko musiikki kielen veroinen, kaikkien ulottuvilla oleva järjestelmä. Siksi artikkeleissa oli viitteitä paljon ihan kielentutkimukseenkin. Lapsi kuulemma muistaa 8 kk iässä hänelle kerrotusta tarinasta sanoja yli kahden viikon viiveellä. Tutkijat yrittivät saada selville, miten lapse musiikillinen muisti toimii. En tiedä saivatko mitään selville.
Ainoa mielenkiintoinen, minulle asti ehjänä välittynyt asia oli spekulaatio siitä, miksi musiikki on. Yksi teoria nimittäin on darwinilainen (miksen muuten sano darwinlainen?) luonnonvalintateoria. Että suvunjatkossa ovat menestyneet ne yksilöt, joilla on ollut musiikin tuottamisen ja ymmärtämisen lahja. Tämä sopisi muuten kuvaan, mutta luonto ei tunne muita tapauksia, joissa tällainen ominaisuus on tasavahvasti sekä miehillä että naisilla. Riikinkukkokoiras on naarasta komeampi ja suokukoilla taitaa olla sama tilanne. Miesten ja naisten musikaalisuuden eroavaisuuksia ei ole pystytty osoittamaan, ellei sellaisena pidä Wienin filharmonikoiden mieshegemoniaa (130 soittajasta kolme on naisia...) tai kapellimestari-instituutin miesistyneisyyttä ;) Vielä tämä suvunjatkamisnäkökulma saa pontta siitä tunnetusta asiasta, että musiikki vaikuttaa ihmiseen kaikkein voimakkaimmin puberteetti-iän ja kypsän aikuisiän välimaastossa, olkoon tuo aika nimeltään vaikka kypsä nuoruusikä.
Palautin sen kirjan.
S.
En ole vielä itse lukenut, mutta sinulla tuntuu olevan aikaa ja mahdollisuuksia keskittyä sellaiseen, ja siksi suosittelen: Owe Wickströmin Sielu ja sointi. Toiveeni kirjan suhteen ovat kovat, vaikka sen saakin Kotimaakaupasta nyt viidellä eurolla. Ja jos se oivallutti tai herätti muuten mielenkiintoisia ajatuksia, voit sitten suositella sitä meille muille! :)
VastaaPoistaTämä tietysti minua kovin hymyilyttää, kun ihmiset luulevat että minulla on aikaa ja mahdollisuuksia keskittyä. Kumpaakaan ei ole, ja joskus tuntuu, että ei edes kykyä. Kyky keskittyähän on taivaan lahja, jos kohta sitä voi harjoittaa. Kyse on kuitenkin asiasta, johon vaikuttaa hyvin moni seikka.
VastaaPoistaToisaalta tosiasia on, että toisinaan pirstaleisen tuntuisessa arjessani pyrin kuitenkin hankkiutumaan lyhyiksikin ajoiksi mieltä hoitavien asioiden äärelle. Sekin voi kuitenkin olla ansa; jos istun pianojakkaralle ja soitan chopinia huonosti yhden kerran niin pitkälle kuin muistan ja lähden sitten pois, voi pianon kolistelu jäädä samanlaiseksi riekaleeksi kuin jää sitten moni muukin. Mihinkään ei pitäisi ryhtyä ellei ole valmis viipymään ainakin sillä tavalla "henkisesti" (vaihtoehtona siis ajalliselle viipymiselle) sen asian äärellä mikä milloinkin on. Onko joku muuten lukenut "Millaista on"? Oli hullun näköistä tekstiä, jätin ekotorin hyllyyn.
S.
Mielenkiintoisaa. Turun yliopistossa muistaakseni on tutkittu kuorolaulun vaikutusta tarkkaavaisuuden kehittymiseen. En tiedä kirjoitinko suomea vai mitä kieltä mutta joka tapauksessa: mars kaikki lapset kuoroon!
VastaaPoistaem