Ensin heilahdamme taaksepäin

Liikennevalot tuovat aina mieleen Husun. Salskean miehen, joka veti joka tiistai meille jumppaa. Olen minä siitä tainnut joskus puhuakin. Heikki-rehtorikin oli siellä aina toisinaan, ja liikkui keskellämme kuin yksi meistä. Husun vakiolause oli seuraava: "Vasen käsi on se, jossa on peukalo oikealla puolella." Myönnän, minäkin sanon sen aika usein. Silloin ajattelen aina Husua, jolle lausahdus oli varmasti tosi tärkeä.

Husu oli ollut Suomen hiihtomaajoukkueen hierojana. Kerran olin niin kipeä, etten saattanut kävellä juuri portaita. Selkäni oli jostain syystä ihan jumissa, vaikka olin tuolloin oikeasti nuori mies. Menin Husun luo jumpan jälkeen ja pyysin häntä katsomaan selkääni. Hän pani minut mahinmakuulle, laski polvensa ristiselkäni päälle kevyesti, nosti oikeaa olkapäätä ja vasenta lonkkaa. Tuntui, että menin kappaleiksi. En mennyt. Hän väänsi uudestaan, ropellia toiseen suuntaan: vasenta olkapäätä ja oikeaa lonkkaa. Vieläkään en särkynyt, vaikka taas luulin.

Sitten nousin, otin vuoteeni ja kävin. Oli se ihme mies, Husu.

Muuten, siihen aikaan STT uutisoi hiihtäjä Jari Räsäsen doping-sotkuista ensimmäisen kerran. Husu kysyi meiltä, mitä mieltä olemme siitä, mikä on totuus. "Hiihto on puhdas laji Suomessa", hän julisti kuultuaan äänestyksen tuloksen. En muista, mitä me mutisimme siihen galluppiin. Ei kauhean kiinnostava aihe varmaan ollut siinä vaiheessa elämää.

Liikennevalot tuovat aina mieleen Husun, sillä hän sanoi, että liikennevaloista lähdetään heilahtamalla taaksepäin. Lonkka siis työntyy eteenpäin, ja siitä sitä sitten mennään. Näin tosiaan tapahtuu. Minä sen sijaan uin vastavirtaan, kuin Lohen suku konsanaan, nyttemmin kun olen tullut tietoiseksi tästä ihmislajin taipumuksesta. Annan pääkoppani painaa vartaloni etukenoon sillä painolla ja painoarvolla, jonka pää hyväksi näkee. Pienimmästä päästähän se ei ole, joten toisinaan kallistun ihan riittävällä vauhdilla eteenpäin. Kun olen startissa odottamassa valojen vaihtumista, ja valo vaihtuu, huomaan, että lähtöön keskittymällä ehdin liikkeelle ennen niitä lantionkeikauttajia. Ja niitä on paljon.

Tänään oli hassu hetki liikennevaloissa. Paleli, vedin hupun päähän ja pidin käsiä taskussa. Seisoin suojakäytävän reunalinjan kohdalla liikenteenjakajan päällä ja tuijotin hiljaisia ja puolikuolleen näköisiä suomalaisia naisia kadun toisella puolella. Heitä oli viisi, ja he olivat sen näköisiä, ettei ympäröivä maailma heitä kiinnosta ollenkaan. Sillä sellaisia pitää kaikkien suomalaisten olla, sillä niin on jätetty kirjoittamatta, sillä kirjoittamattomia sääntöjä ei kirjoiteta ollenkaan. Ja punaista kesti pitkään ja minun oli siinä hyvä olla vaikka paleli ja olin ajatuksissani ja mittailin ihmisiä vastapuolella katua. Ja kun valo vaihtui, lähdin nopeasti liikkeelle. Olin pitänyt katseeni koko seisomisen ajan ylhäällä, enkä huomannut oranssia aurauskeppiä, joka oli suoraan edessäni. Onneksi jalkani olivat pitkät, eikä keppi raapinut minua pahasti. Mutta siinä kepin raapiessa ehdin ajatella, että mitäköhän nuo minusta ajattelevat.

S.