Naisista ei ole humoristeiksi.

" 

Huumorista ja humoristeista

Kaikki huumorista ja humoristeista kirjoitetut tutkielmat ovat ikäviä, humoristisista teoksista otetut katkelmat ovat ikäviä ja huumorin antologiat vielä ikävämpiä. Kirjoittajat ja toimittajat ja lukijat luulevat, että huumori on samaa kuin hauska, mutta kun huumori ei ole samaa kuin hauska, he ovat tyhjänpuhujia, sietämättömän ikäviä. Huumorista ja humoristeista pitää kirjoittaa mahdollisimman komeasti ja traagisesti. Se ei ole vaikeaa. Jo humoristien elämä näyttää olevan murhenäytelmä: Petronius avasi valtimonsa, Kivi tuli mielisairaaksi, Gogol paastosi itsensä hengiltä.

Kun kadulla näkee kääpiön tai muuten groteskin näköisen ihmisen, alkaa naurattaa, vaikka kauhistuisi sen takia itseänsä, mutta kun tapaa humoristin hän ei juuri naurata eikä naura. Useimmiten hän on mitä ankarin moralisti ja idealisti (Gogolin myöhäistuotanto ja varhaistuotannon kommentit, Rabelais, Swift, Kiven dantelaiset visiot ja snellmanilaisuus, Hasekin antiklerikalismi ja antimilitarismi). Huumori on vakava asia. Sen tietävät diktaattoritkin, jotka palkitsevat parhaimmat vitsit kuolemalla. Huumori ei siirrä todellisuudesta eikä todellisuutta pois milliäkään, se tuo sen kovin lähelle vyöryttämällä esille yksityiskohtien ja trivialiteettien massan. Se on realismia, kahlaamista tosiasioissa, ihmisissä ja ilmiöissä. Humoristien kirjoissa on enemmän asiaa ja tavaraa kuin ns. vakavamielisten ja vakavasti otettavien. Heidän maailmansa täyttyy siitä. Se alkaa usein muistuttaa kaatopaikkaa ja synnyttää arvojen inflaation ja taittaa mielen helposti epätoivoon.

Huumori on realismia, keino kuvata todellisuutta intensiivisesti, tiiviisti ja silti nopeasti. Se on nopeutta, hellittämätöntä ja häikäilemätöntä menoa. Jos joku kiilaa tungoksessa niin, että ihmiset menevät kumoon ja esineet putoavat ja kaatuvat, sitä on sivusta hauska katsella. Kun humoristi painelee läpi elämän ja maailman, käy samoin. Hän haluaa ehtiä ja päästä sen kaiken lävitse, siksi hänellä ei ole aikaa huolehtia siitä, mihin asentoihin tavarat ja ihmiset jäävät eikä hänellä ole aikaa pysähtyä panemaan niitä takaisin paikoilleen. Sen joutuvat tekemään lukijat. He näkevät esineen kumossa, nurinkurisen maailman.

Humoristit sortuvat usein liikaan yrittämiseen. Heidän skaalansa on laaja. He kirjoittavat haltioituneimmat kaikkeusnäyt tai ryhtyvät suuriksi maailmanparantajiksi. He kai etsivät jotakin, joka on välttämätöntä ihmiselle tässä maailmassa, jotta se olisi siedettävä tai sitten koettavat tuhota maailmasta kaiken sen, mikä tekee sen heille sietämättömäksi. He ovat kuin mies, joka etsii huoneistaan jotakin kovin pientä esinettä ja heittelee kaapit ja huonekalut rappukäytävään.

Humoristit ovat ihmisiä, jotka eivät tule omillaan toimeen. He ovat ahkeria lainaamaan, kovia kuluttamaan (Gogolin ruokahalu), sukupuolisesti infantiileja (Kivi, Gogol). Heillä on onnellinen lapsuus mutta onneton vanhuus ja järkyttävä kuolema.

Naisista ei ole humoristeiksi. Lyriikka on heidän vahva alansa, sillä lyyrikko on hallitsija. Huumorintajuttomampia ja hauskempia ihmisiä ei ole kuin hallitsijat ja lyyrikot.  Kun runoilija tuntee kuoleman tulevan, hän kirjoittaa viimeisen runonsa. Kun humoristin hetki lähestyy, hän polttaa niin paljon tuotannostaan kuin pystyy ja haluaa polttaa kaiken (Boccaccio, Gogol, Kafka). Lyyrikko ottaa itsensä vakavasti, humoristi myös kuoleman. Siitä näkyy, kuinka paljon suurempia tosikkoja humoristit ovat. Lyyrikko tietää olevansa yhtä kuin runonsa ja sen hän tekee kuolemattomaksi. Hän ei kuole koskaan (Pound). Humoristi on onneton ihminen, sitä enemmän mitä lähemmäksi Jumalaa hän pyrkii.

Hauskuttajat ovat asia erikseen. He eivät kirjoita tosissaan, eivät siksi, että he kykenevät kirjoittamaan leikillään, vaan siksi, että he eivät pysty kirjoittamaan tosissaan, heille ei ole mikään totta tai kaikki on totta, se on sama asia. Paha harhaluulo on käsitys, että tragedian epäonnistuminen olisi huumoria. Huumoria on sataprosenttisesti onnistunut murhenäytelmä. Kun ihminen on arka ja heikko ja huono juoksemaan ja siitä huolimatta häntä pahoinpidellään ja ajetaan takaa, se on huumoria (Chaplin)."

Veijo Meri, Essee kokoelmasta Kaksitoista artikkelia.

Ps. Tämän kirjan minulle antoi ystävä Varjakasta, josta kiitos ja mistä kiitos. Toisen ystävän antamasta toisesta Meri-kirjasta kirjoitan toiste

S.