Pelasin pitkästä aikaa lautapeliä

Kirjastosta sai ottaa lehtiä mukaan. Otin NIVA-viikkolehden vuosikerran, ilmeisesti vuodelta 1895. Muuta vuosilukua en löytänyt kuin 1882 ja sitten luki aina että 13. vuosi(kerta). Vuosikerta oli vanhoissa sinisissä pahvikansissa ja on ihmeitä täynnä. Minä näytän sitä vierailleni.

Sitten otin sellaisia lehtiä, joiden nimi oli Encounter. Siinä oli erilaisia artikkeleita erilaisista maailman tilaa sivuavista aiheista. Ne olivat vuodelta 1960 ja 1961. Niitten lehtien juttujen aiheet oli mielenkiintoisia.

Sitten yhden kappaleen otin Svensk tidskrift -nimistä lehteä. Vuodelta 1911. Siinä on fru Rosa Heckscherin kirjoittama artikkeli "Kvinnofrågan". Se alkaa selkeästi:

"När man vill diskutera hela den s.k. kvinnofrågan och söker taga ställning till densamma, finner man, hur den sönderfaller i tre alldeles artskilda frågor eller grupper af frågor: 1) Frågan om den politiska rösträtten och valbarheten, 2) frågan om kvinnors rätt till lika utbildning som män, rätt att som likställda söka ämbeten och tjänster, rätt till lika lön för lika arbete, och 3) frågan om kvinnans ställning inom äktenskapet och den  ogifta moderns ställning."

Näin siis satayksi vuotta sitten Ruotsinmaalla. Nämä sanat tutkistelun ja tutkiskelun aiheeksi itse kullekin, mitä sadassa vuodessa on tapahtunut ja mitä ei. 

Sinne jäi vielä ottamatta, mutta luulen, että kun huomenna menen niitä hakemaan, pöydät ovat tyhjentyneet.

Lauantaina siivosin taloa. En päässyt muualle. Joskus on sellaisia päiviä, ettei saa päästyä, vaikka olisi mahdollisuuksia. Piipahdin minä naapurissa viemässä ja hakemassa poikia. Onneksi vaimoni, toipilas, sysi meidät tänään metsään. Vaikka puut olivat monesta paikkaa kaadetut, polku oli ennallaan, selvästikin, ja näin, miten lapset olivat riemuissaan. Aikuisetkin, kun päästiin ulos kauniiseen syksyyn. Vauvamme istui mättäällä ja keräsin hänelle puolaimia. Niitä kertyi ylituotantoa, kun pieneen suuhun meni vain kolme marjaa kerrallaan ja niitä piti kuitenkin aika kauan jauhaa. Oli mukavaa syöttää marjoja hänelle illalla vielä ennen lapsen nukahtamista. Syötin kuppiin keräämäni puolaimet pikkulusikalla, johon mahtui noin kahdeksan marjaa per lusikka. Sysipunaisia olivat puolukat, lieko halla sitten jo pannut niitä, eivät ne ainakaan kurtahtaneita olleet. Sanottakoon nyt lapsiasioista sen verran, että lapsemme nukkui tänään kahden minuutin päiväunet ja oli taas valloittavalla tuulella illasta. Mutta junttura se on, kehen lie tullut. En vihjaile, ihmettelen vaan avoimesti.

Olen soitellut Bachia. Aion opetella yhden (musiikillisesti) vaikean kappaleen, d-mollifuugan numero II, jossa on opettelua koko loppuiäksi. Osaan siitä ehkä puolet ulkoa, elikkä olen hakannut sitä aika kauan. Vaimolleni pisteet sen johdosta, ettei ole vieläkään sanonut minulle, että olen kuullut tuon kappaleen aika monta kertaa. Tänään hän tosin alkoi laulaa kappaletta kun istuin pianon ääreen. No, siinäpähän laulaa.

Niin, pelasin pitkästä aikaa lautapeliä. Tori, vanhin sai sellaisen synttärilahjaksi. Naapurin poika on siitä innostunut myös. Hän on tullut meille muutamana päivänä, ja ollaanko me nyt kahtena iltana sitä pelattu hänen kanssaan. On ollut tosi mukavaa, ja vaikka pelin mekanismin hoksaaminen ja voittopisteiden keräämisen strategioiden ymmärtäminen vaatii mielestäni melko kehittynyttä peliälyä (pelissä ilmoitettu 10 v ikäraja on aika optimistinen) nämä kaksi nokkelaa yhdeksänvuotiasta tarjosivat täyden vastuksen. Niin että kun eilen saimme pelin päätökseen, ja minä voitin yhden pisteen kaulalla kakkoseksi sijoittuneen kolmasluokkalaisen ja kahden pisteen kaulalla kolmoseksi sijoittuneen kolmasluokkalaisen, olin aidosti iloinen. Niin sitä voi aikuinenkin pienestä asiasta tulla iloiseksi.

S.