Ohiammuttujen talo

Kävin tänään ohiammuttujen taloissa. Rakennusryväs, jonne sodan jälkeen ohjattiin hengissä selviytyneet. Moni kuoli, mutta hengissä selviytyneet pääsivät ohiammuttujen taloon. Nyt sen talon ammoisista ohiammutuista tuskin on ketään jäljellä, ainakaan eivät siellä enää asu.

Nyt siellä asuu ohiampuneita. Sen aistii vaikka ja mistä. En luettele kaikkia asioita, mutta esimerkiksi isännöitsijöiden jättämät viestit taloyhtiön julkisilla seinämillä puhuvat paljon. Niiden sävy voi olla todella monenmoinen. Olen käynyt paljon sellaisissakin taloissa, joissa asuu oviensa takana napakympin ampuneita. Niiden talojen ilmoitustauluilla puhutaan, jos nyt ei ihan enkelten kielillä, niin kauniisti kuitenkin.

Isännöitsijöiden ja talonmiesten lisäksi ohiammuttujen talossa äänivaltaa käyttävät tietysti vuokra-asukkaat. Yksi sellainen istui luhtitalonsa keskimmäisellä terassiparvikäytävällä, luhdilla(?). Terassilla, siis julkisessa tilassa, oli televisio ja toimettoman näköinen puinen yöpöydänkaltainen (neljä n-päätteistä sanaa peräkkäin, se alkaa jo tuntua suussa). Mies poltti tupakkaa. ja istui hyljätyn telekkarin päällä. Ovi oli auki niin, että minulle näkyi ovikyltti ja sen takaa miehen sivuprofiilia. Ristiselkä taisi olla oven takana piilossa, mutta näin miehestä suurimman osan.

Joku tai jokin tuli ovensuuhun huoneistosta. Mies sanoi hänelle hyvin rumasti ja hyvin laiskasti, sadatellen turpeasti, että ala painua siitä sisälle. Ilmeisesti tämä, jolle puhuttiin, alkoi painua, sillä hänelle ei tarvinut sanoa kahta kertaa. En minäkään olisi kahta kertaa jäänyt kuuntelemaan sellaista puhetta, mutta kun siinä jouduin aikaani kuluttamaan, niin pääsin osalliseksi. Onneksi ovi oli auki minuun päin, enkä tullut koskaan tietämään, oliko miehen puheen kohde ihminen vai eläin. Voin jättää sen asian avoimeksi, tai toivoa hiljaa, että hän puhui vaikkapa kaniinille. Jokin pieni se oli, sen minä tiedän, sillä hän ei katsonut kovin korkealle kääntäessään päätään ovea päin. Surullista siinä oli ehkä se, että mies ei ylipäänsä vaivautunut katsomaan tuota otusta, joka ovesta tuli. Pää vähän kääntyi vain. Ehkä hänellä oli niskanikamat huonossa kunnossa. Elämä otti varmasti lujille. Pitäisi varmasti ymmärtää. Mutta kuinka pitkälle pitäisi? Ja entä se otus, kaniini? Sen elämä?

S.