Pyhäinpäivänä luin Miki Liukkosen tuoretta teosta Elisabet. Teos on omistettu kirjoittajan äidille, joka kuoli nuorena. Tämän voi mielestäni lukea muutkin kuin äitinsä menettäneet. Pyhäinpäivän teema ulottuu toiseen aikaan, tässä runossa ollaan ihmisen ikävässä. Silti.
"Äiti minä olen ajatellut sinua
minä olen ajatellut sinua jatkuvasti
punavalkomustassa huoneessani kissa sylissä
itkenyt sinua kylmässä saunassa
vavisten ajatellut sairaalan loppumattomia käytäviä
tuoksuja, jotka tulevat aina yhdistymään kuolemaan
repimään minulta peiton päältä
6 vuotta tietämättömyyttä, tajusin kuinka huolettomasti elelin
Nyt kun olet poissa sinun peilisi
laatikot, päiväkirjat, siteet, verhot kädenjälki
kaikki, ovat kummallisia irtonaisia
niin kuin sinun ruumiisi nyt on irtonainen tästä talosta
Voi! Kuinka kaikki minussa huutaakaan sinua!
Veri, joka on sinun vertasi
minun lihani ja ohuet sormet
minun huono ryhtini
minun silmäni, jotka, niin sanotaan,
ovat sinun silmäsi
ja kuinka kaikki tämä hämmästyy sinun poissaoloasi,
hämmästyy tyhjää puutarhaa ja uutta
outoa pölyä nurkissa."
Runoteos on siis kuusiosainen, tässä Elisabetille omistetun viidennen osan alusta lyhyt pätkä.
VastaaPoistaS.
Kiitos S avusta klo 12. Teit monen iloiseksi. "Se oli niin ammattimaista!"
VastaaPoistaMietin kyllä tovin, että mistä on kyse, kunnes muistin, että ei se muuta voinut olla...
VastaaPoistaS.
Joo, anteeksi kun jäi nimi(merkki) lopusta.
VastaaPoistats ;)