Mulli Ostonen

Lapsineron taakkaa kantava Olli Mustonen puhuu radiossa. Mies käy viidettäkymmenettä, ja on sikäli tavallinen säveltäjä, että hänen puhettaan on mukava kuunnella. Ymmärrän myös niitä, joiden mielestä jatkuva maailman kauneuden ihmettely väsyttää. Mustosen Ollin puhe on vähän sellaista. Hän kuulostaa aidolta, mutta toisaalta hyväosaiselta. Se oli se yksi kirjailija, joka sanoi Seppo Puttosen haastattelussa, että kun köyhä näkee rikkaan, hän näkee siinä rikkaan eikä ihmistä. Tuli mieleen. En ole mammonan perään.

Mustonen säveltää samanlaista musiikkia. Niin tekee tietysti moni muukin, vaikka sitten olisi monipuoliseksi mainittu. Vaikka nyt tuo Bach. Kirjailijoista Waltaria on sanottu monipuoliseksi, mutta kai hänenkin äänensä on kuultavissa erilaisissa kirjoissa, Komisario Palmuissa ja Feliks onnellisissa. Otin jokin aika sitten projektin, että tutustun Waltariin vähän monipuolisemmin mitä olin siihen asti tehnyt. Näin minulla oli, ajattelin, selkänojaa moittia elikkäs kritikoida häntä. Ei ole Waltarilla minulle paljoa annettavaa. Waltarit ovat arvossaan, kirjoina, joka niitä haluaa niin täältä kun tulee hakemaan, voi saada halvallakin.

Olen pidättynyt kirjoittamasta rullaviisuun. Verbi pidättyä lienee eri kuin pidättäytyä, joka lienee reflektiivinen taikka jotain, käsittäisin että sanojaan itseensä kohdistuvaa tekemistä. En tiedä. Pidättäytyminen jostakin on sitä paitsi eri asia kuin pitäytyminen johonkin, mikä taas on jostakin pitäytymisestä selvästi poikkeava ilmaus. Syyt ovat epäselvät, oli verbivalinta sitten miten selvä hyvänsä. Minä tulen töistä kotiin ja teen muita asioita. Olen ollut vähän ahtaallakin, ja silloin ei ensimmäisenä kirjoiteta kun ollaan ahtaalla. Viime viikko oli tosi innostava töissä, mutta täysi kuin hyyskän saavi. Ei täyden viikon illalla ole tyhjää tilaa kirjoittamiselle. Toisaalta tuntuu, että onko jotain, mistä kirjoittaa. On tietysti, elämää voi kirjoittaa niin paljon kuin vain kerkeää. Kaiken voi kirjoittaa, ja silti kun kirjoittaa, se on vain pieni osa siitä mitä on.

Päivät ovat täynnä pienenpieniä asioita, hauskoja ja surullisia. Tahattomia nauruja, joita nyt oli vaikka tänään. Tai muuta. Hetki sitten olin keittiössä, ja tunnin soinut Olli Mustosen musiikki virtasi radiosta kuin olisi virrannut tuntikausia. Sitten siihen tuli tauko. Ihan vilpittömästi kun sanon, niin tauko harvoin tuntuu niin hyvältä musiikissa kuin tuntui siinä kohtaa. Kun sitä Mustosta oli kuultu jo aika paljon. Ennen kuin musiikki ehti jatkua, makuuhuoneen suunnalta kuului vaimoni lyhyt "kiitos". Hän luuli, että panin radion kiinni.

S.