Ongelmia?

Onko ongelma siinä ettei ole mistä kirjoittaa, vai siinä, ettei oikein tiedä, miten sen sanoisi, vai siinä, että kaikki sanottava on niin painavaa, ettei sitä voi sanoa? Kolmikohtaisen listan viimeinen osa on mukana ihan vain huumorin nimissä.

Ajatus siitä, että ihmiseen ei saa koskea, on ultramoderni. Ihmiset ovat kohdelleet toisiaan kaltoin vuosituhansia, ja vielä muutama sukupolvi sitten, vielä yksikin sukupolvi sitten, väkivalta oli laillista. Merkillepantavaa on, että viimeisenä vietiin ihmiseltä oikeus lyödä lasta. Aikuisen lyöminen oli vuonna 1986 ollut kiellettyä jo kauan. En muuten malta olla muistelematta erästä lasten rokotuksia puolustavaa lausuntoa, vapaasti: "...hyvän saavutettavuuden takia". Eli kun eivät osaa panna hanttiin. Palatakseni asiaan, väkivaltaan, vielä kriminalisoinnin jälkeenkin sitä esiintyi. Tietysti sitä esiintyy vielä vastakin, kauan. Lasse Raustela kuvaa aikuismaisen rehvakkaasti vyöryvässä poikakirjassaan Taivaansavut päähenkilön pikkuveljeä Marttia, joka menee oppikouluun, lyseoonko hän meni. Turussa. Isoveli Esko näkee, miten pienempää retuutetaan, satutetaan ja vahingoitetaan. En kokenut mitään sisuskaluja kääntävää tekstiä lukiessa, mutta tuntuu vastenmieliseltä ajatella, että kirjoittaisin sen tänne sanasta sanaan uudestaan. Vaikka Kaisa Neimala sanoikin kerran Aristoteleen kantapään haastattelussa että kannattaa kirjoittaa kirjojen alkuja  kopioiden, jotta huomaa, miten hyviä ne joskus ovat. Sen sijaan että kirjoittaisin väkivaltaa, kirjoitankin nyt päähenkilön kuvauksen siitä, miten hän empii, mennäkö auttamaan.

"Martin vauhkot silmät löysivät isonveljen. 

- Esko, auta!

Kiusaajat katsahtivat olkansa ylitse ja epäröivät. Esko näki itsensä ja Hanneksen toisluokkalaisten silmin, muisti omat pikkupojan tuntemuksensa. Yläluokkalaisia! Sen isompia ei enää olekaan! Hannes vilkaisi Eskoa kysyvästi. Mutta Esko pudisti päätään ja lähti kohti porttia. Kuopuksen rääkynä kuului kadulle asti.

- Esko! Esko!

He harppoivat Aurakatua alas, Esko edellä, kiukku jalkoja siivittäen. Korvissa soi kuopuksen parku. Saamarin rääpäle! Mitä se rimppakinttu lyseolta oikein odotti?"

No, tähän tuli nyt tällaista. Oikeasti olen aika hyvällä tuulella. Henkistä savunmakua on tosin suussa, muttei pahasti. Olen ollut kahden pienimmän kanssa keskenään nyt jonkin aikaa. Lauantaina olin ikään kuin kotimiehenä toisessa talossa. Oma koti kullan kallis jäähtyi sillä aikaa, kun pakkanen paukkui ja talonväki oli muualla. Vesiputki oli jäässä kun tulin. Salissa oli 15 astetta. Toisin on vierahissa. Sieltä lähtiessäni muuten sain pitkästä aikaa parhaan palautteen, lapsilta. "Samppa oli just medium hoitaja."

S.