perjantai 8. helmikuuta 2013

Pelatkaa hyvät ihmiset tekin lautapelejä!

Tänään pelaamme lautapelejä. Merkillistä, miten odotankin niitä pelejä aina. Tapasin Tuomaksen keskiviikkona, ja pohdittiin siinä, miten viikko on jo hyvässä vauhdissa, ja minä muistelin isäni ystävää, joka kuulemma tapasi aina sanoa maanantaiaamuisin, että "äkkiäpäs se on viikko mennyt, ylihuomenna on jo keskiviikko". Ja Tuomas siihen, että on hyvä olla sekä pitkän että lyhyen aikavälin suunnitelmia sellaisten asioiden varalle, joita odottaa. Ehkä se on näin. On ollut myös aikoja, jolloin viikonloput ja viikot ovat sekoittuneet yhdeksi mauttomaksi hammastahnaksi ilman, että niitä olisi voinut erottaa. Kyllä rytmi on tärkeää.

Suosittelen kaikille vähän sofistikoituneemmista lautapeleistä kiinnostuneille Caylusta, Puerto Ricoa ja Power Gridiä. Kaikki on suomennettu jossain vaiheessa, joskin luulen, ettei kahta ensin mainittua saa suomenkielisenä enää uutena tällä hetkellä. Mainio keskustalainen peli on myös Agricola. Siinä on valinnan mahdollisuuksia todella paljon. Farmia pitää rakentaa ja laajentaa, ja samalla huolehtia asukkaiden ruokkimisesta sun muusta. Ai herkku sitäkin peliä. Maukalla on se. Katotaan, saanko pelikavereitani tänään siitä innostumaan.

S.

1 kommentti: