Pakkasyö on

Yksi lempilaulujani on Tonttu, Viktor Rydbergin ja "jonkun naissäveltäjän" hieno teos. (Googletin tällä kertaa, Lyyli Wartiovaara-Kallioniemi on hänen nimensä). Siinä pakkasyö on, tai kuten siinä paremmassa käännöksessä, tuima talven pakkanen. Niin oli myös viime yö pakkasyö, kuten lienee ollut jo kuukausikaupalla öiden laita, pakkanen. Öiden pakkanen laita ei pelottanut lainkaan poikiamme, tai ehkä he eivät tienneet siitä mitään. Enkä tiedä, kiiluivatko tähdet yössä, nyt on nimittäin pilvistä ja näin kahdeksalta muutaman harhailevan hiutaleen. Mutta poikien silmät kiiluivat, vai pitäisikö sanoa loistivat, kun tuo kiilusilmäisyys on ehkä turhan vakiintunut ilmaus eikä siihen enää voi sisällyttää sellaista silkkaa myönteistä silmien loistoa, vaikka ne tähdet loistavatkin yössä, kiiluvat. Ja kun kävin ulkovintillä toivottamassa heille hyvää yötä, kaikki oli hyvin. Vasta alas käveltyäni, siis eilisillalla, tajusin, että yöstä tulee kylmä, ja kylmyys herättää heidät, vaikka miten on peittoa päällä, ja pimeässä on vaikeaa mutkitella roinaisen vintin periltä köpöisen oven luokse, ja saada se vielä auki. Mietin, miten saan heidät sieltä pois. Hipsin vintille ennen kuin menin nukkumaan, ihan vain nähdäkseni sulot, pienet nuo. Kuiskasin poikien nimiä, mutta ei siitä tullut mitään, he nukkuivat. Minä en nukkunut, minä tonttu, itselleni vain aiheutin päänvaivaa kun päästin heidät vintille nukkumaan. Ja sen verran voin ihan puristamatta sanoa, että mietin ajan virtaa sen verran, että kun itse olin pieni, niin ulkona nukkuminen kiehtoi mieltäni kovin. Sen intiaanikesän 1994 vietin lähes kokonaan ulkona nukkuen, kunnes eräänä yönä heräsin suden ulvontaan.

Viime yönä heräsin kaksi kertaa. Ensin kello oli yhden maissa. Kaikki oli hyvin. Varmistin, että pojat saavat oven auki halutessaan. Nukkuivat. Toisen kerran heräsin ehkäpä viiden maissa. Paraisilla oli jo valoja jossain kaukana, vaikka oli ihan pimeää. Pakkasta oli neljä astetta. Päätin, että nyt he pärjäävät, kun ovat tähänkin asti pärjänneet. Ja nukuin taas. Vaikka jossain kohtaa heräsin luulemaani ääneen, kolaukseen, ja syöksyin siinä sekunnissa yläkertaan. Mutta ei, pojat nukkuivat yhä, lähellä pääskysen pesää. Vaikka pääsky nyt poissa on, kukkiin noustessa nurmikon saapuu se tänne varmaan seurassa puolison armaan.

Kahdeksalta minut herätettiin. Viisivuotias kysyi, tulisinko lämmittämään hänelle kalapuikkoja. Hänellä oli kaikki hyvin. Isoveli vielä nukkui.

S.