Tönu Önnepalu

Tekisi mieleni kirjoittaa koko setti, mutta kirjoitan vain lauantain, 21. kesäkuuta. Selvittäkää innokkaammat, mistä vuodesta on kyse. Tämä on lyrisismiä, runoutta, päiväkirjamerkintää. Näitä on muitakin. Tämä suomennos lienee ilmestynyt Tuli & Savu -lehdessä ensi kertaa. Lehti on korkealaatuinen, millä tavalla tahansa mitattuna. Suosittelen sen selailua ja kädessä pitämistä. Se löytyy ainakin Paraisten kirjastosta. Virkailija oli innoissaan kun kysyin, saanko viedä niitä kotiin. "Kun ei näitä kukaan koskaan lainaa".

"Kello on puoli yksitoista
ja taivas vielä värejä täynnä.
Kaikkein lyhimmät yöt.
Päivällä otin Vodjan risteyksestä
kyytiin vanhan miehen.
Melkein jätin ottamatta,
katsoin että taitaa olla humalassa,
mutta sitten päätin että samapa tuo.
Vanhus tarjosi kovia karamelleja
ja kahtakymmentäviittä kruunua.
Ensin mainitut otin vastaan.
Hän matkusti sairaalaan.
Hänen vaimoltaan
oli verisuoni katkennut päästä.
Puhumaan ei pysty, mutta katsoo silmiin.
Kuivaa ruokaa sinne ei saa viedä.
Mies vie limonadia ja kääretorttua.
Autot eivät pysähdy, kukaan ei ota kyytiin,
mutta hän ajoi aikoinaan lumiauraa,
meni yöllä ulos auraamaan tiet auki.
Äiti oli lypsäjä, nousi puoli neljältä,
poika antoi äidin herättää hänetkin,
meni teitä auraamaan.
Nyt jo silmät kostuvat.
Säälii itseänsä ja samoin "häntä",
olkoonkin jo vanhus,
seitsemänkymmentäkolme vuotta.
Ei puhu, katsoo vain silmiin."

Tönu Önnepalu, runopäiväkirjasta Kevad ja suvi ja (2009) Suom. Raija Hämäläinen