Paikkojen paikka

Elmon, joka jäi kirjailijansa ylivoimaisesti suosituimmaksi teokseksi vasten hänen tahtoaan, yksi lukuisista kuolemattomista kohtauksista on keihäänheittokilpailu, jossa Elmon heitto on selostajien mukaan "Kaamea heitto, hirrmuinen heitto, HEITTOJEN HEITTO!" Rinnakkaisjatkumolla Parainen voisi hyvin olla paikkojen paikka. Saa nähdä, milloin lakkaan suunnittelemasta muuttoa Fiskarsiin eläkepäivinäni.

Syksy on ollut lämmin. Niin lämmin, että kolme edellistä marraskuuta ovat antaneet odottaa jotain ihan muuta. Minä nimittäin muutin Oulusta tänne Paraisille siksi, että täällä on talvella lämmintä. (Kaikki asiat voi nähdä aktiivisten valintojen tuloksena tai vaihtoehtoisesti kohtalonomaisina johdatettuina predestinoituina polkuina. Esittelin juuri ensin mainitun.)Tänä talvena on ollut lämmintä, paitsi tänään aamulla, jolloin oli kylmä ja poika kysyi, että milloin talvi tulee. Sanoin, että ei se lumesta riipu, että onhan tässä jo kylmä ja että kai sitä voi jo pikkuhiljaa ajatella, että tässä se on. Poika sai kivan palautteen muuten eskarista. Vaikka on vilkas, hän on erittäin hyvä pohtimaan ja keskustelemaan. Arvelivat, että keskustelemme kai hänen kanssaan paljon. Ainakin yritämme vastata kysymyksiin.

Kun on ollut lämmintä, syksyllä on voinut ruokkia kanoja villapaita päällä. Eräänä päivänä ruokin kanoja villapaita päällä ja kuten aina, Ernesti tuli oviaukosta ensimmäisenä ulos. Ernestin lähtölaskenta on alkanut jo jokin aika sitten, kun isommaksi kasvanut komea Niilo-kukko on ottanut kukkojen konstit käyttöön. Ernesti on upean värinen mutta pieni uroskana. Nyt kun isompi kukko on säkittänyt sitä 24/7, eikä säkitetyn eläimen satulassa ole kovin paljoa sulkia jäljellä, on komeuskin vähän kärsinyt. Mahtaa olla kylmä kun pakkaset tulevat ihan todella.

Kun Ernesti tuli piinaluukustaan ulos, jäivät muut siipikarjayksiköt syömään ruokaa sisään. Ernesti yritti pian itsekin, mutta olin luukun edessä kontallani eikä siitä oikein päässyt enää sisään. Mitäs karkasi. Kohta eläin lehahti avoimen oven päälle, ja hetken päästä olin varma, mitä tapahtuu. Ja niin tapahtui: Ernesti lensi selkääni. Siinä hän oli, ja ihmetteli, odotteli, miten pääsisi ruokalaarin luo. Minä päästin hänet sinne pian.

Yhtenä päivänä kävi ilmi, että kanalan nurkassa olleesta kolosta yksi kukko on päässyt karkuun autotalliin kuljeksimaan. Ernesti. Tiesin heti, miten tilanne oli mennyt. Ernesti on saanut nokkaa isommalta ja juossut karkuun: löytänyt onkalon, jota kautta pääsee pakenemaan. Eloperäisistä jätöksistä päätellen eläin oli jo jonkin aikaa ehtinyt kierrellä autotallissa. Pojat veivät eläimen häkkiin, ja kohta tämä oli taas autotallissa vapaana. Ei auttanut muu kuin paikata reikä. Kehvelin kehveliä, noiduin minä kahden kukon kotitaloutta. Ei tule sellaisesta mitään. Paitsi munia tulee, yksi kahdessa päivässä suunnilleen.

Taas eräänä päivänä menin kanalaan katsomaan tilannetta. Kävin lyhyen keskustelun vaimoni kanssa tilanteesta. Kokenut tilanteenlukija osasi jo ensi repliikeistä päätellä, että päädyn keskustelun päätteeksi kanalaan. Tämä lukija oli viisivuotiaamme, joka ei sanonut sanaakaan, mutta lyöttäytyi heti iholleni. Heti. Ja kun sitten kuljin kohti eteistä, hän oli salamannopeasti hakenut taskulamppunsa ja pukenut kengät jalkaansa. Ovelle mennessäni hän oli sen jo avannut ja odotti tuloani. Kun ulko-ovi aukesi ja työnnyimme pimeänlämpimään marraskuun iltaan, hän tiivisti tuntonsa: "Isä, mä tykkään tällasista tilanteista." Silläkään kertaa emme tehneet muuta kuin ruokimme kanoja ja vähän katselimme, miltä ne näyttävät.

Nyt tilanne on se, että heikompi kukko on kuolemassa. Päätimme eilen perheparlamentin ilmaan jääneellä päätöksellä, että antidarwinistisesti annamme Ernestille mahdollisuuden pysyä hengissä. Niilo viedään meiltä pois sinne, mistä se tulikin. Piikkiöläinen takaisin Piikkiöön. Niilo on kasvanut tosi isoksi, ja on kokonaan harmaa. Se on komea, sen ääni kaikuu pakkasen kovettamassa syysmaisemassa kalkkitielle asti. Kaverini kävi lenkillä ja kuuli sinne asti railakkaan kieunnan. Häntä pelkästään hymyilytti, sillä hän tiesi, mistä talosta se ääni kuului. Kukaan naapureista ei sen sijaan ole moittinut meitä kukkotarhan johdosta. Ehkä se johtuu siitä, että niin auliisti lähestyimme heitä etukäteen, että jos vain kukoistamme on häiriötä, niin kertokaa. Ja vakuuttelivat, että ei ole. Eivät tienneet silloin, miltä kunnon kukko kuulostaa.

Sain neronleimauksen. Panin ison Niilo-kukon kaninkoppiin. Kopin työnsin kanalaan. Siellä se nyt yksin saa kiekua ja katsoa kaltereiden takaa, miten betauros Ernesti viettää kanalauman kanssa laatuaikaa. Ikävä kyllä Ernestillä menee vielä aikaa siihen, että hän tottuu väkivallattomaan preesensiin, eikä naisväenkään luokse ole asiaa varmaan hetkeen. Paitsi voihan se olla, että naaraskanat antavat Ernestin ymmärtää ja Ernesti sitten ymmärtää. En minä tunne tätä puolta kanan biologiassa ja biososiologiassa niin hyvin. Munat yritämme syödä mahdollisimman pian niiden kuoriutumisesta joka tapauksessa.

Tänään kävin katsomassa vuorokauden eristyssellissä ollutta laumanjohtajaa. Mahtoi olla nöyryytys, kun häkkinsä päällä istui yksi neljästä kanasta. Ties vaikka on paskonut kukkonsa niskaan. Ei niistä kanoista tiedä koskaan, varsinkaan jos ei tunne biososiologiaa. Ties vaikka tekisivät toisilleen miten kusisia temppuja. Kyllä minulla ainakin olisi houkutus nöyryyttää nöyryytettyä vielä lisää, jos joku entinen kukkoilija olisi oikein selkä seinää vasten. Nythän ne siellä Syyriassa ovat kovasti huolissaan vangitun diktaattorin ihmisoikeuksista ja oikeudesta lain mukaiseen oikeudenkäyntiin. Tuomarit ovat jo etukäteen kuohahdelleet ja tuominneet hänet puheissaan roistoksi ja ryöväriksi. Tässä ollaan vähän vaarallisilla vesillä, niin pahaa kuin onkin tehnyt se diktaattori, sanelija. Sanelupolitiikan harrastaja. Oliko se Syyria vai joku muu maa? Tätä kirjoittaessa muuten huomaan, että kukkoilijoiden nöyryyttäminen on ollut yksi "teema" mielenmaisemassani jo lapsuudestani saakka. En voi tähän avata kaikkea, mutta olen jo pienestä pitäen kokenut epäreiluna sen, että jotkut voivat huonosta käyttäytymisestään huolimatta kukkoilla ison joukon johtajina. Itse en aina ole jaksanut pitää inhoani tätä ilmiötä kohtaan salassa tai edes aisoissa. Valitettavasti ;)

Tällä viikolla Niilo lähtee. Kukot ovat sellaisia. Ei niitä lopulta kukaan halua, vaikka ne toteuttavat vain olemassaolonsa tarkoitusta. Niilokin teki vain, mitä sen pieni kukonaivo käski hänen tehdä. Ja käpyrauhaset ja mitä niitä mantelitumakkeita on kukoilla ja muilla. Yritin selittää lapsille, että ihmiset toimivat ihan samoin kuin kukot, että varmistelevat asemiaan parisuhdemarkkinoilla. Kukoilla vain on kukon konstit: nokitaan kilpailijat näännyksiin, ja lopulta kuolloksiin. Sen me päätimme kuitenkin estää. Ja jos tuo Ernesti tuosta vielä toipuu, saa nähdä, josko tuota vaikka tipujakin joskus vielä. Ja niistä taas sitten uusia kukkoja.

S.