Kopiointi

Helpointa kirjoittaa blogipäivitys on ottaa kirja auki syliin ja näpytellä. Teksti on aina parempaa kuin omani. Persoonallisuus voi tosin olla toinen juttu, ja se, miten sen sitten saa ikään kuin alleviivattua sen tekstin, minkä on lukenut ja todennut hyväksi. Jos lukee pitkän kirjan, niin on todennäköistä, että jossain kohtaa toteaa, että kehevatsu, tämä pitäis kyllä lukea sille ja sille tai ihan vain yleisesti, että tässä on hyvää settiä.

Nyt tosin on niin maha kipeänä, että keljuttaa. Tällä viikolla olin muista epäterveydellisistä syistä pois työpaikaltani, joten keljuttaa ajatus, että olisin maanantaiaamuna uuden, entistä ehomman taudin runtelemana soittamassa esimiehelleni, että morjens, että minä täällä taas, että nyt oon pois siittä ja siittä syystä enkä siitä syystä minkä takia olin pois edellisen kerran kun olin pois. Junno tarkoittaa henkilöä, joka ei kertakaikkiaan lähde. Tässä taudissa on nyt junnon piirteitä. Lisäksi muuntuu, kehveli.

Lapsemme oli viikonlopun mummulassa. Vein heidät Vantaan IKEAan ja hain Espoon IKEAsta. Kuopus oli täällä ja rallatteli menemään koko viikonlopun. Paitsi eilen oli karmaisevaa, kun ei meinannut mennä millään nukkumaan. Puoli yhdeltä vielä neuvottelimme, oliko hänellä nälkä vai eikö ollut nälkä. Sen neuvottelun olen nälän kiistävänä osapuolena tuomittu häviämään. Aika kas näetsen on hänen puolellaan. 

Ville Kivimäki Murtuneissa mielissä siteroi Yrjö K. Suomisen tekstiä "Sota ja rotuhygienia". "Suominen oli toiminut Mustasaaren vankimielisairaalan ylilääkärinä ja jatkosodassa 11. Divisioonan johtavana lääkärinä. Artikkeli perustui esitelmään, jonka hän oli pitänyt lokakuussa 1943 divisioonansa lääkintähenkilökunnalle. Mikäli siinä näkyvät asenteet muuttuivat myös käytännöiksi psyykkisesti oireilevia miehiä kohtaan, heidän kohtelunsa divisioonassa on ollut ankeaa. Suominen viittasi Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikana saatuun varoittavaan esimerkkiin":

"Jo viime maailmansodan aikana sodan kuluessa Saksan armeijasta vapautettiin kotiinsa satojatuhansia sotilaita, jotka ruumiillisista tai sielullisista syistä eivät kestäneet kenttäelämää. Tämä koskee etenkin niitä psykopaatteja, jotka sairastuivat nk. sotaneurooseihin, etenkin hysterispohjaisiin vapinoihin jms. Suuri oli niidenkin luku, jotka tarkoituksellisesti etsivät ja löysivät tilaisuuden vetäytyä rintamalta, ja jotka tällä teollaan osoittivat itsensä luonteeltaan ala-arvoisiksi. Mainitut sotaneurootikot polveutuivat harvoin poikkeuksin alhaisista kansankerroksista, olivat (Wollnyn mukaan) yleensä pehmeäluonteisia, holtittomia, asosiaalisia, henkisesti vähäarvoisia henkilöitä, joille juuri ala-arvoisuutensa vuoksi sosiaalinen nousu ei ollut onnistunut, ja jotka kykenemättömyydessään pyrkivät vapautumaan leipätaistelusta ja turvautumaan muka sodan uhreina valtion elätettäviksi." (s.288)

Tässä tietysti haisee rotuhygienia aika voimakkaastikin. Sitaatti ei ehkä aukene kaikilta merkityksiltään ellei ole lukenut edeltävältä osin kirjaa. Ensinnäkin, psykopaatti tarkoittaa nykyään eri asiaa kuin sotapsykiatriassa vuonna 1943. Teksti kuvaa myös ankaruutta, jota psykiatria sodan aikana kohdisti mieleltään murtuneisiin, joita oli paljon. (iso osa heistä jäi lisäksi täysin hoitamatta ja palasi keskuuteemme kuka mikäkin myrkky sielussaan, kuten tiedämme. Lisäksi oli heitä, jotka selvisivät, ja sitäkin aihetta Kivimäki käsittelee hyvin.) Syitä psyykkiseen oireiluun etsittiin kategorisesti sotilaan henkilöhistoriasta, geeniperimästä ja alttiudesta mielen häiriöille. Sodan kauheudet nähtiin "tavallisena".

"Nykyään sotilaiden traumaattisia häiriöitä pidetään yleisesti normaaleina reaktioina epänormaalin väkivaltaisiin olosuhteisiin. Toisen maailmansodan suomalaispsykiatrit - kuten lähes kaikkien muidenkin armeijoiden lääkärit tuolloin - katsoivat asiaa juuri päinvastaisesta suunnasta: heille sota oli pääsääntöisesti luonnollinen ilmiö, ja vaikka sotilaan tehtävät olivat raskaita, ne kuuluivat silti väistämättömästi nuoren miehen kansalaisvelvollisuuksiin. Sodan henkisten rasitteiden kestäminen oli normi jokaiselle terveelle miehelle; riittävän henkisen kestokyvyn puute oli epänormaalia. Vain hyvin harvoin psykiatrit viittasivat joihinkin erityisen ankariin järkytyksiin, joiden kohdalla sotilaiden psyykkiset murtumiset olivat ymmärrettävämpiä. Sven E. Donnerin mukaan tällaisia saattoi olla "veljen tai läheisen ystävän silpoutuminen" sotilaan vieressä, jolloin toipuminen saattoi olla tavallista hitaampaa."

Nyt tämä loppu tällä errää.

S.