Kun olin viimeistä päivää töissä, heräsin seitsemältä. Vein lapset hoitoon niin, että ne olivat patojen ääressä kahdeksan maissa. Siitä suuntasin Turkuun, mutta en mennyt suoraan pelipaikalle. Menin sitimarkettiin ostamaan Pirkka sitruunamuffineja (1,1€/2kpl) jotka olin luvannut tarjota kollegoilleni viimeisenä päivänä. Minulla oli kelpo kollegat siellä.

Viimeisenä päivänä oli määrä siivota varastoa. Mukisematta otin tehtävän vastaan aamulla Turussa. Se riitti, sillä juuri kun olin valmistautumassa käskynjakoon, sain ilmoituksen, että siirrymme kahville. Naantalin aurinkoiseen. Peruspaikka, jossa on erinomaiset pullat. Just mun profiiliin.

Ja mitä tekevätkään työkaverini? Antavat lahjan! Ja minkä lahjan antavatkaan! Agricolan!! En muista että minua olisi näin täsmällisesti osattu lahjoa pitkiin aikoihin! Toki olen lahjoja saanut paljon yli ansaitun, mutta tämä löi minut ällikällä täysin. Olivat käyneet lautapelikauppiaan kanssa syvälliset keskustelut siitä, mikä peli minulta mahdollisesti puuttuisi ja mikä olisi riittävän sopiva muuten. Päätyivät Agricolaan. Erinomainen peli. Aivan erinomainen! Minusta tuntuu, että olin niin hämilläni, etten muistanut edes kiitellä tarpeeksi. Nyt vähän takautuvasti, vaikka eivät he tätä lue, mutta kuitenkin.

Olen ollut naapurin isännän Agricola-yksilön varassa tähän asti. En ole enää.

Istuimme kahvilla kaikessa rauhassa. Se oli mukavaa, olivat raivanneet kalenteriaan niin, että meillä ei ollut kiire mihinkään. Kun tulimme toimistolle, Suomella oli jokin jääkiekkopeli menossa. Katselin sen loppuun. Tyhjensin tietokoneeni usb-kovalevylle. Avasin viimeisen minulle osoitetun kirjeen. Siellä oli lahjakortti Helsingin tovereilta. Kiitos heillekin! Ostan ehkä Akateemisesta kirjoja. Yhden jo ostinkin. Pertti Niemisen lyriikkaa. Paksu pokkari, johon kaman on toimittanut Martti Anhava. Nieminen on hyvä runoilija. Älykäs mutta ei liian vaikea.

"Juuri kun kirjoitin elämäni runoa

pyysit viemään jätesäkin pois.

"Kun sinä osaat sen homman", sanoit."

Poiketakseni hetkeksi päivästäni Niemiseen (Runokirjan nimi muuten sattui mainiolla tavalla olemaan "Näen syksyssä kevään") haluan sanoa, että Nieminen kuuluu niihin kirjoittajiin, jotka sanovat jotain niin hyvin ja osuvasti, että ajattelen huomaamattani, että noin minäkin ajattelisin ääneen, jos vähänkään osaisin.

Ennen kuin työpäiväni päättyi ja lähdin kotiin Akateemisen kirjakaupan kautta join vielä kahvit uudestaan. Pidin lupaukseni ja syötin kollegoilleni viimeiset muffinit. Kirjoitin kollegoilleni kautta yhtiön sähköpostin ja sain siihen mukavasti vastauksia. Jätin viimeisen velvoitteen hoitamatta, koska unohdin. Näin muodoin palkanlaskenta lähestyi minua vielä käytännön asioilla seuraavana päivänä. Hyvästelin työtoverini ja lähdin kotiin. Olo oli kevyt, vaikken tiedä vielä, mitä tuleman pitää. Uskon, että elämä järjestyy. Täällä tai muualla. Illalla mietin päivääni kotona. Vaimo sanoi päivän päätteeksi välttäneensä kehottamasta minua yhtään mihinkään. Illalla mietin päivääni ja suunnittelin kirjoittavani sen muistiin. Nyt siitä on jo viikko, enkä enää muista siitä paljoa. Agricolan muistan, ja kollegat. Ja lahjakortin. Ja sen kevyen olon.

S.