Valvoin yöllä

Kun kerron elämästäni tai pääni sisäisestä lumetodellisuudesta, tulen joskus kohtaan, jossa kerron myös mairittelemattomia asioita. Ison osan niistä olen tietysti pitänyt salassa. Mutta ei ole mairittelevaa se, että nukun napit korvilla. Ainakaan se ei ole yksiselitteisen fantastista. Mutta nukun, koska koen siitä saavani jotain. Mikä onkaan suloisempaa kuin hyvään musiikkiin nukahtaminen!

Eilen nukahdin johonkin mihinsattuun, mutta kun lapset aloittivat vatsanvääntelehtimisen siinä yhden maissa kai, kuulin korvanapeista musiikkia. En ollut sillä hetkellä yhtään pahoillani siitä, että jouduin valvomaan. Mietin, mistä on kyse, ja ajattelin, että ehkä Mendelsohnista ja onkohan jousisinfoniaa. Kuuntelin lisää (kuopus kyllä itkaisi aina välillä muttei suostunut ottamaan minulta minkäänlaista apua vastaan, joten makasin vain ja ynähtelin hänelle välillä jotain lohduttaakseni, lähinnä nukkumaan pyrkivää vaimoani ääntelylläni rauhoitellakseni; olen minä hereillä joo, teen sen minkä nyt voin, nuku sinä vain;) ja sitten ajattelin, että jousikvintetti kai, että olisko Schubertia, kun on niin kaunista. Ja ajattelin jousisoittajia ja kaveriani, joka katsoi jousikvartetin syntyä käsittelevän dokumentin Kvartetin synty ja totesi että "siinä on sellaista elämää jota minäkin haluaisin elää". Ja kuvittelin soittajat erillisinä ihmisinä ja puhtaisiin ääniin pyrkivinä muusikkoina, sillä sellaisiahan ne viulistit ja muut listit ovat. Ja kun aikani kuuntelin ja kuvittelin ja luulin tietäväni, että siellä nyt toi soittaa noin ja toi noin, niin kohta olin jo musiikin vietävänä, eikä siinä auttanut mikään. Tiedättekö, että yhtäkkiä ne soittajat vain haihtuvat ulottumattomiin ja virta venhettä vie, ja on yö, ja lapsi itkee, ja ynähtelen, mutta musiikki soi, ja lapsi ei sitä kuule ja minä kuulen ja lapsi nukahtaa ja minä en nukahda. Ja sitten huutaa seuraava lapsi yläkerrassa isää kurkku suorana. On oppinut huutamaan kovaa, jotta tulen. Jos huutaa hiljaa, en tule. Keskikovaa huudettaessa tosin vaimoni herää ja tökkii minua kylkeen jotta minäkin herään ja tulen sitten.

En suurin surminkaan muista, missä olen tämän kvinteton kuullut, kvintetto se nimittäin oli, Borodinin, f-molli, mutta jossain olen. Ehkä sitten jossain radiossa. Upeaa musiikkia. Ylen yöklassisessa soi juuri tuo yllä linkkaamani esitys. Siihen ei ole mitään lisäämistä, vaikka luulen, etten päiväsaikaan kuunnellen pääse samanlaiseen hurmostilaan kuin yöllä.

S.