"Nyt kun te olette asuneet tällä kadulla kaksi vuotta, niin minä voin jo tervehtiä teitä" sanoi mies, jonka poterot ovat betonia. Sallin sen hänelle ilman muuta, ja jos tervehtiminen vie häneltä kaksi vuotta, teen parhaani kunnioittaakseni myös hänen tahtiaan. Sitäpaitsi tervehtimisprosessissa on kaksi osapuolta, paitsi sellaisessa jossa pannaan kädet päällekäin ja huudetaan HOI ja nostetaan yhtäaikaa se käsiläjä ylös. Mutta ehkä sitä ei sanota tervehtimiseksi muutenkaan. Tervehtiä ja talvehtia on samankaltaisia sanoja. Hyviä sanoja molemmat, varsinkin talvehtia.
Mies on valtakuntansa herra, kuten niin moni mies on ja kuten niin moni mies haluaisi olla ja kuten niin moni nainen haluaisi että heidän miehensä olisi. Kai se on luomisjärjestykseen kirjattu, en usko sen olevan ainakaan yksinomaan kulttuurista. Toisaalta en ole perehtynyt kulttuuriantropologiaan, miten miesten ja naisten roolit ovat ja eivät ole esim. eri alkuperäiskansojen kesken.
Mies sanoi opiskelleensa Vaasassa samantyyppisessä koulussa jossa isänikin. Puhuimme miehen kanssa suomea mutta hänellä on ruotsi äidinkielenä. Mainitsin koulusta isälleni, ja hän antoi ymmärtää, että kyseiseen kouluun haettiin bussilla ruotsinkielisiä Ahvenanmaata myöten, sillä kiintiöitä ei muuten meinattu saada täyteen. Olin kuulevinani isäni puheessa vinon hymyn. Hän on elänyt kaksikielisellä paikkakunnalla aikana, jolloin kujilla ei voinut noin vain yksinään kuljeskella jos sattui vihollisia kielimuurin toiselta puolelta kulkemaan lähistöllä. Täällä Paraisilla on ollut samanlainen meininki joitain vuosikymmeniä sitten. Radiossa joku muisteli elämäänsä suomenkielisessä vähemmistössä täällä. Isot pojat olivat tulleet ja kysyneet ruotsiksi haluutsä turpiis. Poika ei ymmärtänyt kysymystä ja vastattuaan myönteisesti sai sitä mitä tilasi. Eihän sellainen reilua ole. Sosiologisesti asiaa tarkastellessamme voimme etäännyttää sekä suomen- että ruotsinkieliset vastuusta tässä kysymyksessä. Näin ihminen toimii, kun käytössä on varsinuija. Tunnen erään komppanianpäällikön, joka sanoi minulle piekseneensä joukolla yhdessä yläkoulukavereidensa kanssa homoksi paljastuneen pojan. Vaikka komppanianpäällikkö epäilemättä on kasvanut ympäristössä, joka ulkoisesti on kannustanut häntä toimimaan oikein ja välttämään vääryyttä, oli hän silti sokea omalle väkivallalleen. Sanottakoon nyt samaan hengenvetoon, että olen minäkin koulukiusannut. Aikuisena olen ymmärtänyt sitäkin asiaa hävetä ja harmitella. Asia myös sovittiin aikanaan.
Miten tämä nyt tähän meni? Naapurini elää tavanomaisessa parisuhteessa, ikänsä puolesta on vapaa työstä, rullaluistelee ja haravoi pihaa. Hän rakensi talonsa vanhan sikalan paikalle. Rakennusaikana tontilta löytyi massor av benar. Ei häiriköi ja antaa minun kerätä pihamaallaan kasvavan kastanjan pähkylöitä. Kyseinen kastanja on juuri sopivan kokoinen: riittävän iso tehdäkseen paljon pähkylöitä mutta sopivan nuori jotta pähkylät eivät jää pieniksi vaan kasvavat suuriksi. Kun niitä kerää aikansa, esim. kolme vuotta, niitä alkaa jo olla aika paljon. Sen jälkeen pitää miettiä, mitä minä näillä pähkylöilläni teen. Omani taisin kipata kompostiin.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti