Verenluovutus Paraisilla

Seuraavan kerran verta voi luovuttaa Paraisilla 20.6.2014. Saas nähdä missä olen silloin.

Edelliskerralla satuin olemaan paikalla. Kävelin verenluovutukseen seurakuntatalolle. Kävelin kotiin, otin lompakon, ja kävelin takaisin. Pääsin läpi testit ja annoin pussillisen elämän nestettä, kuten vanha tuttavani Esko Viirret asian ilmaisi. Luovutuksen aikana ehdin lukea muutaman rivin, niin nopeasti se käytti. Matkalla sinne ja takaisin ja sinne ja takaisin luin lisää. Nopeasti käytti sekin. Luovutuksen päätyttyä kinastelin ammattilaisten kanssa siitä, onko verta aina luovutettu sen verran mitä luovutin, yhden pussillisen verran. Muistelin, että joskus olen kaksikin pussia antanut. Minua ei oikein otettu tosissaan. Pysyn silti kannassani. Joskus olen antanut kaksi pussia. Nyt annoin n. 460 millilitraa.

Luovutuksen jälkeen söin makeaa ja join kahvia. Kuuntelin, miten eräs mies meni kehumaan anjovisleipiä ja otti sen jälkeen niitä luontevasti. Paikalliset ikääntyväiset olivat keittiöllä palvelemassa, näin miten he nauttivat työstään. Mies tuli pöytääni, onneksi, ja kysyi, vilken bok läser du. Minä puhuin ruotsia vaikka olin kuullut hänen puhuvan suomea anjovisasian äärellä aikaisemmin. Uumoilin, että kai tämäkin kirja (Sujut) Veijo Mereltä on käännetty ruotsiksi. Sanoin, että Meri on yksi sodanjälkeisistä kirjailijoistamme käännetyin. Mies tunsi Meren mutta oli lukenut vain manillaköyden. Hän sanoi ystävänsä kääntäneen Mereä italiaksi ja muisteli tämän puhuneen Merestä usein.

Mies oli viisas. Hänen kanssaan puhuimme aika tiiviisti asiaa, ei kovin kauaa mutta ei asiaa tartte kauaa puhua. Hänellä oli Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu yöpöytälukemisena. Hänen isänsä oli eronnut Ranskan muukalaislegioonasta vuonna 1939. Siihen oli uniikki syy. Kuten tiedämme, sieltä ei noin vain erota.

S.