Nyppii

Nyt korpeaa. Olen tehnyt perheelle gluteenitonta leipää lisäillen taikinaan milloin mitäkin. Eilen epäonnistuin, ja siitä sisuuntuneena tein uuden leivän. Paistoin sen keskiyöllä, sillä kovaa pelatun jalkapallopelin jälkeen ei uni tulisi kuitenkaan. Nyt kurkkasin, ja samalla tavalla näyttää lätsähtävän. Kiukuttaa. Vaikka leipä onnistuisi hyvinkin, toisinaan on vaara, että se jää minun syötäväkseni. Ärsyttää. Tämänaamuinen ensimmäinen pilalle mennyt leipä oli todella surkea tapaus. kuin märkä pannukakku, joka on pinnasta palanut. En tiedä, mikä tuossa piimä-ruokasoodajutussa on se pihvi, joka nostattaa taikinan ja pitää sen kuohkeana jotta se pääsee paistumaan sisältä asti. Nyt ei jaksanut nousta.

Kiukuttaa jalkapallopelikin vähän. Otin aika kovaa, mutta pyrin siihen, että en tule pallolliseen mieheen takaapäin millään tavalla. Lopussa aistin, että minun peliäni pidettiin kuitenkin liian kovana. Olen siinä kohtaa vähän herkkänahkainen, vaikka tiedän olevani oikeassa ;) Toivon dialogia, mutta miesten maailmassa sitä on joskus vähän vaikea käynnistää. Yritin.

Kun antaa kentälle ison osan psyykkisestä ja fyysisestä energiastaan, on turha yrittää unta vähään aikaan. Toissa kesänä pelasin yhden pelin aivan täysillä koko ajan, ja valvoin muistaakseni neljään. Yleensä olen maltillinen, mutta toisinaan innostun. Vähän riippuu vastustajasta. Viikko sitten en jaksanut juosta ollenkaan ja koin oloni tarpeettomaksi. Taisimme hävitä tuolloin.

Lapsena oli tavallista, että minuun suhtauduttiin alemman kerroksen kansalaisena. Ei siinä sen kummempaa, sellainen se maailma oli myös silloin 80-luvulla, kouluissa ja muualla. Minun osani oli olla joukon mukana, mutta ei pääroolissa. En sellaista varmasti kaivannutkaan. Joillain elämän osa-alueilla menestyin tuolloin paremmin kuin muut, mutta varsinaista sosiaalista arvonnousua niistä menestyksen hetkistä ei seurannut. Opin hyväksymään paikkani luokka- ja kouluyhteisössä. Minulla oli kavereita, en ollut yksin. Elämä oli hyvää, vaikka siihen kuului tietoisuus omasta alemmuudesta. En ole nyt jälkikäteen ihan varma, mitä pidin tuolloin syynä moiseen. Varmaan edelleenkin kouluissa ja lasten kesken varakkaiden ihmisten jälkeläisten on helpompaa saavuttaa jotain sosiaalisesti arvokasta. Kai ajattelin silloin, että en tule niin tärkeästä perheestä. Muistan kuitenkin ajatelleeni aina vanhemmistani ylpeästi ja pitäneeni kotiani kelpo paikkana. Isääni pidin ylivoimaisena huumorimiehenä, ja hän pitää itseään vieläkin sellaisena ;) Luulen, että vanhempani suhtautuivat lapsuuteni leikkikavereihini lämmöllä ja myötämielisesti ja siltä osin kotini oli heillekin mieluisa paikka. Tätä en ole muuten koskaan keneltäkään varmistanut, oma aavisteluni vain. 

Äitini oli kotona koko lapsuuteni ja se oli minulle itsestäänselvyys.

Aikuisena törmään hyvin harvoin siihen, että minua ei pidetä tarpeeksi kiinnostavana seuralaisena. Joskus. Jos näin on, ajattelen sen liittyvän sosiaalisiin roolimalleihin, peleihin ja muihin, joissa olen huono ja joissa toivottavasti säilytän oman tasoni jatkossakin. Nyt olen ylpeä siitä, mitä olen, sillä jalkapallokentällä tai missään muuallakaan ei kukaan voi viedä minulta sitä, jota omassa persoonassani itse arvostan. Tätä asiaa on vähän vaikea verbalisoida, mutta tässä koko ajan yritän. Voin siis olla missä tahansa tällainen, ja ihmiset ostavat minut jos haluavat. Jotkut pelkäävät, eivätkä tee kauppoja. Olen nyt viiden vuoden ajan aktiivisesti ajatellut, että haluan pitää kaikkia ihmisiä samanarvoisina. Näin ei ole ollut aina, voin senkin kertoa. Ei se siitä kertomalla miksikään muutu, enkä minä täydelliseksi liioin. Mutta pidän sen sanattoman lupaukseni, nyt ja myöhemmin, että tätä olen miltä näytän, ja näin toimin ja vastaan ihmisille tekosistani ja katson silmiin kun heitä tapaan. Ja Yritän ymmärtää, sillä optimistihan olen, kuitenkin.

Tulipas pateettista. Mutta kun tuo leipä kiukuttaa niin, ja jalkapallokin vähän, ja nousi nuo vanhat sotahaavat pintaan. Meillä on kahdeksan tipua joista viis on kukkoja ja yks kukko on varattu ja nyt näyttää, että kahta kanaa ollaan kans varaamassa. Kolmas jää meille. Aikuisista kanoista toinen hautoo nyt ihan täyttä päätä. Voi olla, ettei sieltä ihan hirveästi tule tipuja, mutta oletettavasti kuitenkin kourallinen tästäkin satsista.

S.